Vähentääkö Fennovoima uusiutuvan energian tuotantoa?

Julkaistu:

Analyysi
Eduskunta pelkää Fennovoiman syrjäyttävän uusiutuvaa energiaa. Asia on kuitenkin monitahoisempi.


Eduskunta päättää Fennovoiman ydinvoimalan kohtalosta tänään. Keskustelussa vastakkain ovat olleet vahvasti ydinvoima ja uusiutuva energia.

– Eduskunta pohti, syökö Fennovoima uusiutuvien kysyntää, Vihreä Lanka otsikoi uutisensa eduskunnan keskiviikon Fennovoima-keskustelusta.

Fennovoiman pelätään heikentävän uusiutuvan energian kehitystyötä ja siten Suomen vientimahdollisuuksia. Suurhanke syö väistämättä esimerkiksi hankkeeseen mukaan lähteneiden pienten energiayhtiöiden resursseja muualta.

On myös toisenlaisia tarinoita. Suomen Voiman kautta Fennovoiman pääomistajaa Voimaosakeyhtiö SF:ää omistanut Leppäkosken Sähkö päätti luopua ydinvoimahankkeesta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pirkanmaalaisen energiayhtiön toimitusjohtaja Juha Koskinen perusteli Taloussanomille päätöstä lyhyemmän aikavälin tuotoilla. Fennovoiman mahdolliset tuotot tulevat vasta aikaisintaan seuraavilla vuosikymmenillä, ja yhtiö investoi lisää uusiutuvan energian hankkeisiin lämmön ja sähkön tuotannossa.

Mikäli lisäydinvoimaa ei rakennettaisi, se luultavasti lisäsi uusiutuvan energian kuin myös muiden tuotantomuotojen ja tuonnin kysyntää. Vaikka Leppäkosken Sähkö on pieni yksittäistapaus, se kertoo, että syrjäytysvaikutukset eivät ole yksiselitteisiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Massiivinen kauppakeskus Redi avautuu torstaina – Kuvat: tältä sisällä näyttää vuorokausi ennen avajaisia

    2. 2

      Danske Bank: Rahanpesuskandaali juontaa juurensa Sampo-kauppaan

    3. 3

      Ruokakauppaketju alkoi toteuttaa asiakkaiden outojakin toiveita: ”Jo yhden ihmisen toive riittää”

    4. 4

      Suora lähetys klo 8.30: Iso kauppakeskus Redi avautuu Helsingissä, ensimmäiset ihmiset menevät ostelemaan asioita

    5. 5

      Lidl poistaa muovipussit kaupoistaan päiväksi – ”Kulutus ei ole laskenut riittävästi”

    6. 6

      McDonald'sin verokikkailu Luxemburgin kanssa ei johda sakkoihin

    7. 7

      Onnibusin perustaja laajentaa kyytisovellusta Helsinkiin – ”Luojan kiitos päättäjät uskalsivat tehdä taksiuudistuksen”

    8. 8

      Fiva: Finanssisektorin kannattavuus riippuu yhä enemmän kiinteistömarkkinoista

    9. 9

      Danske Bankin toimitusjohtaja Thomas Borgen eroaa – pankilta jättilahjoitus säätiölle

    10. 10

      IL: Tällä kansanedustajalla eniten ulosottovelkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Massiivinen kauppakeskus Redi avautuu torstaina – Kuvat: tältä sisällä näyttää vuorokausi ennen avajaisia

    2. 2

      Lidl poistaa muovipussit kaupoistaan päiväksi – ”Kulutus ei ole laskenut riittävästi”

    3. 3

      Ruokakauppaketju alkoi toteuttaa asiakkaiden outojakin toiveita: ”Jo yhden ihmisen toive riittää”

    4. 4

      Danske Bankin toimitusjohtaja Thomas Borgen eroaa – pankilta jättilahjoitus säätiölle

    5. 5

      Danske Bank: Rahanpesuskandaali juontaa juurensa Sampo-kauppaan

    6. 6

      Kommentti: Näin kriisitoimien suuri ”sankari” pahensi finanssipaniikkia

    7. 7

      Tutkimus: Aivot on ohjelmoitu laiskuuteen

    8. 8

      Onnibusin perustaja laajentaa kyytisovellusta Helsinkiin – ”Luojan kiitos päättäjät uskalsivat tehdä taksiuudistuksen”

    9. 9

      IL: Tällä kansanedustajalla eniten ulosottovelkaa

    10. 10

      ”Tyypillinen suomalainen keskustelu, jossa velkaantuminen nähdään yksinomaan pahana asiana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomasitko, mitä Lidlissä tapahtui? Tästä syystä esimiestä ei juuri enää kuuluteta kassalle

    2. 2

      Nelihenkinen perhe muutti Saarijärvelle askeettiseen mökkiin täysin keskelle korpea – rahaa menee vain 800 €/kk

    3. 3

      Järjestyksenvalvoja Jaakko kertoo humalaisen naisen rivosta tempusta ravintolassa – ”Tuumasin, että ei tämä kuule niin toimi”

    4. 4

      Katso, paljonko ammatissasi keskimäärin tienataan – valtiolla ja kunnissa voi olla paremmat ansiot

    5. 5

      10 000 euroa vuodessa säästänyt Julia kertoo, miten hän käyttää rahaa ja mikä häntä nolottaa

    6. 6

      Makuunin ikkunoilta löytyi jopa tuhansien eurojen arvoisia esineitä – ”Tuntuvat kiinnostavan”

    7. 7

      Massiivinen kauppakeskus Redi avautuu torstaina – Kuvat: tältä sisällä näyttää vuorokausi ennen avajaisia

    8. 8

      Yhdestä sähköautosta nousi myrsky taloyhtiössä – näin kiista lopulta ratkesi

    9. 9

      ”Huippusijainnilla” paritalon puolikkaan myynyt antoi väärää tietoa ostajalle – myyjälle napsahti kymppitonnien lasku

    10. 10

      Ronja, 22, kertoo kuinka velkaantui viidessä kuukaudessa 50 000 euroa – otti lainaa 23 eri yhtiöstä

    11. Näytä lisää