Kaupan liitto pelkää verkon ja Viron näivettävän venäläismatkailua - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Varakkaat venäläiset eivät ehkä enää palaa

Venäläisten matkailu Suomeen on vähentynyt viime vuodesta ja täällä käyvät käyttävät rahaa aiempaa vähemmän. Taloustilanteen elpyminen ei Kaupan liiton mukaan tuo välttämättä takaisin varakkaita venäläisiä.

Matkustajia nousee Venäjälle menevään Allegro-junaan Helsingin rautatieasemalla.­

20.10.2014 15:18 | Päivitetty 20.10.2014 15:28

Matkailuväki on kaavaillut, että Suomeen matkustaa Moskovasta ja Pietarista yhä enemmän hyvätuloisia venäläisiä, jotka viipyvät pitkään ja käyttävät paljon rahaa. Kaupan liiton pääekonomistin Jaana Kurjenojan mukaan haave voi jäädä toteutumatta.

Liiton teettämän rajahaastattelututkimuksen mukaan venäläiset yöpyivät Suomessa tammi–elokuussa 11 prosenttia harvemmin kuin vuotta aiemmin. Kun viime vuonna 58 prosenttia viipyi vain päivän, nyt 72 prosenttia yli 7 000 vastanneesta palasi yöksi Venäjälle.

Matkailua vähentää Venäjän ontuva talous ja ruplan heikentyminen. Myös poliittisella tilanteella ja pakotteilla voi olla merkitystä, mutta ne eivät näy vielä kyselyssä, joka päättyi elokuun lopussa.

Vielä viime vuonna venäläiset kuluttivat Suomessa 1,2 miljardia euroa. Summasta yli 900 miljoonaa euroa meni ostoksiin. Keskimäärin venäläinen käytti Suomessa 266 euroa, josta ostoksiin meni 200 euroa. Tänä vuonna kulutettu summa on kutistunut 236 euroon. Venäläisturisti ostelee enää 162 euroa.

Laukun ja puvunvoi tilata verkostakin

Kahviloissa ja ravintoloissa venäläiset käyvät jopa aiempaa enemmän, mutta muita palveluita he käyttävät vähemmän. Merkkilaukkuja ja turkkeja ostavien varakkaiden sijaan Suomessa käykin tavallisia palkansaajia, jotka ostavat etenkin ruokaa ja käyttötavaroita kuten astioita.

– Enää ei osteta luksusta, Kurjenoja huomauttaa.

Eikä välttämättä vastaisuudessakaan – ainakaan entiseen malliin. Kurjenojan mukaan ostosmatkailua Suomeen uhkaa verkkokauppa. Vaikka Venäjällä se ei ole erityisen kehittynyttä, rajahaastatteluun osallistuneista 40 prosenttia oli ostanut netistä. Tilauksia olivat tehneet etenkin juuri Suomeen toivotut nuorehkot moskovalaiset johtavassa asemassa olevat hyvätuloiset.

He ovat ostaneet verkosta muun muassa vaatteita, kenkiä ja kodin tarvikkeita eli samoja tuotteita kuin matkailijat ovat tähän asti ostaneet Suomesta.

– Jos he voivat ostaa laukun Milanosta ja puvun Pariisista, miksi he tulisivat Suomeen sitä varten, Kurjenoja miettii.

Kaupan liitossa ei ole epäilystäkään siitä, etteikö digitaalinen kauppa kasvaisi lähivuosina Venäjälläkin. Vaikka maan logistiikkaa ja postia voidaan kritisoida, kuriiripalvelu toimii. Kurjenojan mukaan kuriiri antaa asiakkaalle 15 minuuttia aikaa kokeilla tilaamansa vaatetta. Jollei se ole hyvä, hän vie sen saman tien pois.

Miten suomalaiset pääsisivät osallisiksi venäläisten verkkokaupoista?

– Hyvä kysymys, jota hallituskin voisi miettiä. Pystyttäisiinkö asiaa edistämään innovaatiotuilla tai rohkaisemalla yrityksiä? Kurjenoja mietti.

Viro on kovakilpailija

Toinen uhka on, että venäläismatkailijat menetetään Viroon. Siellä venäläisturistien määrä on kutistunut alkuvuonna vain kaksi prosenttia viime vuodesta.

Viro on onnistunut houkuttelemaan venäläisiä kilpailukykyisin hinnoin, palveluin ja kielitaidon avulla. Lisäksi Viro on lisännyt liikenneyhteyksiä Pietariin ja Moskovaan ja muuttanut rajakäytäntöjään.

– Suomen pitäisi ottaa oppia Virosta, Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala sanoi.  

Viime vuonna tehdyissä haastatteluissa vastaajat olivat ärsyyntyneimpiä rajamuodollisuuksiin. Tänään julkistelussa selvityksessä asiaa ei ollut kysytty.

Kaupan liiton kauppapoliittinen asiantuntija Hannu Kyyhkynen kertoi, että niiden osalta tilanne on vain heikentynyt. Hänen mukaansa Venäjän viranomaiset ovat alkaneet syynätä tullausarvoja aiempaa tiukemmin, mikä hidastaa sen työtä ja pidentää jonoja.

– Kun Venäjälle on mennyt aiempaa vähemmän tavaraa, sikäläinen tulli yrittää saada lisää rahaa, Kyyhkynen perustelee.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?