EU-maat sopivat suuresta päästövähennyksestä - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

EU-maat sopivat suuresta päästövähennyksestä

Euroopan unionin (EU) jäsenmaat ovat päässeet sopuun tiukoista päästövähennyksistä. EU:n tavoitteena on kasvattaa Yhdysvaltojen ja Kiinan paineita joulukuun ilmastoneuvotteluihin.

Euroopan suurin hiilivoimala sijaitsee Bełchatówissa Puolassa. Puola on suuri hiilen tuottaja ja kuluttaja.

24.10.2014 7:55 | Päivitetty 24.10.2014 7:54

Jäsenmaat sitoutuivat vähentämään kasvihuonepäästöjään vähintään 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Päästövähennyksen verrokkina ovat vuoden 1990 päästöluvut. EU:n arvioiden mukaan tavoitteen saavuttaminen maksaa noin 38 miljardia euroa vuodessa.

– Suomi on kannattanut kustannustehokasta, reilua ja tasapainoista taakanjakoa jäsenmaiden välillä. Paketti kannustaa kaikkia jäsenmaita ponnistelemaan päästöjen vähentämiseksi. Euroopan talouskasvun ja työllisyyden kannalta on tärkeää saavuttaa päästövähennykset mahdollisimman edullisesti, pääministeri Alexander Stubb (kok.) sanoi valtioneuvoston tiedotteessa.

EU on myös saavuttamassa edellisen tavoitteensa 20 prosentin päästövähennyksestä vuoteen 2020 mennessä.

Ranska, Portugali ja Espanja sopivat uusien kaasuputkien ja sähköjohtojen rakentamisesta Pyreneiden yli. Iso-Britannia ja Saksa puolestaan sopivat energiatehokkuudesta.

– Kuten kaikki hyvät sopimukset, tämä on kompromissi. Kaikki maat eivät ole samassa tilanteessa, ja tämä sopimus on joillekin maille kallis, Ranskan presidentti François Hollande sanoi uutistoimisto Bloombergin mukaan.

Tärkein väline päästöjen vähentämiseksi on päästökauppajärjestelmä. Sopimuksessa hyviteltiin muun muassa Puolaa, joka oli uhannut käyttää veto-oikeuttaan sopimuksen estämiseksi, jollei maan huoleen energian hintojen noususta tartuta.

Puolan sähköntuotantolaitokset saavat ilmaisia hiililupia EU:n päästökauppajärjestelmässä vuoden 2020 jälkeen. Lisäksi maa saa rahaa vahvasti hiilestä riippuvaisen energiantuotantonsa modernisointiin.

– Ketään ei hyvitetty niin kuin meitä, Puolan pääministeri Ewa Kopacz sanoi Bloombergin mukaan.

Lisäksi EU:n pienimmät taloudet saavat option saada ilmaisia päästölupia vuoteen 2030 asti. Vuoden 2020 jälkeen ilmaisia lupia saa enintään 40 prosenttia päästöoikeuksista. Käytännössä raja on vedetty maihin, joiden bruttokansantuote on enintään 60 prosenttia EU-maiden keskiarvosta.

Sopimus päästöjen leikkauksista tehtiin ennen YK:n ilmastokokousta Limassa. Siellä on tarkoitus suostutella Kiina ja muut suuret saastuttajat sitoutumaan maailmanlaajuiseen ilmastosopimukseen, joka on tarkoitus saada aikaan ensi vuonna Pariisissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?