Nintendo kehittelee unentarkkailulaitetta - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Nintendo alkaa seurata väsymystä ja unta

Konsolipeleistä tunnettu japanilainen Nintendo aikoo kehittää unta seuraavan laitteen. Yhtiön mukaan se voi mitata, milloin käyttäjä on väsynyt ja kartoittaa hänen untaan.

31.10.2014 14:38 | Päivitetty 31.10.2014 14:52

Nintendo on äskettäin perustanut uuden terveydenhoitoyksikön. Yhtiön toimitusjohtaja Satoru Iwata kertoi, että unta tarkkaileva laite on yksikön ensimmäinen tuote. Kone on määrä tuota markkinoille tilivuonna, joka päättyy vuoden 2016 maaliskuussa.

Nintendo kehittelee uutuutta yhdessä yhdysvaltalaisen ResMed-yhtiön kanssa. ResMed on erikoistunut unihäiriöiden hoitoon tarkoitettuihin laitteisiin.

– Käyttämällä peliosaamistamme... unen ja väsymyksen analysointiin, voimme luoda jotakin hauskaa, Iwata sanoi eilen tiedotustilaisuudessa.

Nintendo on tunnettu etenkin Mario-peleistä, mutta myös liikuntapelit Wii ja Wii U ovat sen tuotteita.

Iwatan esittelemän kuvan perusteella unilaite on noin kämmenen kokoinen ja se voidaan asettaa käyttäjänsä yöpöydälle. Se seuraa nukkumista  radiotaajuuden avulla. Iwatan mukaan sen keräämillä tiedoilla käyttäjä voi kehittää aiempaa terveellisemmät unitottumukset.

Nintendo kertoi uudesta hankkeestaan päivän tilivuotensa toisen neljänneksen osavuosikatsauksen julkistuksen jälkeen. Osavuositulos oli ennakoitua suurempi, koska hittipelit olivat vauhdittaneet Wii U -konsolin myyntiä Yhdysvalloissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?