Hallituksen kolmas lisäbudjetti alentaa velanoton tarvetta - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Hallitus arvioi: Lainaa täytyykin ottaa vähemmän

Hallitus on nostanut arviotaan valtion tuloista ja laskenut arviotaan lainanoton tarpeesta.

21.10.2014 10:43 | Päivitetty 21.10.2014 10:43

Hallitus on tänään päättänyt vuoden kolmannesta lisätalousarvioesityksestä, ja se on tarkoitus antaa eduskunnalle torstaina, valtioneuvosto kertoo tiedotteessaan.

Hallituksen mukaan lisätalousarvioesitys vähentää valtion nettolainanoton tarvetta 523 miljoonalla eurolla. Valtion nettolainanotoksi tänä vuonna ehdotetaan 6,9 miljardia euroa ja budjetoidun perusteella valtionvelan määrä vuoden lopussa olisi 96,6 miljardia euroa.

Hallitus nostaa valtion tuloarviota 601 miljoonalla eurolla. Määrärahoja hallitus lisää nettomääräisesti 77 miljoonalla eurolla.

Laivanrakennuksen innovaatiotukeen ehdotetaan kymmenen miljoonan euron lisäystä ja viennin jälleenrahoituslainoihin samoin kymmentä miljoonaa euroa.

Talvivaaran kaivosalueen ympäristön pilaantumisen torjumiseen varataan viisi miljoonaa euroa.

Merkittävimpiin määrärahavähennyksiin kuuluvat muun muassa valtionvelan korkomenoista tehtävä 76 miljoonan euron leikkaus, LNG-terminaalin 42 miljoonan euron investointituen poisto ja mahdollinen siirto tuleville vuosille sekä valtion eläkemeno-osuuden alentaminen 23 miljoonalla eurolla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?