Yle: ABB:n tehtaalla Helsingissä ulosmarssi - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Yle: ABB:n tehtaalla Helsingissä ulosmarssi

ABB:n Pitäjänmäen tehtaalla Helsingissä väki aikoo marssia ulos, Ylen uutiset kertoo. Tehdas oli aiemmin otsikoissa pääluottamumiehen irtisanomisesta.

11.12.2014 21:17

Ulosmarssin on määrä alkaa tänään kello 22 ja kestää huomiseen kello 22 saakka. Lisäksi työntekijät eivät aio tehdä ylitöitä viikonloppuna, Ylen uutiset kertoo.

Päätöksen on tehnyt ammattiosaston jäsenistö, joka tarkoittaa, että ulosmarssiin osallistuu noin 450 henkilöä.

ABB:n varapääluottamusmiehen Kirsi Niemelän mukaan ulosmarssin syynä on luottamusmiesjärjestelmän puolustaminen. Hän vakuuttaa silti, että ulosmarssi ei suoraan liity pääluottamusmiehen irtisanomiseen maanantaina. ABB ja pääluottamusmies sopivat irtisanomisriidan eilen, vaikka pääluottamusmies ei palaakaan töihin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?