Puola syyttää: Venäjä estää jo kuljetuksia - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Puola syyttää: Venäjä estää jo kuljetuksia

Puola on pyytänyt Euroopan unionin komissiolta apua.

27.8.2014 19:51 | Päivitetty 27.8.2014 21:23

Puolan mukaan Venäjä estää vientikuljetuksia Kaukasukselle, Mongoliaan ja Kazakstaniin. Kuljetukset kulkevat Venäjän alueiden kautta.

Puolan liikenneministeri Elzbieta Bienkowska on pyytänyt apua Euroopan unionin (EU) komissiolta asian ratkaisemiseksi. Venäjän tullilaitos on kiistänyt estävänsä maantiekuljetuksia.

Kazakstan ja Valko-Venäjä kuuluvat Venäjän perustamaan tulliliittoon, mutta eivät liittyneet pakotteisiin Puolaa ja muita EU-maita vastaan. Teoriassa puolalaisia tuotteita voitaisiin kierrättää Venäjälle Kazakstanin ja Valko-Venäjän kautta, mutta Venäjä on ilmoittanut, ettei se salli tätä.

Puola oli Venäjän kanssa napit vastakkain jo ennen kuin Venäjä asetti tuontikieltoja koko EU:lle. Puolalaisten hedelmien ja vihannesten tuonti kiellettiin jo heinäkuussa, kun muualle kiellot ulotettiin vasta tässä kuussa.  

Puola on maailman suurin omenoiden tuottaja. Kaksi kolmasosaa omenaviennistä kulki Venäjälle.  

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?