FT: Maailmanpankki laskee Kiinan talouskasvuennusteita - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kiina yrittää saada kasvun kestävämmäksi – vauhti voi hidastua

Kiinan talouskasvu voi jäädä tänä vuonna maan hallituksen 7,5 prosentin tavoitetta pienemmäksi, arvioi Maailmanpankki talouslehti Financial Timesin mukaan.

6.10.2014 9:15 | Päivitetty 6.10.2014 9:12

Maailmanpankki on laskenut Kiinan kuluvan vuoden kasvuennustettaan aikaisemmasta 7,6 prosentista 7,4 prosenttiin. Ensi vuoden ennuste on laskenut 7,5 prosentista 7,2 prosenttiin.

Maailmanpankin mukaan hidastuva kasvu heijastaa hallituksen pyrkimystä ohjata taloutta pois kasvavan luotonannon polulta kohti kestävämpää kasvua, joka perustuisi enemmän kotimaiseen kulutukseen.

Kiinan viranomaiset ovat olleet kasvun hidastumisesta huolimatta haluttomia turvautumaan suoranaiseen elvytyspolitiikkaan.

Maailmanpankin mukaan kasvu hidastuu myös muissa Aasian kehittyvissä talouksissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?