Saako ihan kuka tahansa perustaa valuutan?

Julkaistu:

Krypto Fin -niminen yhdistys ilmoitti tällä viikolla julkaisseensa uuden vertaisvaluutan. Suomen Pankki ei pidä virtuaalirahaa oikeana rahana.
Periaatteessa kuka tahansa voi perustaa virtuaalivaluutan, mutta lakeja pitää noudattaa.

Virtuaalivaluutta ei ole oikeaa valuuttaa eikä arvopapereita ainakaan tuloverolaissa tarkoitetulla tavalla, vaan se toimii käyttäjiensä välisenä sopimuksena, arvioidaan Suomen Pankissa.

– Internetissä toimivissa peliyhteisöissä on "valuuttoja", joilla voidaan toimia. Se kuuluu sopimusvapauden piiriin, mutta virallisia maksuvälineitä ne eivät ole, sanoo Suomen Pankin rahahuolto-osaston osastopäällikkö Päivi Heikkinen Taloussanomille.

Valuutan käsitettä on rajattava, kun puhutaan virallisen valuutasta, laillisesta maksuvälineestä tai siitä, mitä välineitä kuluttajasuoja ja maksupalvelulaki koskevat.

Säännöillä suojellaan
ihmisiä


Maksupalvelut ovat tarkasti säädeltyjä. Asiakkaille täytyy esimerkiksi kertoa tietyt asiat etukäteen, maksut on toimitettava tietyssä ajassa perille ja on oltava menettelyt epäselvyyksien ratkaisemiseksi.

– Säännöt on tehty tavallisten ihmisten suojelemiseksi, sanoo osastopäällikkö Päivi Heikkinen.

Talletuspankeilla on tiukat säännöt tarvittavan pääoman määrästä, toiminnasta, velvoitteista ja raportoinnista. Sama koskee maksamista eli maksupalveluja ja niitä tarjoavia pankkeja.

Mikäli aikoo tarjota yleisiä maksupalveluja, pitää hakea Finanssivalvonnasta joko pankin tai maksulaitoksen toimilupa. Näin linjataan maksupalvelulaissa.

Jos siis haluaa perustaa virtuaalivaluutan, jota aikoo markkinoida kaikille ihmisille yleisenä maksutapana, on otettava huomioon lainsäädäntö. Virtuaalivaluutan pysyessä suhteellisen suljetun piirin käyttämänä vaihdannan välineenä se ei välttämättä täytä maksupalvelulain edellytyksiä.

Hiljattain julkistettua suomalaista kryptovaluuttaa FIMKryptoa markkinoidaan Krypto Fin -yhdistyksen tiedotteessa virtuaalivaluutta bitcoinin rinnalle maksutavaksi erityisesti sähköisiä palveluita myyville yrityksille.

Virtuaalivaluutta ei
ole "oikeaa valuuttaa"


Suomen Pankin mukaan esimerkiksi bitcoin ei nykymuodossaan täytä virallisen rahan tai maksupalvelulain mukaisen maksuvälineen kriteerejä.

Bitcoinin käyttö perustuukin vain käyttäjien väliseen sopimukseen, ja sen arvo perustuu kysyntään ja tarjontaan.

– Vertaisvaluuttojen nykyinen funktio on hyvin pitkälti hintaspekulaatio, sanoo Krypto Finin toiminnanjohtaja Svante Lehtinen Taloussanomille.

Tämä tarkoittaa, että valuutan tulevaisuuden arvotus vaikuttaa tämän hetken hintaan.

Päämääriä
on monia


Suomen Pankin Päivi Heikkisen mukaan virtuaalivaluuttojen takana voi olla hyvinkin erilaisia päämääriä.

Yhdet haluavat tarjota pankeista riippumattoman maksamisen muodon ja toisia taas kiehtoo siihen liittyvä tekniikka. Jotkut myös voivat haluta hyötyä muista.

FIMKrypto kuulunee ensimmäiseen. Krypto Finin nettisivujen mukaan "me suomalaiset haluamme jälleen oman rahan, jolla voidaan suoraan arvottaa hyödykkeitä ja palveluja ilman keskuspankkien ja -liikkeiden kavalaa määräysvaltaa".

Voiko vertaisvaluutalla
maksaa?


Svante Lehtinen vakuuttaa, että uusilla kryptorahoilla voi tulevaisuudessa maksaa ostoksensa kauppiaille, jotka hyväksyvät valuutan käyttöön. Vielä "fimkryptot" eivät ole levinneet laajalle, koska valuutta on vasta julkistettu.

Uutta kryptovaluuttaa puuhaava yhdistys on oman tiedotteensa mukaan saanut lahjoituksena bitcoineja 250 000 euron arvosta ennen uuden valuutan julkaisua. Svante Lehtisen mukaan ensimmäinen erä fimkryptoja on jaettu 416 lahjoittajalle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

    2. 2

      Lähtölaukaus mansikkasesongille: näin paljon maksaa litra Helsingissä, Tampereella ja Kuopiossa

    3. 3

      Taksiliitto haluaa taksamittarit takaisin – suorat sanat uudistuksesta: ”Kuluttaja on suurin häviäjä”

    4. 4

      Bruce Oreckin suurhanke alkaa muodostua – Kaurismäkien ravintolat ja elokuvateatteri ovat vasta alkua

    5. 5

      Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

    6. 6

      Suomen pitkä korko nollan tuntumassa – öljyn hinnanlasku vauhdittaa korkoluisua

    7. 7

      Uusi tutkimus kumoaa väitteet Nokian epäonnistumisen syistä – ei johtunut johtajien käytöksestä

    8. 8

      Facebook julkisti oman valuutan – toivoo ”Librasta” kilpailijaa dollarille

    9. 9

      EKP:n Draghin elvytyspuheet sytyttivät sanasodan Trumpin kanssa

    10. 10

      Legendaarinen helsinkiläis­ravintola Corona löysi uuden kodin: Aki Kaurismäki ja Bruce Oreck yhteistyöhön – ”Olen siitä ylpeä ja iloinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

    2. 2

      Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

    3. 3

      Legendaarinen helsinkiläis­ravintola Corona löysi uuden kodin: Aki Kaurismäki ja Bruce Oreck yhteistyöhön – ”Olen siitä ylpeä ja iloinen”

    4. 4

      Lähtölaukaus mansikkasesongille: näin paljon maksaa litra Helsingissä, Tampereella ja Kuopiossa

    5. 5

      Taksiliitto haluaa taksamittarit takaisin – suorat sanat uudistuksesta: ”Kuluttaja on suurin häviäjä”

    6. 6

      Uusi tutkimus kumoaa väitteet Nokian epäonnistumisen syistä – ei johtunut johtajien käytöksestä

    7. 7

      Hittijuoma loppui hyllyiltä Suomessa – S-ryhmän päällikkö harmittelee yhtä asiaa

    8. 8

      Tieto ja norjalainen Evry yhdistyvät – Pohjoismaihin syntyy kolmen miljardin euron digijättiläinen

    9. 9

      LM ja HS: Ex-työministeri Jari Lindström ilmoittautui työttömäksi – TE-toimiston työntekijä hiljeni langan päässä

    10. 10

      Bruce Oreckin suurhanke alkaa muodostua – Kaurismäkien ravintolat ja elokuvateatteri ovat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

    2. 2

      Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

    3. 3

      Kerrostalon putkiremontin hinta tuplaantui, osasyy peräisin sota-ajalta – ”Kaikki ovat ihan kauhuissaan”

    4. 4

      Nainen myi omakoti­talonsa – 10 vuotta myöhemmin ex-avo­mies tempaisi väitteen tuuli­kaapista ja vaati paljon rahaa

    5. 5

      Ritva ehti maksaa asunnostaan yli 100 000 euroa ennen kuin rakennusfirma meni nurin – tajusi hälytysmerkin liian myöhään

    6. 6

      Hittijuoma loppui hyllyiltä Suomessa – S-ryhmän päällikkö harmittelee yhtä asiaa

    7. 7

      LM ja HS: Ex-työministeri Jari Lindström ilmoittautui työttömäksi – TE-toimiston työntekijä hiljeni langan päässä

    8. 8

      Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

    9. 9

      Posti muuttaa pakettien toimituksia koko Suomessa

    10. 10

      Tässäkö on syy siihen, että viisi­kymppisten on vaikea työllistyä? ”Työnantajat ottavat sen huomioon”

    11. Näytä lisää