Tänne en kyllä muuta – home ja ötökät karkottavat - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Tänne en kyllä muuta – home ja ötökät karkottavat

Julkaistu: 7.8.2014 7:45, Päivitetty 7.8.2014 7:46

Kunhan hinta on sopiva, kauppa kyllä käy. Vanha totuus voi pitää paikkansa asuntokaupassa. Muutamissa tapauksissa myynti voi kuitenkin olla vähintäänkin hankalaa, ja pari seikkaa torppaa asuntokaupat heti alkuunsa.

Home- tai kosteusvauriot ovat yleisimmät syyt, jotka saavat asunnonostajat kavahtamaan takajaloilleen, kertoo Kiinteistömaailman varatoimitusjohtaja Erkki Heikkinen.

– Vaikka ne ovat täysin korjattavissa, ne aiheuttavat säikähdysreaktion, hän sanoo Taloussanomille.

Ylipäänsä epämääräiset riskit saavat ihmiset hylkäämään asunnon. Esimerkiksi epätietoisuus asunnon vaatimien korjausten tai remontin kustannuksista ei innosta ostajia.

– Se aiheuttaa hyvin helposti hylkäämisreaktion, Heikkinen toteaa.

Ötökäteivät tervetulleita

Joillekin ostajille tieto asunnossa majailleista ötököistä on syy asuntoehdokkaan hylkäämiseen.

Suomessa on totuttu siihen, ettei asuntoa tarvitse jakaa ötököiden kanssa. Jos asunnossa on ollut tuholaisongelma, ostaja todennäköisesti miettii ostopäätöstä kahteen kertaan.

Erkki Heikkinen vakuuttaa, jos välittäjä tietää ötökkäongelmasta, asunto myrkytetään ja puhdistetaan ennen kuin sitä aletaan myydä.

Heikkisen mukaan epävarmuus huolettaa. Entä ötökät tulevat takaisin, vaikka myrkytettäisiinkin, moni pohtii.

Rapakuntoinen, homeen ja luteiden riivaama asunto ei toki päädy edes välittäjien myyntilistoille. Välittäjät tutustuvat kohteisiin ja tenttaavat myyjiä kiinteistöjen kunnosta, Heikkinen kertoo.

Välittäjä voi suositella myyjälle asunnon kuntotarkastuksen tekemistä, jos hän epäilee, että asunnossa on epävarmoja paikkoja. Varsinkin kiinteistökaupassa kuntotarkastus kannattaa tehdä ennen myyntiä, sillä myyjän vastuu on suuri.

Mahdotonta ei ole olemassakaan

Toisaalta kaiken saa myytyä, jos hinta on kohdillaan, vakuuttaa SKV:n kenttäjohtaja Marko Vierto. Silläkin on merkitystä, onko ostaja liikkeellä sijoitustarkoituksessa vai onko haussa uusi koti.

Homeen riivaamat asunnot toki karsivat potentiaalista ostajaporukkaa. Mutta periaatteena on, että ongelmat kannattaa korjata ennen kuin asunto pannaan myyntiin.

Mahdottomia myyntikohteita ei ole olemassa myöskään Huoneistokeskuksen pääkaupunkiseudun aluejohtajan Eija Mieholan mukaan.

– Aina löytyy joku, joka haluaa remonttikohteen tai muuten huonokuntoisen asunnon tehdäkseen siitä unelman itselleen.

Hinnan ja laadunkohdattava

Kiinteistömaailman Erkki Heikkisen mukaan yhtiöllä ei ole periaatteessa mitään rajoitteita, minkälaisia kiinteistöjä tai asuntotyyppejä he ottavat myyntiin.

– Tehtävämme on löytää asunnoille ostajia, palvella asuntojen myyjiä ja tehdä työmme hyvin, hän kertoo.

Samaa sanoo SKV:n Marko Vierto. Jos hinta ja laatu kohtaavat, esteitä ei juuri ole.

Huonokuntoista, vanhaa ja vesivahingosta kärsinyttä omakotitaloa voi tosin olla vaikea myydä, vaikka hinta olisi miten halpa.

Kauppoja ei myöskään edistä, jos myyjän ja välittäjän näkemykset hinnasta ovat liian kaukana toisistaan.

– Päämääränä on löytää yhtälö, jossa syntyy yhteisymmärrys ostajan ja myyjän välille, Heikkinen sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?