Yle: Sunny Car Center ei ole maksanut tolppaansa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Yle: Sunny Car Center ei ole maksanut tolppaansa

Tammerneon perii saataviaan vaikeuksiin ajautuneelta autokauppahankkeelta, kertoo Ylen uutiset.

4.11.2014 13:13 | Päivitetty 4.11.2014 13:14

Vakaviin talousvaikeuksiin joutunut autokauppahanke Sunny Car Center (SCC) ei ole maksanut kuuluisaa tolppaansa.

Ylen Uutisten mukaan Hämeenlinnan lähistölle kaavailtu kauppakeskus ei ole koskaan maksanut tolppaa. Tolpan rakentanut Tammerneon perii oikeusteitse 180 000 euroa autokauppafirmalta.

– Uskon, että SCC haetaan konkurssiin. Kuuluisa pylväs on kaupan, kertoo Tammerneonin toimitusjohtaja Sami Liponkoski Ylelle. 

Kirstulan alueelle oli määrä nousta Euroopan suurin autokaupan keskittymä, kun hanke syksyllä 2010 julkistettiin.

Alunperin keskuksen piti valmistua jo vuonna 2012, mutta projekti on kärsinyt rahoitusongelmista, kun kaivattuja amerikkalaissijoittajia ei saatu mukaan.

Viime kevääseen asti SCC:n kumppanina oli Hämeenlinnan kaupunki. Kiistelty tolppa on käytännössä ainoa valmiina oleva elementti kauppakeskuksesta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?