SS: Väärennöksiä myyty kymmenillä tuhansilla - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

SS: Väärennöksiä myyty kymmenillä tuhansilla

Kolme miestä on kaupannut väärennöksiä kuuluisien taiteilijoiden töistä, Savon Sanomat kertoo. Kauppoja tehtiin eri puolilla Suomea, mutta suurin osa Pohjois-Savossa.

11.11.2014 7:45 | Päivitetty 11.11.2014 7:45

Miehet saivat myytyä kymmeniä töitä, jotka Valtion taidemuseo sittemmin totesi väärennöksiksi. Jutun suullinen valmistelu alkaa Pohjois-Savon käräjäoikeudessa tänään tiistaina.

Tauluja kaupattiin muiden muassa Berndt Lindholmin, Fedot Sytškovin, Ilja Repinin ja Ivan Šiškinin töinä. Ostajat maksoivat niistä kymmeniä tuhansia euroja.

– Täysiä huijareitahan nämä ovat olleet. Harmittaa muiden puolesta. Siellä on ollut kyse isoista rahoista, eräs ostajista sanoo Savon Sanomille.

Lehden mukaan ensimmäiset kaupat tehtiin viime vuosikymmenen alkupuolella, ja osa tapauksista on ehtinyt vanhentua rikosoikeudellisesti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?