Kahden asunnon loukku – taasko näitä tulee?

Julkaistu:

Asuntomarkkinoilla kauppa on pahasti ketjuuntunut: usein monta asuntoa odottaa jonossa. Suman purkamiseksi pankit alkavat jo tinkiä "myy vanha asuntosi ensin" -säännöistään. Kahden asunnon loukku ei olekaan niin iso mörkö kuin ennen.


Pankit ja kiinteistönvälittäjät suosittavat lähtökohtaisesti, että vanha koti pitäisi myydä ennen uuden ostamista. Mikään yleispätevä neuvo se ei kuitenkaan enää ole. Asunnon velkaisuusaste ratkaisee.

Pankeilla alkaa olla huoli siitä, ettei asuntoraha liiku. Yksikin toteutunut kauppa voi laukaista rahoittajien sekä välittäjien kannalta myönteisen ketjureaktion: monta perhettä pääsee uusiin koteihin ja asunnot vaihtuvat. Siksi pankitkin alkavat lämmetä loukkuriskin ottamiselle.

Jos asunnonvaihtaja tarvitsee uutta lainaa vähän, ja vanha asunto on käytännössä velaton, kynnys on [pankeilla] matala, sanoo Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja Ari Pauna.

– Riippuu yksilöllisestä tilanteesta, kannattaako vaihtoehtoa harkita, säästöpankkien Sp-Kodin toimitusjohtaja Antti Toivanen vahvistaa.

– Jos asiakkaan taloustilanne sallii kahden asunnon tilanteen, voimme ehdottaa tätä, jos myös vanha asunto on tietyntyyppinen.

Toivanen painottaa, että näissä tapauksissa takana pitää olla "erittäin hyvää tietoa ja osaamista, jotta myyntilupaus pystytään lunastamaan".

Jos vanha asunto on ”helposti myytävä”, eli menee parissa kuukaudessa, pankki saattaa antaa joustorahoitusta uuden ostamiseen, Huoneistokeskuksen pääkaupunkiseudun aluejohtaja Eija Miehola sanoo.

Myös Pohjolan kiinteistönvälitysjohtaja Kenneth Sandberg sanoo, että kahden asunnon vaihtoehtoa voi eräissä tilanteissa harkita; uuden asunnon rahoittaja selvittää asiakkaan maksukyvyn joka tapauksessa.

Pieni koti,
pieni loukku


Jos vanha asunto on pienehkö, hyvin palveluiden päässä, uudehko tai hyvässä kunnossa hyvässä taloyhtiössä, kiinteistönvälittäjä pystyy arvioimaan kauppahinnan ja myyntiajan hyvinkin tarkasti. Näin sanoo SP-Kodin Toivanen.

Yleensä. Riskinsä kahden asunnon omistuksessa on aina. Riski myös kasvaa neliömäärän ja vanhan asunnon lainoitusasteen tahdissa.    

– Jos mennään isompiin kiinteistöihin, ei tätä pidä lähteä suuremmin suosittamaan.

Toivasen mukaan vanhan asunnon lainarasitteen pitää myös olla kohtuullisen matala – ”reilusti alle 50 prosenttia”.    

Asunnonvaihtajat karttavat
vaihtoehtoa


Pääkaupunkiseudulla myyntiajat ovat tällä hetkellä  osakehuoneistoissa keskimäärin 67–69 ja omakotitaloissa noin 120 vuorokautta, OPKK-ketju kertoo. Kauppaa käydään hyväkuntoisilla ja pienillä asunnoilla.

Hypoteekkiyhdistyksen Pauna on blogissa kysellyt, alkaako kiristyvä asiakaskilpailu syksyn mittaan näkyä pankkien lipsumisena.

– Mikä pääkaupunkiseudun tai Tampereen alueen pankeista luopuu ensimmäisenä vaatimuksesta, että vanha velkainen asunto on myytävä ennen kuin uuden asunnon voi velkarahalla ostaa, Pauna heittää.

Pankkien nykysääntelyn oloissa luottoehtojen höllentäminen voi olla vaikeaa, mutta varsinkin asunnonostajat itse vieroksuvat vaihtoehtoa.

Yleisimmin vaihtotilanteissa tehdään ehdollisia tarjouksia, eli sitoudutaan ostamaan, jos vanha asunto menee kaupaksi. Käänteisen järjestyksen asunnonvaihtajien määrä on pieni.

Heitä on asunnonvaihtajista korkeintaan viisi prosenttia, ja osuus on pikemminkin vähentynyt. Pankeilla on luotonantoehdot niin kireällä, että ei niillä ole oikein liikkumavaraa, arvioi Huoneistokeskuksen Miehola.

– Vaikka järjellä näkisimme, että tämä asunto on juuri tuon perheen unelma, emme voi tehdä muuta kuin odottaa, vaikka kauppa sitten kaatuisi.
 
Ihmiset ovat yleisen taloustilanteen ja huonojen signaaleiden takia hyvin harkitsevia. Se on ihan järkevää harkintaa, Toivanen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pyöräliitto varoittaa ilmaisista polkupyöristä – laatu niin huono, ettei huoltamokaan suostu korjaamaan

    2. 2

      S-ryhmä päätti alentaa kotimaisen kalan hintaa – Katso vertailu: Kuinka vastaavat Kesko ja Lidl?

    3. 3

      Inderes: Länsikuluttajat saattavat jättää Huawein hyllylle Trumpin takia

    4. 4

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    5. 5

      Fortum rakentaa Närpiöön ensimmäisen oman tuulivoimapuistonsa Suomessa

    6. 6

      OP: ”Kauppasodan kärjistyminen kiristää Suomen näkymiä muita maita enemmän” – talouskasvu hidastuu vähitellen

    7. 7

      Lukija: Kotimyyjä kauppasi eläkeläiselle hormin ”perusteellisen korjauksen” – parin tunnin urakka maksoi 3 500 euroa

    8. 8

      Yhdysvallat lykkää vientikieltoa Huaweille

    9. 9

      Ford aikoo irtisanoa 7 000 työntekijää – joka kymmenes saa lähteä

    10. 10

      Helsingin telakan kauppa sinetöity –  uusi venäläisomistaja uskoo pakoteasian ratkenneen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    2. 2

      Pyöräliitto varoittaa ilmaisista polkupyöristä – laatu niin huono, ettei huoltamokaan suostu korjaamaan

    3. 3

      S-ryhmä päätti alentaa kotimaisen kalan hintaa – Katso vertailu: Kuinka vastaavat Kesko ja Lidl?

    4. 4

      Lukija: Kotimyyjä kauppasi eläkeläiselle hormin ”perusteellisen korjauksen” – parin tunnin urakka maksoi 3 500 euroa

    5. 5

      Ford aikoo irtisanoa 7 000 työntekijää – joka kymmenes saa lähteä

    6. 6

      ”Yksinasuvia ei pidä erityisesti tukea, mutta ei rangaistakaan” – asiantuntija pitää leskeneläkettä syrjivänä

    7. 7

      Kommentti: Saksa voisi opettaa jotain korvaamatonta Suomen hallitus­neuvottelijoille

    8. 8

      Yhdysvallat lykkää vientikieltoa Huaweille

    9. 9

      Kysely: Tämä piirre pomojen käytöksessä ottaa nuoria aivoon – ”Sietokyky huomattavasti matalampaa”

    10. 10

      Viinaturismi kääntyi taas kasvuun – Virosta tuotiin miljoona litraa enemmän kuin vuotta aiemmin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kokenut kassa: Uusi lähimaksuraja laukaisi asiakkaissa omituisen piirteen – lisää riskejä ja hidastaa asiointia

    2. 2

      Haluaisitko eläkkeelle etuajassa? Vaihtoehtoja on neljä – ja niillä jopa kymmenientuhansien eurojen erot

    3. 3

      Näin SAK:n ”verotsunami” osuisi suomalaisiin: ”Kostomentaliteetti tästä paistaa”

    4. 4

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    5. 5

      Yksi tekstiviesti sinetöi Reino-tossujen kohtalon – ”Tosi surkea homma, että tämän teit”

    6. 6

      Yrittäjä osoittaa selvän syyn Suomea vaivaavaan hitsaajapulaan: ”Kävin pajassa, jossa en olisi päivääkään töissä”

    7. 7

      Lehdenjakaja nosti 56 lainaa ja osti 37 000 euron auton – silloin velkojien mitta täyttyi

    8. 8

      Simo oli yli 40 vuotta työelämässä ja jäi osaeläkkeelle – määrättiin uudestaan työnhakijaksi: ”Tilanne on hiukka pöljä”

    9. 9

      Perheyrittäjältä täysmyllytys SAK:n verolinjauksille: ”Eivät ne voi olla noin tyhmiä!”

    10. 10

      Pyöräliitto varoittaa ilmaisista polkupyöristä – laatu niin huono, ettei huoltamokaan suostu korjaamaan

    11. Näytä lisää