Ruplan lasku kolhii venäläisiä: "Elämän pienet ilot katosivat"

Julkaistu:

Venäjän talouskasvun hidastuminen on alkanut tuntua tavallisten venäläisten arjessa.


Pietarilainen 37-vuotias internet-yhtiön päällikkö Alexander Shalin kuuluu Venäjän hyvinvoivaan keskiluokkaan, mutta jopa hänen elintasonsa on kärsinyt Venäjän talousongelmista.

Shalin on tottunut pakenemaan Pietarin ”kamalaa” säätä aurinkomatkalle niin usein kuin pystyy. Tänä vuonna ulkomaanmatka saattaa kuitenkin jäädä toteutumatta, koska rupla on heikentynyt lähes 30 prosenttia.

Venäjän talous kärsii länsimaiden asettamista talouspakotteista, joidenkin ruokatuotteiden tuontikiellosta ja raakaöljyn halpenemisesta. Talousongelmat ovat heikentäneet ruplaa ja nostaneet maan hintatasoa.

– En usko, että ruplan heikkeneminen vaikuttaa oikeasti jokapäiväiseen elämääni. En kuole nälkään tai joudu kävelemään töihin, mutta näyttää siltä, että elämäni pienet ilot ovat kadonneet, Shalin sanoo uutistoimisto Reutersille. Hän määrittelee ”elämän pienet ilot” esimerkiksi matkoiksi ja älypuhelinten shoppailuksi.

Shalinin lisäksi myös muut venäläiset uskovat elintasonsa heikkenevän. Viime viikolla julkistetun kyselytutkimuksen mukaan 61 prosenttia vastaajista ennustaa elintasonsa laskevan ja odottaa talouskriisiä lähitulevaisuudessa. 56 prosenttia uskoo elintasonsa laskun olevan seurausta Venäjän hallituksen Ukraina-politiikasta.

Ladojen myynti
kasvaa


Elintarvikkeiden tuontikielto ärsyttää 90 prosenttia kuluttajista. Silti valtaosa venäläisistä on valmis sietämään tuontikieltoa hallituksen tukemiseksi. Levada-tutkimuslaitoksen kyselyn mukaan 73 prosenttia venäläisistä yhä tuki lokakuussa tuontikieltoa, kun elokuussa tukijoita oli 78 prosenttia.

Tuontikielto näkyy kuitenkin kuluttajien lompakossa. Shalinin mukaan hänen ruokalaskunsa on noussut neljänneksen keväästä.

Venäjän tilastokeskuksen mukaan Venäjän vuosi-inflaatio oli lokakuussa yli kahdeksan prosenttia. Elintarvikkeiden hinnat nousivat lokakuussa vuodessa 11,5 prosenttia, lihatuotteet 18,2 prosenttia ja maitotuotteet yli 15 prosenttia.

Kuluttajat etsivätkin halvempia, usein kotimaisia tuotteita. Esimerkiksi Lada-autojen myynti kasvoi lokakuussa noin prosentin samaan aikaan, kun ulkomaisten kilpailijoiden myynti laski.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

    2. 2

      Lähtölaukaus mansikkasesongille: näin paljon maksaa litra Helsingissä, Tampereella ja Kuopiossa

    3. 3

      Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

    4. 4

      Taksiliitto haluaa taksamittarit takaisin – suorat sanat uudistuksesta: ”Kuluttaja on suurin häviäjä”

    5. 5

      Bruce Oreckin suurhanke alkaa muodostua – Kaurismäkien ravintolat ja elokuvateatteri ovat vasta alkua

    6. 6

      EKP:n Draghin elvytyspuheet sytyttivät sanasodan Trumpin kanssa

    7. 7

      Legendaarinen helsinkiläis­ravintola Corona löysi uuden kodin: Aki Kaurismäki ja Bruce Oreck yhteistyöhön – ”Olen siitä ylpeä ja iloinen”

    8. 8

      Facebook julkisti oman valuutan – toivoo ”Librasta” kilpailijaa dollarille

    9. 9

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin firma liittyi Remax-ketjuun – yritys potenut viime aikoina vaikeuksia

    10. 10

      Suomen pitkä korko nollan tuntumassa – öljyn hinnanlasku vauhdittaa korkoluisua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

    2. 2

      Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

    3. 3

      Legendaarinen helsinkiläis­ravintola Corona löysi uuden kodin: Aki Kaurismäki ja Bruce Oreck yhteistyöhön – ”Olen siitä ylpeä ja iloinen”

    4. 4

      Lähtölaukaus mansikkasesongille: näin paljon maksaa litra Helsingissä, Tampereella ja Kuopiossa

    5. 5

      Taksiliitto haluaa taksamittarit takaisin – suorat sanat uudistuksesta: ”Kuluttaja on suurin häviäjä”

    6. 6

      Uusi tutkimus kumoaa väitteet Nokian epäonnistumisen syistä – ei johtunut johtajien käytöksestä

    7. 7

      Hittijuoma loppui hyllyiltä Suomessa – S-ryhmän päällikkö harmittelee yhtä asiaa

    8. 8

      Tieto ja norjalainen Evry yhdistyvät – Pohjoismaihin syntyy kolmen miljardin euron digijättiläinen

    9. 9

      LM ja HS: Ex-työministeri Jari Lindström ilmoittautui työttömäksi – TE-toimiston työntekijä hiljeni langan päässä

    10. 10

      Bruce Oreckin suurhanke alkaa muodostua – Kaurismäkien ravintolat ja elokuvateatteri ovat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

    2. 2

      Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

    3. 3

      Kerrostalon putkiremontin hinta tuplaantui, osasyy peräisin sota-ajalta – ”Kaikki ovat ihan kauhuissaan”

    4. 4

      Nainen myi omakoti­talonsa – 10 vuotta myöhemmin ex-avo­mies tempaisi väitteen tuuli­kaapista ja vaati paljon rahaa

    5. 5

      Ritva ehti maksaa asunnostaan yli 100 000 euroa ennen kuin rakennusfirma meni nurin – tajusi hälytysmerkin liian myöhään

    6. 6

      Hittijuoma loppui hyllyiltä Suomessa – S-ryhmän päällikkö harmittelee yhtä asiaa

    7. 7

      LM ja HS: Ex-työministeri Jari Lindström ilmoittautui työttömäksi – TE-toimiston työntekijä hiljeni langan päässä

    8. 8

      Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

    9. 9

      Posti muuttaa pakettien toimituksia koko Suomessa

    10. 10

      Tässäkö on syy siihen, että viisi­kymppisten on vaikea työllistyä? ”Työnantajat ottavat sen huomioon”

    11. Näytä lisää