Kultakolikoiden aika on ohi USA:ssa

Kultakolikoiden kahdeksan vuotta kestänyt suosion jakso on päättymässä Yhdysvalloissa.

Yhdysvaltain kolikkopajan maanantaisten lukujen perusteella kultakolikoiden kysyntä putoaa maassa tänä vuonna lähes 40 prosenttia. Pudotus on prosentuaalisesti suurin sitten 2006.

"Kultakotkiin" on kuvattu kultainen kotka ja vapauden soihtua kantava nainen. Kolikot ovat olleet yksi tapa sijoittaa kultaan.

– Minun mielestäni tänä vuonna kultakotkia on myyty takaisin enemmän kuin yhtenäkään vuonna aikaisemmin, kultakolikoita myyvän Dillon Gage -yhtiön toimitusjohtaja Roy Friedman arvioi Reutersille.

Kullan hinta nousi alkuvuonna, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että kulta on tämän vuoden lopussa noin kaksi prosenttia halvempaa kuin viime vuoden lopussa.

Yhdysvaltain kolikkopaja myy myös hopeakolikoita. Niitä on myyty tänä vuonna 44 miljoonaa unssia, mikä on hieman enemmän kuin viime vuoden 42,7 miljoonaa unssia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?