Pian nähdään, liukastaako EKP:n ABS-temppu autokauppaa

Julkaistu:

Euroopan keskuspankilta odotellaan vakuudellisten arvopapereiden osto-ohjelmaa. Huomaako autokauppaan lampsiva asiakas ohjelman alkamista missään?


Korot matavat lähellä nollaa, mutta autot ja asunnot eivät tunnu käyvän kaupaksi. Ostajille nykyisetkin rahoituskustannukset tuntuvat liian suurilta, kun kansantalous on alamaissa ja työttömyys kasvaa.

Euroopan keskuspankki (EKP) on yrittänyt vauhdittaa euroalueen taloutta koronlaskuilla ja muilla tempuilla, kuten pankeille suunnatuilla rahoitusoperaatioilla. Tulokset ovat jääneet toistaiseksi vähäisiksi.

"Lotraus"- eli TLTRO-ohjelmassa keskuspankki ohjaa liikepankeille useampivuotista rahoitusta käytännössä nollakorolla. Torstaina julkistettujen tietojen mukaan pankit kävivät tällä rahahanalla toivottua vähemmän.

EKP:n aikaisemmat toimet, kuten keskuspankkikoron alentaminen sekä SMP-ostojen steriloinnin lopettaminen, ovat jo alentaneet markkinakorkoja.

SMP-ohjelma (securities markets purchases) on kriisimaiden velkapapereiden osto-ohjelma, jonka markkinoille tuomaa rahamäärää EKP on säännöllisesti imuroinut tai "steriloinut" pois pankkijärjestelmästä.

Uusimpana keinona vauhdittaa luototusta keskuspankki aikoo aloittaa vakuudellisten arvopapereiden eli ABS-velkakirjojen ostot. Näiden velkakirjojen vakuutena voi olla muun muassa kiinteistölainoja ja luottokorttivelkoja sekä muun muassa autolainoja.

Helpottavatko EKP:n toimet tavallisen eurokansalaisen elämää? Sitä on vielä vaikea sanoa.

Vaikutukset
pitkäaikaisia


Suomen Pankin rahoitusasiantuntijan Elisa Newbyn mukaan EKP tähtää toimillaan Euroopan pienien ABS-markkinoiden elvyttämiseen. Nähtäväksi jää, ulottuuko vaikutus kuluttajalle asti esimerkiksi autolainojen alentuneina rahoituskustannuksina.

– ABS-markkinan maine tuhoutui finanssikriisin aikana, siitäkin huolimatta että Euroopassa niiden markkinat olivat Yhdysvaltain ABS-markkinoita pienemmät ja terveemmät, sanoo Newby Taloussanomille.

Hän on Suomen Pankin pankkitoimintaosaston markkinaoperaatioiden toimiston päällikkö.

Newbyn mukaan EKP haluaa kehittää läpinäkyvää ABS-markkinaa, mutta prosessi ei ole nopea.

– Pidemmän päälle tämä voi tarkoittaa sitä, että luottojen tarjonta lisääntyy ja markkinakorot laskevat, sikäli kun niissä on laskuvaraa.

Samoilla linjoilla on OP-Pohjolan pankkianalyytikko Antti Saari. EKP:n ostot eivät vaikuta suoraan luotonantoon ja vaikutukset Pohjoismaissa jäänevät vähäisiksi.

– Lähinnä tässä on kyse siitä, että ABS:istä tehdään tätä kautta likvidempiä ja pankkien on helpompi päästä niistä tarvittaessa eroon, jos niitä on taseessa. Ennen lokakuun kokousta ei tosin tiedetä millaista tavaraa EKP tulee ostamaan, Saari sanoo.

Autorahoitus
ennallaan


Autolainoissa suuren osan kustannuksista muodostavat perustamis- ja käsittelymaksut, korkotaso on vain yksi tekijä.

Käteinen raha ei ole autokaupassa enää välttämättä valttia. Kuluttajille suunnatun rahoituksen tarjoajia on useita. Suomessa markkinoita hallitsee yhdessä Pohjolan kanssa nopeasti kasvanut Santander Finland.

Santanderin johtajan Pekka Pättiniemen mukaan autorahoituksen hinta on käytännössä pysynyt ennallaan jo muutaman vuoden ajan, eikä muutosta ole lähiaikoina näkyvissä. Taantuman oloissa jotkut autojen maahantuojien ja autoliikkeet ovat turvautuneet jopa nollakorkokampanjoihin myyntiä vauhdittaakseen.

– En usko, että ABS-ostot vaikuttavat paljon. Olemme tehneet Suomessa kaksi tällaista arvopaperistamista ja tulemme varmasti jatkamaan niitä. Tämä on normaali tapa Santanderilla autorahoituksen puolella, Pättiniemi sanoo.

Hänen mukaansa alan ABS-markkinat ovat Euroopassa vakiintuneet. Nykyisellä korkotasolla EKP:n ostojen alkamisen vaikutus jäänee pieneksi, vaikka se onkin sinänsä ABS-markkinoille positiivista.

– Suurempi vaikutus arvopaperiostoilla tulee olemaan kiinteistöpuolella, missä markkinoiden likviditeetti on ollut maasta riippuen heikko. Siellä tällä tulee olemaan selkeä vaikutus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Seinäjoen Ideapark avautui ja Elina oli ensimmäisenä jonossa: ”Toivottavasti siellä olisi Teemu Selänne”

    2. 2

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    3. 3

      Ministeri Paatero syytti Postia rikkureiden käytöstä lakon aikana – työnantajan edustaja puolustautuu: ”Vuokratyön esteet poistuivat jo 2015!”

    4. 4

      Asukkaille valtavat taloudelliset vahingot: Rivitalo uppoaa Pälkäneellä, kulut juoksevat vaikka rakennus on asumiskelvoton

    5. 5

      Tästä postilakossa on kyse

    6. 6

      Osa ikäihmisistä nipistää ruuasta, koska ei saa käteistä – pankit eivät vastaa hätähuutoon: ”Emme pysty olemaan joka paikassa”

    7. 7

      Rautatiealan Unioni pysäyttää rautateiden tavaraliikenteen vuorokaudeksi – tukee postilakkoa

    8. 8

      Saksan pelättiin jo suistuneen taantumaan – yllätti repäisemällä talouden kasvuun

    9. 9

      Kommentti: Käytätkö rahaa kuten itse haluat vai toimitko kuten äitisi tai isäsi?

    10. 10

      Postin neuvotteluissa ei ratkaisua, lakko jatkuu – Pau:n Nieminen: ”Keskustelun sävy hieman muuttui”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    2. 2

      Asukkaille valtavat taloudelliset vahingot: Rivitalo uppoaa Pälkäneellä, kulut juoksevat vaikka rakennus on asumiskelvoton

    3. 3

      Postin neuvottelut käynnistyivät – tunnelma jääkylmä: ”Kun toinen haluaa 40 prosentin palkanalennuksia niin sellaista sopimusta ei tule”

    4. 4

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    5. 5

      Ministeri Paatero syytti Postia rikkureiden käytöstä lakon aikana – työnantajan edustaja puolustautuu: ”Vuokratyön esteet poistuivat jo 2015!”

    6. 6

      Postin neuvotteluissa ei ratkaisua, lakko jatkuu – Pau:n Nieminen: ”Keskustelun sävy hieman muuttui”

    7. 7

      Tästä postilakossa on kyse

    8. 8

      Osa ikäihmisistä nipistää ruuasta, koska ei saa käteistä – pankit eivät vastaa hätähuutoon: ”Emme pysty olemaan joka paikassa”

    9. 9

      Postisuma seisoo – Posti myöntää: Kirjeet saattavat maata päiväkaupalla maaseudun laatikoissa

    10. 10

      Valtio-omistaja syynää tänään Postin vuokra­työvoiman käyttöä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Erkki tilasi lämpöpumpun, sitten alkoi farssi: tutuksi tulivat perintätoimisto, juristit, haastemies ja käräjäoikeus

    2. 2

      Maksatko aina suoraan tililtä? Asiantuntija kertoo, missä tilanteissa kannattaisi hyödyntää luottoa

    3. 3

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    4. 4

      Laskut ja korvaukset, joulukortit, paketit, lehdet – näin kuukauden postilakko vaikuttaisi arkeen

    5. 5

      Nikosta, 29, tuli parissa vuodessa miljonääri tuurilla – ”Niitä jaettiin käytännössä ilmaiseksi kaikille”

    6. 6

      ”Japanin Ikeaksi” kuvattu Muji avaa jättimyymälän Suomeen – 500 lahjakassin tekstissä piilee yllättävä Suomi-vitsi

    7. 7

      Sipilä pesee hallituksen kädet laittomiksi todetuista kikyistä – SAK:n puheenjohtaja tyrmistyi

    8. 8

      Järvenpään K-Citymarket on valittu maailman parhaaksi ruokakaupaksi – ”Teimme sen!”

    9. 9

      PAU:lta kova väite: Tästä Postin aitaan leikatusta reiästä livahti töihin 20 vuokratyöntekijää – katso kuvat ja video

    10. 10

      Kaksi pakastinta hurisee Valton, 80, talossa auringon voimalla – mies otti hatkat sähköverkosta jo 80-luvulla

    11. Näytä lisää