Venäjä-pakotteet iskivät Britanniassa rakennuskoneiden ja vaatteiden viejiin - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Näin Venäjä-pakotteet näkyvät brittiviennissä

Britanniassa EU-Venäjä-kauppakonflikti näkyy kahdella hyvin erilaisella alalla. Tärkeä rakennuskoneiden vienti alkaa tyrehtyä, mutta varakkaat venäläiset ostavat netin kautta brittiläisiä merkkivaatteita kuin viimeistä päivää.

10.10.2014 18:18 | Päivitetty 10.10.2014 18:18

Britannia on merkittävä rakennusalan koneiden, laitteiden ja tietotaidon viejä. Kun useat isot venäläiset rakennusprojektit liittyvät tavalla tai toisella EU:n pakotelistalla oleviin energia-alan hankintoihin, moni brittiyritys on menettänyt itäistä myyntiä.

Jo elokuussa JCB – yksi Britannian suurimmista rakennusalan laitevalmistajista – varoitti, että pakotteiden seurauksena Britannia saattaa menettää paljon ammattitaitoa vaativia, suhteellisen korkean teknologian teollisuustyöpaikkoja.  

Venäjän vastapakotteilla, kuten elintarvikkeiden tuontikielloilla ei toistaiseksi ole ollut juuri merkitystä, mutta rakennusalan pakotteet iskevät JCB:n ohella moniin muihinkin brittiyhtiöihin.

– Olemme tavanneet parin keskisuuren rakennusalan yhtiön edustajia ja he ovat selvästi kärsineet pakotteista, kertoo valtion omistaman vientikonsultin, UK Trade & Investmentsin edustaja Ian Harrison.

– Lisäksi asiakkaidemme joukossa on muutamia yhtiöitä, joiden venäläiset tytäryhtiöt ovat joutuneet erilaisiin vaikeuksiin tai häirinnän kohteiksi. Ilmapiiri on muuttunut hyvin epävarmaksi, jopa kriittiseksi, mutta emme suinkaan aio lopettaa kaupankäyntiä Venäjän kanssa, Harrison sanoo.

Netin vaatekauppiailla menee lujaa

Saksan yksityistetyn postin omistama kuriiriyhtiö DHL nautti Ukrainan sotaan asti hyvistä kasvuluvuista niin Itä-Euroopassa kuin Venäjälläkin, mutta nyt pakotteet leikkaavat Venäjän-liiketoiminnan kasvua.

– Meille Venäjä on yksi suurimmista eurooppalaisista markkinoistamme, sillä toimimme voimakkaasti myös Venäjän sisäisissä kuljetuksissa, kertoo DHL Expressin Euroopan toimitusjohtaja John Pearson.

– Pakotteet tai vastapakotteet eivät koske meitä suoraan, mutta mutta kyllä kuljetusmarkkinatkin ovat joillakin sektoreilla pehmentyneet.

Venäläisten kulutusinto ei silti ole laatunut – ainakaan brittiläisten vaatekauppiaiden näkökulmasta.

– Britannian nettikauppiaat vievät jatkuvasti enemmän merkkivaatteita Venäjälle, Pearson kertoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?