Google: Mobiilihakujen määrä yhdeksänkertaistui

Julkaistu: , Päivitetty:

Valtaosa ihmisistä käyttää pian internetiä mobiililaitteella, ja suuri osa heidän katsomastaan sisällöstä on videoita. Mainosmarkkinoilla kaksikko kasvattaa osuuksiaan hurjaa vauhtia.


Mobiili ja videot vyöryvät tsunamin lailla mainosmarkkinoille, arvioi hakukoneyhtiö Googlen maajohtaja Anni Ronkainen. Murros näkyy esimerkiksi hakutilastoista selvästi viimeisen 18 kuukauden ajalta.

– Haku on hyvä indikaattori koko webin käyttäytymiseen, koska sitä tehdään niin paljon, Ronkainen sanoi perjantaina toimittajatilaisuudessa.

Suomessa tehdään noin 30 miljoonaa Google-hakua päivässä.

– Mobiilihakujen osuus on reilussa kahdessa vuodessa kasvanut miljoonasta yhdeksään miljoonaan. Viime keväänä se oli vielä kuusi miljoonaa. Arvioiden mukaan mobiilihaut ylittävät pöytäkonehaut useilla Euroopan markkinoilla vielä tänä vuonna, Ronkainen kertoi.

Videoiden kasvava osuus on luettavissa internetissä kulkevien datamäärien koosta. Tänä vuonna videoiden osuuden kaikesta internetin liikenteestä ennustetaan olevan jo 40 prosenttia, ja sama luku on vuonna 2015 lähes 70 prosenttia.

Lukujen merkitystä vähentää se, että videot kuluttavat huomattavasti muuta sisältöä enemmän verkkokaistaa. Näin ollen videoiden osuus liikenteen määrästä kertoo vain osatotuuden siitä, minkälaisia sivuja ihmiset tosiasiassa katsovat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Seinäjoen Ideapark avautui ja Elina oli ensimmäisenä jonossa: ”Toivottavasti siellä olisi Teemu Selänne”

    2. 2

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    3. 3

      Ministeri Paatero syytti Postia rikkureiden käytöstä lakon aikana – työnantajan edustaja puolustautuu: ”Vuokratyön esteet poistuivat jo 2015!”

    4. 4

      Asukkaille valtavat taloudelliset vahingot: Rivitalo uppoaa Pälkäneellä, kulut juoksevat vaikka rakennus on asumiskelvoton

    5. 5

      Tästä postilakossa on kyse

    6. 6

      Nordean palveluissa laaja katko sunnuntaina – pankki testaa poikkeusoloihin varautumista

    7. 7

      Osa ikäihmisistä nipistää ruuasta, koska ei saa käteistä – pankit eivät vastaa hätähuutoon: ”Emme pysty olemaan joka paikassa”

    8. 8

      Rautatiealan Unioni pysäyttää rautateiden tavaraliikenteen vuorokaudeksi – tukee postilakkoa

    9. 9

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    10. 10

      Kommentti: Käytätkö rahaa kuten itse haluat vai toimitko kuten äitisi tai isäsi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    2. 2

      Asukkaille valtavat taloudelliset vahingot: Rivitalo uppoaa Pälkäneellä, kulut juoksevat vaikka rakennus on asumiskelvoton

    3. 3

      Postin neuvottelut käynnistyivät – tunnelma jääkylmä: ”Kun toinen haluaa 40 prosentin palkanalennuksia niin sellaista sopimusta ei tule”

    4. 4

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    5. 5

      Ministeri Paatero syytti Postia rikkureiden käytöstä lakon aikana – työnantajan edustaja puolustautuu: ”Vuokratyön esteet poistuivat jo 2015!”

    6. 6

      Postin neuvotteluissa ei ratkaisua, lakko jatkuu – Pau:n Nieminen: ”Keskustelun sävy hieman muuttui”

    7. 7

      Tästä postilakossa on kyse

    8. 8

      Osa ikäihmisistä nipistää ruuasta, koska ei saa käteistä – pankit eivät vastaa hätähuutoon: ”Emme pysty olemaan joka paikassa”

    9. 9

      Seinäjoen Ideapark avautui ja Elina oli ensimmäisenä jonossa: ”Toivottavasti siellä olisi Teemu Selänne”

    10. 10

      Postisuma seisoo – Posti myöntää: Kirjeet saattavat maata päiväkaupalla maaseudun laatikoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Erkki tilasi lämpöpumpun, sitten alkoi farssi: tutuksi tulivat perintätoimisto, juristit, haastemies ja käräjäoikeus

    2. 2

      Maksatko aina suoraan tililtä? Asiantuntija kertoo, missä tilanteissa kannattaisi hyödyntää luottoa

    3. 3

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    4. 4

      Laskut ja korvaukset, joulukortit, paketit, lehdet – näin kuukauden postilakko vaikuttaisi arkeen

    5. 5

      Nikosta, 29, tuli parissa vuodessa miljonääri tuurilla – ”Niitä jaettiin käytännössä ilmaiseksi kaikille”

    6. 6

      ”Japanin Ikeaksi” kuvattu Muji avaa jättimyymälän Suomeen – 500 lahjakassin tekstissä piilee yllättävä Suomi-vitsi

    7. 7

      Sipilä pesee hallituksen kädet laittomiksi todetuista kikyistä – SAK:n puheenjohtaja tyrmistyi

    8. 8

      Järvenpään K-Citymarket on valittu maailman parhaaksi ruokakaupaksi – ”Teimme sen!”

    9. 9

      PAU:lta kova väite: Tästä Postin aitaan leikatusta reiästä livahti töihin 20 vuokratyöntekijää – katso kuvat ja video

    10. 10

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    11. Näytä lisää