MTV: Yt-suma synkentää loppuvuotta - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

MTV: Yt-suma synkentää loppuvuotta

Syys-, loka- ja marraskuussa alkaneet yt-neuvottelut koskevat peräti 22 000 työntekijää, kertoo MTV Uutiset.

23.11.2014 11:57 | Päivitetty 23.11.2014 12:20

Yhteenlaskettu vähennystarve on yritysten mukaan noin 4 000 työpaikkaa. Kaikkia vireillä olevia yhteistoimintamenettelyjä ei kuitenkaan saada päätökseen tämän vuoden puolella.

MTV Uutisten mukaan laajimmat yt-neuvottelut käydään Työ- ja elinkeinoministeriössä, jossa säästötavoite on 700 henkilötyövuotta ja Stockmanniin kuuluvassa Seppälä-vaateketjussa, jossa vähennystarve on 380 henkilötyövuotta

Karu yt-vuosi

Yhteistoimintamenettelyistä tietoja keräävän Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK:n mukaan Suomessa on käyty tänä vuonna yhteensä noin 270 yt-neuvottelut.

Jo päättyneiden menettelyjen piirissä on ollut noin 81 000 työntekijää, ja yt-neuvottelujen seurauksena on irtisanottu noin 10 800 työntekijää.

Lukuja vääristää MTV Uutisten mukaan, se että niissä on mukana vain julkisuuteen kerrotut yt-neuvottelut. Tilastoissa ei myöskään ole mukana konkurssiin haetun Talvivaara Sotkamon kautta vaarassa olevia työpaikkoja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?