Yhdysvaltalainen sähköautojen valmistaja Tesla Motors raivasi tieltään joissakin yhteyksissä mertittäväksikin mainitun esteen Kiinan houkuttelevilla markkinoilla. Tesla kertoi sopineensa tavaramerkkiriidan kiinalaisen Zhan Baoshengin kanssa.
Zhan kävi oikeutta Teslaa vastaan rekisteröityään Tesla-tavaramerkin Kiinassa ennen amerikkalaisyhtiön tuloa.
Teslan mukaan kiista on ratkottu "täydellisesti ja sopuisasti", muun muassa PC Magazine raportoi. Samalla sovittiin kaupallisista ehdoista tesla.cn- ja teslamotors.cn-domainien siirtämiseksi mieheltä Teslalle.
Tesla ei suoraan sanonut, maksoiko se Zhanille rahaa ja kuinka paljon. Lehtitietojen perusteella Zhan oli aiemmin torjunut Teslan 250 000 euron tarjouksen.
Oli epäselvää, miten Zhan olisi pärjännyt oikeudessa Teslaa vastaan. Hän oli hävinnyt jo yhdessä oikeusasteessa. On kuitenkin mahdollista, että Tesla halusi vain päästä tavaramerkkikiusasta nopeasti eroon summalla, joka ei sille paljoa merkitse Kiinan valtavaan markkinapotentiaaliin nähden.