"Luotonanto on välttämätöntä" - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

"Luotonanto on välttämätöntä"

Julkaistu: 3.9.2014 18:58, Päivitetty 3.9.2014 18:43

Riittämätön luotonlaajennus jarruttaa Yhdysvaltain talouskasvua, arvioi maailman suurimman joukkolainasijoittajan Pacific Investment Managementin (Pimco) perustaja Bill Gross.

– Luottopohjainen talousjärjestelmä, erotuksena puhtaaseen käteiseen perustuvasta, on riippuvainen jatkuvasti laajenevasta luotoannosta, Gross kirjoitti kuukausittaisessa sijoituskatsauksessaan uutistoimisto Bloombergin mukaan.

– Luotonanto on välttämätöntä sellaisessa rahoitukseen perustuvassa taloudessa kuin meidän. Ilman sitä kasvu jämähtää taikka heikkenee.

Hänen mukaansa luotonannon riittämättömyys on jarruttanut Yhdysvaltain talouskasvua taantuman jälkeen. Ongelmana muun muassa on, että uusilla lainoilla joudutaan kattamaan aiempien korkoja, jolloin luotonlaajennus ei ole riittävää ruokkiakseen talouskasvua.

Viime viikolla julkistettujen lukujen mukaan Yhdysvaltain talous kasvoi toisella vuosineljänneksellä 4,2 prosentin vuosivauhtia supistuttuaan tammi-maaliskuussa.

EKP:llärajansa

Saksalaisen Deutsche Bankin apulaisjohtaja Anshu Jain toteaa puolestaan, että Euroopan keskuspankin (EKP) keinot talouden vauhdittamiseksi alkavat loppua, jos se ei saa ponnisteluihinsa tukea hallituksilta.

– Olemme tulleet tien päähän sen suhteen, kuinka paljon keskuspankit voivat elvyttää Euroopan taloutta, Jain sanoi Frankfurtissa Bloombergin mukaan.

– Tarvitsemme rakenteellisia uudistuksia ja luotonantoa. Rakenteellisten uudistusten tärkeys on asia, jota EKP on painottanut johdonmukaisesti.

Jainin mukaan valtionlainojen ostoilla ja niiden markkinakorkoja alentamalla ei voida loputtomasti vauhdittaa kasvua, jos 70 prosenttia luotonannosta on uusia pankkilainoja.

EKP pitää huomenna korkokokouksensa, missä pankilta odotetaan uusia talouden elvytyskeinoja. Yksi näistä voi olla yritysvakuudellisten arvopapereiden ostaminen liikepankeilta.