Ostaisitko auton verkkokaupasta – ilman koeajoa?

Autonkin voi nyt ostaa poistumatta kotisohvalta. Onko verkkokauppa uhka perinteisille autokaupoille vai uskaltaako kukaan tilata autoa netistä?

6.11.2014 16:27 | Päivitetty 6.11.2014 16:37

Autojen verkkokauppa on rahoitusyhtiö Santanderille testi. Mutta sellainen, jonka menestykseen uskotaan.

– Suomessa kuluttajat ovat paljon valmiimpia ottamaan vastaan uusia asioita kuin kauppa, tai vakiintuneet toimijat yleensä, johtaja Hannu Heliö sanoi lehdistötilaisuudessa torstaina.

Ihmiset ovat jo tottuneet etsimään ensin tietoa netistä ja hakemaan sitten kaupasta lisätietoa, Heliö totesi. Osa ei käy enää edes koeajolla.

Santander avasi verkkokauppansa tänään. Toistaiseksi sieltä voi tilata kahta eri autoa, mutta myöhemmin on tarkoitus laajentaa eri merkkeihin.

Ei kisaa fyysistenkauppojen kanssa

Autokauppa on ollut pitkään alamaissa, Autoalan keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa totesi. Käyrät laskevat, vähittäiskaupan käyttökate on surkea ja kolmannes yrityksistä tekee tappiota.

Uhkaako verkko nyt myös perinteisiä autokauppoja? Santanderin mukaan se ei ainakaan vielä edes yritä tehdä autokauppoja turhiksi.

– Emme missään tapauksessa astu sotkemaan autokaupan rakennetta Suomessa, Heliö sanoi.

Netistä tilattu auto haetaan itse valitusta kaupasta, ja siellä hoidetaan myös auton huolto myöhemmin, jos niin on tilauksessaan valinnut.

Mitä Santander sitten hakee?

Heliön mukaan verkkokauppa on enemmänkin kokeilu ja tapa tavoittaa uusia asiakkaita kuin pakottaa vanhatkin nettiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?