Venäjän pörssi nousi pakotteista huolimatta - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Venäjän pörssi nousi pakotteista huolimatta

Yhdysvaltain ja Euroopan sanktiot eivät hetkauttaneet Venäjän markkinoita. Aamupäivällä maan tärkein pörssikursseja mittaava indeksi oli pompannut yli kahden prosentin nousuun.

30.7.2014 18:04 | Päivitetty 30.7.2014 17:18

– Tämä on yllättänyt monet, itseni tietysti mukaan lukien.

Nordean Venäjään erikoistunut sijoitusstrategi Antti Saari ei ollut keskiviikkona ainoa, joka ihmetteli Venäjän osakemarkkinoiden liikkeitä.

Venäjän pörssi lähti avauduttuaan aamulla lähes välittömästi nousuun. Kaupankäynnin arvoa ruplissa mittaava MICEX-indeksi oli kahdelta iltapäivällä Suomen aikaan edennyt jo reilut kaksi prosenttia yli aamun lähtötason.

– Siellä on aika paljon ollut nopeaa rahaa liikkeellä. Osakkeita ei osteta ja sitten unohdeta, vaan ne voidaan myydä uudestaan vaikka tunnin sisällä, Saari pohtii.

Toisaalta MICEX-indeksi on viimeiset pari päivää ollut laskussa.

Suurin pankki ilman rajoitteita

Euroopan unioni (EU) ja Yhdysvallat julkistivat tiistaina joukon uusia pakotteita Venäjää vastaan. Yhdysvaltojen sanktiot koskevat kolmea venäläistä pankkia sekä maan öljy- ja kaasuteollisuutta palvelevaa valtio-omisteista laivanrakentaja United Shipbuildingia.

EU kielsi puolestaan Venäjän valtio-omisteisilta pankeilta osakkeiden ja velkakirjojen myynnin Euroopassa ja rajoitti Venäjän taloudelle tärkeän öljyteollisuuden modernisointiin tarkoitetun kaluston vientiä. Sekä EU:n että Yhdysvaltain pakotteet tulevat voimaan torstaina.

Sanktioiden kohteeksi joutuneista yhtiöistä ainoastaan pankkikonserni VTB:n osake oli pörssissä miinuksella.

– Pakotteet eivät ehkä olleet niin pahoja, kuin pelättiin aikaisempina päivinä, Saari arvioi.

Merkittävää on myös, ettei Venäjän suurin lainottaja Sberbank päätynyt Yhdysvaltain listalle. Saaren mukaan syy saattaa olla se, että Sberbankia ei omista varsinaisesti Venäjän valtio vaan maan keskuspankki.

EU:n osalta Sberbankin kohtalo oli epäselvä. Sanktioista päättäneen Euroopan neuvoston dokumentissa puhutaan nimenomaan valtio-omisteisista pankeista, mutta toisaalta jotkut tahot ovat Saaren mukaan spekuloineet Sberbankin sisältyvän kuitenkin tälle listalle.

Keskiviikkona Sberbankin osake veti MICEX:iä ylöspäin kolmen prosentin nousulla.

– Sberbankin kautta kulkee reilusti yli puolet Venäjän rahoitusmarkkinoista, Saari korostaa pankin merkitystä.

Venäjän keskuspankki on myös luvannut tukea sanktioiden kohteeksi joutuneita yhtiöitä.

Keskuspankin käsiä sitoo kuitenkin ohjauskorko, joka tällä hetkellä on huimat kahdeksan prosenttia. Vertailun vuoksi Euroopan unionin ohjauskorko on 0,15 prosenttia ja Yhdysvaltain keskuspankki Fedin ohjauskorko 0,25 prosenttia.

Investoinnit tarvitsevat luottoa

Muun muassa korkean ohjauskoron vuoksi Venäjällä on pulaa halvasta luottorahasta. Euroopan unionin pakotteet osuvat juuri luottopuoleen, mutta tietyin rajoittein.

Käytännössä unionin kansalaiset ja yhtiöt eivät pakotteiden takia saa ostaa osake- tai joukkolainapapereita joiden juoksuaika on yli 90 päivää. Alle 90 päivän transaktioita käytetään tyypillisesti rahoittamaan pankkien ja yhtiöiden välistä päivittäistä liiketoimintaa.

Siitä huolimatta Saari uskoo, että juuri finanssipuolen pakotteilla on suurin vaikutus, koska pidemmän ajan lainoja on nyt vaikeampi saada.

– Sanktiot tulevat aivan varmasti vaikuttamaan jonkin verran luottokannan kasvuun ihan Venäjälläkin.

Pidempiä lainoja käytetään muun muassa investointeihin ja myös näiltä osin Saari pitää sanktioita onnistuneina.

– Yksi tärkeä syy, miksi Venäjän taloudessa on mennyt niin heikosti on, että investoinnit eivät ole oikein lähteneet käyntiin. Jos lainarahan hinta aina vain nousee, niin ei se ainakaan nopeuta investointien käynnistymistä.

Kokonaisuudessaan nyt julkistetut pakotteet ovat kuitenkin vielä kevyitä. Koviin otteisiin päästään Saaren mukaan, kun Sberbank laitetaan jäähylle lännen lainamarkkinoilta ja Venäjän öljy- ja kaasuvientiin puututaan todenteolla. Siinä vaiheessa onkin jo vaikea sanoa kumpaa sattuu enemmän, EU:ta vai Venäjää.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?