Venäjän mediajätti Russia Today olisi suomalaisille yllättävä tiedonlähde - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Tule äkkiä Suomeen, Venäjän Ääni!

Kuvituskuva
Julkaistu: 16.8.2014 7:02, Päivitetty 15.8.2014 17:03

Suomalaisten kannattaisi seurata Venäjän valtion mediajätin Russia Todayn uutisointia ja päivittää näkemyksensä naapurimaastamme. Yhtiön suomenkieliset radio- tai TV-lähetykset olisivat kuuntelijoille varmasti suuri ilon ja ajanvietteen lähde.

Yleisradio kertoi tällä viikolla, että Venäjän valtiollinen viestintäjätti Russia Today haluaisi aloittaa suomenkielisen radiotoimintansa Helsingissä Venäjän Ääni -kanavan avulla.

Liikenne- ja viestintäministeriö pelästyi itäistä radiotarjokasta, ja yhtiökin vaihtanee toimilupa-aikeensa helpommin käynnistettäväksi nettiradioksi ja/tai -televisioksi. Silti venäläismedian maihinnousua kannattaisi lähestyä positiivisen ajattelun kautta.

Venäjän Äänen välityksellä suomalaisille avautuisi uudenlainen, kerrassaan mainio tilaisuus sukeltaa nykyvenäläiseen mediatodellisuuteen.

Tähän asti kansalaiset ovat joutuneet seuraamaan venäläismediaa toisen käden lähteiden kautta, suomalaisten tiedotusvälineiden tekeminä kärjistettyinä tai laimennettuina juttureferaatteina.

Mediapimento onkin ollut lähes täydellistä: edes suomalaispäättäjät eivät näytä tietävän eivätkä aina edes uskovan, miten paljon Venäjällä jaetaan kansalaisille tarkoin punnittua ja laajaa informaatiota maailman tapahtumista.

Moni voi tietysti kysyä, mihin tarvitsisimme uutta venäläistä radiokanavaa. Suomessahan toimii jo venäjänkielinen radioasema Radio Sputnik. Se on kuitenkin musiikkipainotteinen, suomenvenäläisille suunnattu perinteinen länsiradio, joka objektiivisine uutisineen muistuttaa liikaa täkäläisiä paikallisradioita. Kielimuurikin vaivaa.

Vuodesta 1929 asti toiminut, Stalinin hallinnon perustama Venäjän Ääni -radio olisi varmasti selkeässä suomenkielisessä kantaaottavuudessaan ihan toista maata. Kanavan taustalla on nykyään koko Russia Today -mediajätin valtava tiedonvälityskoneisto.

Tietoa Ukrainan konnista japresidentti Putinin arjesta

Jo nyt Venäjän Äänen suomenkieliset nettisivut antavat lukijoilleen merkittävästi valtavirrasta poikkeavia uutisia esimerkiksi Ukrainaan pudonneen MH17-lennon todellisista alasampujista tai humanitaaristen avustuskuljetusten pyyteettömyydestä.

Kanavan Suomea koskevat uutiset ovat pienistä kielioppi- ja Google-käännösvirheistä huolimatta usein hyvin mielenkiintoisia. Muun muassa maidemme välinen teollisuus- ja yritysyhteistyö pääsee jutuissa oikeutetusti esiin. Eikä ikäviä EU-pakoteasioitakaan vatvota suomalaismedian tavoin liikaa:

– Suomalaisten käytännöllisyys auttaa heitä puolustamaan kotimaansa intressejä kansainvälisessä poliittisessa pelissä, kanava kehuu idänkauppaamme.

Myös presidentti Vladimir Putinin hahmosta kanava antaa rikkaamman kuvan kuin mihin on lännessä totuttu. Kanavan uutiskoosteiden perusteella energinen ja toimelias Putin muistuttaa edesmennyttä presidentti Urho Kekkosta. Hänkin ehti aina ja kaikkialle.

Pelkästään heinä–elokuussa Putin näyttää vierailleen valtakuntansa eri kolkissa, neuvotelleen lukemattomia sopimuksia ja käyttäneen runsaasti aikaansa yksityisten kansalaistenkin huolien kuunteluun ja maan arkisten ongelmien ratkomiseen. Kunnostaankin huolehtimiseen ja judoon häneltä riittää aina aikaa.

Kaikki tämä olisi suomalaisille kuuntelijoille ja lukijoille hyvin viihdyttävää, vilkasta keskustelua herättävää uudenlaista tietoa.

Toimintansa linjasta koko Russia Today puhuu varsin avoimesti. Sen oman julistuksen mukaan yhtiön "työn tärkeimpänä suuntana on Venäjän tiedotuksellisten etujen tukeminen ulkomailla ja myönteisen kuvan muodostaminen Venäjästä."

Tässä mielessä esimerkiksi Venäjän Äänen seuraaminen on kuin advertoriaalia, ilmaisjaettua mainospuffia tai television ostoskanavaa katsoisi. Niidenkään levittämistä tai lähettämistä ei ole täällä kielletty, eikä kovin moni suomalainen muodosta koko maailmankuvaansa pelkkien magneettimedioiden perusteella.

Jos kanava tuo ohjelmatoimintansa Suomeen, palkkaa kymmeniä muuten työttömyysuhan alla olevia toimittajia, hankkii isot toimitilat ja maksaa näistä, koko suomalainen media-ala todennäköisesti hyötyy tästä. Mainostulojakaan ei katoaisi, koska Russia Today pyörii täysin Kremlin rahoituksella.

Lisäksi suurin positiivinen vaikutus alalle tulisi todennäköisesti suomalaisen yleisön reaktioista. Jopa pinnallisuudesta, tylsyydestä tai puolueellisuudesta parjatut suomalaiset viestimet alkaisivat nopeasti näyttää Venäjän Äänen rinnalla... no, ainakin erilaisilta.

Kirjoittaja on Taloussanomien toimituspäällikkö.Twitterissä: @Petri2020

Tuoreimmat osastosta