Sveitsi: Pankkitietoja aletaan jakaa aikaisintaan 2018

Julkaistu:

Neuvottelut pankkitietojen automaattisesta jakamisesta Euroopan unionin ja joidenkin muiden kanssa aloitetaan mahdollisimman pian, kertoo Sveitsin hallitus.


Sveitsi on avaamassa pankkisalaisuuttaan. Uutistoimisto Reutersin mukaan Sveitsin hallitus ilmoitti tänään, että neuvottelut pankkitietojen jakamisesta Euroopan unionin ja joidenkin muiden maiden kanssa aloitetaan mahdollisimman pian.

Automaattinen tietojen vaihto merkitsisi sitä, että kun ulkomaalainen avaa tilin toiseen maahan, tallettajan kotimaan verottaja saisi siitä tiedon automaattisesti. 

– Ensimmäiset tietojenvaihdot voivat tapahtua vuonna 2018, parlamentin ja mahdollisesti äänestäjien hyväksyessä tarpeelliset lait ja sopimukset hyvällä ajalla, hallituksesta ilmoitettiin Reutersin mukaan.

Sveitsi on ajautunut Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen tiiviin painostuksen kohteeksi, sillä muiden maiden kansalaisten on nähty välttelevän veroja tallettamalla varansa Sveitsiin. Toukokuussa Sveitsi ilmoitti liittyvänsä pankkitietoja jakavien maiden joukkoon kunhan siitä on tehty maailmanlaajuinen standardi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kova pakkanen iski autoihin: hinauksia kolminkertainen määrä – Hinausautokeskuksen tj kertoo maagisesta pakkasrajasta, sen jälkeen ”akut alkavat hyytyä”

    2. 2

      Pakkanen tulee kalliiksi – 12 vinkkiä, joilla voi säästää jopa yli tonnin vuodessa

    3. 3

      Uusien asuntojen kauppaa uhkaa sukellus  –  ”Nyt on tapahtunut paluu arkeen”

    4. 4

      Kommentti: Sähkö on Suomessa halpaa – kannattaako 85 euron lisälaskusta siis kitistä?

    5. 5

      Ilmalämpöpumpun ostaja visaisen pulman edessä – kauppias ja virkamies antavat täysin eri neuvon

    6. 6

      Fiva: Suomessakin merkkejä kurssien manipuloinnista – riski jäädä kiinni suurempi kuin Ruotsissa

    7. 7

      Näin lukijat kommentoivat työttömille järjestettäviä kursseja: ”Fonttia vaihdettiin moneen kertaan ja valokuvaa ähellettiin 5 tuntia”

    8. 8

      Perinnönjakoon liittyy yksi suuri harhakäsitys – leski ei välttämättä peri yhtään mitään

    9. 9

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    10. 10

      Sähkön kulutus nousi tänä aamuna talven ennätykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ilmalämpöpumpun ostaja visaisen pulman edessä – kauppias ja virkamies antavat täysin eri neuvon

    2. 2

      Kova pakkanen iski autoihin: hinauksia kolminkertainen määrä – Hinausautokeskuksen tj kertoo maagisesta pakkasrajasta, sen jälkeen ”akut alkavat hyytyä”

    3. 3

      Näin lukijat kommentoivat työttömille järjestettäviä kursseja: ”Fonttia vaihdettiin moneen kertaan ja valokuvaa ähellettiin 5 tuntia”

    4. 4

      Kommentti: Sähkö on Suomessa halpaa – kannattaako 85 euron lisälaskusta siis kitistä?

    5. 5

      Pakkanen tulee kalliiksi – 12 vinkkiä, joilla voi säästää jopa yli tonnin vuodessa

    6. 6

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    7. 7

      Uusien asuntojen kauppaa uhkaa sukellus  –  ”Nyt on tapahtunut paluu arkeen”

    8. 8

      MOT: Suomi maksaa työttömien valmennuksista 26 miljoonaa – kursseilla annetaan elämänohjeita

    9. 9

      Kiinteistönvälittäjät: Uusista osakeasunnoista on jo ylitarjontaa

    10. 10

      Kiinteistön­välittäjät: asunto­kaupoilla näkyy tänä vuonna voimakkaasti vanheneminen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinnönjakoon liittyy yksi suuri harhakäsitys – leski ei välttämättä peri yhtään mitään

    2. 2

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    3. 3

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    4. 4

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    5. 5

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Ilmalämpöpumpun ostaja visaisen pulman edessä – kauppias ja virkamies antavat täysin eri neuvon

    8. 8

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    9. 9

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    10. 10

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    11. Näytä lisää