EU-johtajat harkitsevat uusia Venäjä-pakotteita

Julkaistu: , Päivitetty:

Britannian, Saksan ja Ranskan johtajien mukaan EU:n on oltava valmis uuteen pakotekierrokseen, mikäli Venäjä ei selvästi osoita halukkuuttaan yhteistyöhön torstaisen lentoturman selvittämiseksi. Johtajat keskustelivat asiasta tänään.


Britannian pääministeri David Cameronin, Saksan liittokansleri Angela Merkelin sekä Ranskan presidentti Francois Hollanden mukaan Euroopan unionin on oltava valmis asettamaan uusia pakotteita Venäjää vastaan, mikäli se ei pyri aktiivisesti edistämään Ukrainan traagisen lentoturman selvittämistä.

EU-johtajien mukaan lisäpakotteiden mahdollisuudesta on määrä keskustella tiistaina, kun unionin ulkoministerit tapaavat Brysselissä.

Uudet toimet tulisivat nyt voimassa olevien sanktioiden päälle, joista EU pääsi sopuun vasta tällä viikolla.

– Heidän [Cameron, Merkel, Hollande] mukaansa EU:n on arvioitava uudelleen suhtautumistaan Venäjään, ja ulkoministerien on oltava valmiita päättämään mahdollisista lisäpakotteista, Cameronin tiedottaja kertoi brittiyleisradio BBC:lle.

Johtajien mukaan alas ammutun Malaysia Airlinesin lentokoneen putoamisalueelle on välittömästi päästettävä riippumattomat asiantuntijat, vapaasti tutkimaan tapausta.

Britannian ulkoministeri Philip Hammond vaati Venäjää luovuttamaan kansainväliselle tutkijaryhmälle kaiken todistusaineiston, jonka venäjämieliset separatistit ovat alueelta löytäneet.

– On vain yksi henkilö, jolla on mahdollisuus tehdä tämä päätös, ja se on Vladimir Putin, Hammond sanoi viitaten Venäjän presidenttiin.

Vahvistamattomien tietojen mukaan lentokoneen mustat laatikot olisivat kapinallisten hallussa Donetskissa.

Hammondin mukaan on erittäin tärkeää, että EU lähettää selvän viestin Venäjälle siitä, että sen toimilla Ukrainassa on seurauksensa.

Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeierin mukaan Venäjällä on nyt "viimeinen mahdollisuus" osoittaa todella pyrkivänsä selvittämään tapahtunutta, ja rauhoittamaan alueella yhä jatkuvia taisteluita.

EU-maiden mukaan todisteet osoittava Yhdysvaltojen esittämään käsitykseen, jonka mukaan Malaysia Airlinesin lento MH17 ammutiin alas maasta käsin venäläisellä ohjusjärjestelmällä. Ohjus ammuttiin tietojen mukaan alueelta, joka on Itä-Ukrainan separatistien hallussa.

Separatistit syyttävät tapauksesta Ukrainan armeijaa. Venäjä puolestaan kiistää kaiken osallisuutensa, ja näkee Ukrainan ykyhallinnon vastuullisena lähes 300 siviiliä surmanneeseen lentoturmaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Totuus unelmatalosta paljastui jo ensimmäisenä talvena ja kylmyys ajoi nuorenparin muualle – seurasi vuosien piina

    2. 2

      Psykologi: Terve suhtautuminen työhön on kulttuurissamme vaikeaa – 10 vinkkiä parempaan syksyyn

    3. 3

      Kiinan valuutta heikentyi alimmilleen 11 vuoteen – osakekurssit syöksyvät Aasian pörsseissä

    4. 4

      Lama mullisti täysin Ahdin, 72, ja Tarjan, 73, elämän – ”Jos saisi nauraa vapautuneesti edes yhden mukavan hetken”

    5. 5

      Helsingin pörssissä loivaa laskua

    6. 6

      Taloyhtiö teki irtioton kaukolämmöstä ja näin se vaikutti: ”25 000 euroa puhdasta rahaa on säästynyt vuodessa”

    7. 7

      Tästäkö pirtti Eurojackpot-voittajalle? Siilinjärven kalleimmasta asunnosta jää rahaa vielä säästöönkin

    8. 8

      Aasian pörssit luisuivat odotetusti

    9. 9

      Osakestrategi kertoo, miten Eurojackpot-voitto kannattaa sijoittaa – mahdollisuus 50 000 euron voittoihin

    10. 10

      Kommentti: Miinuskorollakin voi tienata satumaisia voittoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lama mullisti täysin Ahdin, 72, ja Tarjan, 73, elämän – ”Jos saisi nauraa vapautuneesti edes yhden mukavan hetken”

    2. 2

      Totuus unelmatalosta paljastui jo ensimmäisenä talvena ja kylmyys ajoi nuorenparin muualle – seurasi vuosien piina

    3. 3

      Psykologi: Terve suhtautuminen työhön on kulttuurissamme vaikeaa – 10 vinkkiä parempaan syksyyn

    4. 4

      Kryptovaluutoissa kihisee – kestävätkö markkinoiden rakenteet?

    5. 5

      Kommentti: Miinuskorollakin voi tienata satumaisia voittoja

    6. 6

      Tästäkö pirtti Eurojackpot-voittajalle? Siilinjärven kalleimmasta asunnosta jää rahaa vielä säästöönkin

    7. 7

      Porukkalotossa piilee verovaara: 92 miljoonasta uppoaisi jopa kolmasosa lahjaveroihin, jos tällaista sopimusta ei olisi tehty

    8. 8

      Taloyhtiö teki irtioton kaukolämmöstä ja näin se vaikutti: ”25 000 euroa puhdasta rahaa on säästynyt vuodessa”

    9. 9

      Päiväpalkka jopa yli 700 euroa verottomana – Sieniyrittäjä iloitsee: ”on tullut aika hyvin sateita”

    10. 10

      Osakestrategi kertoo, miten Eurojackpot-voitto kannattaa sijoittaa – mahdollisuus 50 000 euron voittoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lama mullisti täysin Ahdin, 72, ja Tarjan, 73, elämän – ”Jos saisi nauraa vapautuneesti edes yhden mukavan hetken”

    2. 2

      Katso laskurista, paljonko nelipäiväinen työviikko pienentäisi palkkaasi

    3. 3

      Leipomon tuotantopäällikkö mokasi pahasti sämpylän, kokkareet yllättivät Jyrki Sukulankin – ”Palaute järkyttävän hyvää myös lihansyöjiltä”

    4. 4

      Porukkalotossa piilee verovaara: 92 miljoonasta uppoaisi jopa kolmasosa lahjaveroihin, jos tällaista sopimusta ei olisi tehty

    5. 5

      Nainen vaati hyvitystä 20 vuoden avoliitosta, vaikka seurusteli välillä toisen kanssa – näin KKO asian ratkaisi

    6. 6

      Jättiuudistus tulee pian voimaan – uusi firma alkaa penkoa suomalaisten tilitietoja

    7. 7

      Taloyhtiö teki irtioton kaukolämmöstä ja näin se vaikutti: ”25 000 euroa puhdasta rahaa on säästynyt vuodessa”

    8. 8

      Kauppias Marko pahoinpideltiin viime vuonna, kun hän juoksi kiinni myymälävarkaita – kertoo nyt, miten kova linja on pistänyt varasongelman kuriin

    9. 9

      Ikea ja Finlayson nokittelivat, nyt iski lusikkansa soppaan pikkufirma Kangasalta: ”Siirtäkää tuotanto Suomeen, niin jatketaan keskusteluja”

    10. 10

      Palkka nousee 3 600 euroon kuussa – Helsinki korottaa näiden ammattilaisten palkkoja toistamiseen tänä vuonna

    11. Näytä lisää