Työttömyys hypähti 8,3 prosenttiin lokakuussa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Nuorisotyöttömyys jo liki 19 prosenttia

Työttömyys oli selvässä nousussa lokakuussa vuodentakaiseen verrattuna.

25.11.2014 9:41

Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli 220 000, mikä on 26 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömyysaste hypähti 8,3 prosenttiin vuodentakaisesta 7,4 prosentista.

Työttömyys nousi hieman myös syyskuuhun verrattuna. Tuolloin työtä vailla oli 8,2 prosenttia työvoimasta.

Työllisyysaste eli työllisten osuus työikäisistä laski lokakuussa 67,6 prosenttiin viime vuoden 68,1 prosentista. Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi oli 68,3 prosenttia.

Työllisiä oli kaikkiaan 2,42 miljoonaa, mikä on 7 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisten määrä väheni yksityisellä sektorilla mutta kasvoi julkisella sektorilla.

Miesten työttömyysaste oli lokakuussa 9,7 prosenttia ja naisten 6,9 prosenttia. Nuorisotyöttömyys oli selvässä kasvussa. Nuorten eli 15-24 -vuotiaiden työttömyysaste oli 18,8 prosenttia, mikä on 2,3 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin.

Työvoiman ulkopuolella oli lokakuussa 1 459 000 ihmistä, mikä on 10 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työvoiman ulkopuolella olevista oli piilotyöttömiä 150 000, mikä oli 33 000 enemmän kuin vuotta aiemmin, Tilastokeskus kertoo.

TEM: Työttömiä 320 000 lokakuun lopussa

Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) luvut kertovat selvästi Tilastokeskusta korkeammasta työttömyydestä.

TEM:n työnvälitystilaston mukaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli lokakuun päättyessä 320 000 työtöntä työnhakijaa. Tämä on 30 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoitettiin 34 000 uutta avointa työpaikkaa eli sama määrä kuin vuotta aiemmin.

Pitkäaikaistyöttömien eli vähintään vuoden työttömänä olleiden määrä on vuoden aikana noussut selvästi. Heitä oli TEM:n mukaan lokakuun lopussa 93 000 eli 14 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Erot Tilastokeskuksen ja ministeriön työttömyysluvuissa johtuvat erilaisista tilastointitavoista. Tilastokeskuksen luvut perustuvat kyselytutkimukseen, jonka otoksen perusteella arvioidaan kokonaistyöttömyys. Ministeriön luvut puolestaan perustuvat työ- ja elinkeinotoimistojen rekistereihin eli ne kertovat työttömäksi ilmoittautuneiden ihmisten todellisen määrän kunakin kuukautena.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?