Kun otat asuntolainan, muista tämä vertailu - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kun otat asuntolainan, muista tämä vertailu

Kuvituskuva
Julkaistu: 21.6.2014 6:01, Päivitetty 19.6.2014 14:12

Pankit tarjoavat asuntolainaa nyt hieman halvemmalla kuin vielä jokin aika sitten, mutta kustannus riippuu paljolti asiakkaasta.

Asunnon osto on monelle elämän suurin sijoitus. Siksi sen rahoitukseen kannattaa paneutua.

Pankkien uusista asuntolainoista veloittamien korkomarginaalien asteittainen lasku jatkui kesäkuussa. Tämä ei kuitenkaan välttämättä näy asuntovelallisen kukkarossa.

Vaikka pankin perimät marginaalit laskevat, rasittavat asuntovelkaista muut tekijät.

Näistä vähäisin ei ole asuntolainojen korkojen verovähennysoikeuden supistuminen. Tänä vuonna korkokuluista saa vähentää enää 75 prosenttia.

Pankit myös syynäävät lainanhakijan entistä tarkemmin. Lainamarginaaliin vaikuttavat asiakkaan maksukyky ja vakuudet sekä asuinpaikkakunnan yleiset näkymät. Plakkarissa pitäisi olla yleensä myös omarahoitusosuus, joskin sen määrään vaikuttavat vakuudet.

Hypo-pankin mukaan asuntolainojen marginaalihaarukka on leventynyt 1–2 prosenttiin. Tämä tarkoittaa sitä, että jotkut asiakkaat "saavat" edelleen maksaa korkeitakin marginaaleja.

– Hyvin likvideillä vakuuksilla varustettu asiakas voi päästä etenkin pääkaupunkiseudulla jopa alle prosentin marginaaliin, toteaa Hypon toimitusjohtaja Ari Pauna Taloussanomille.

– Sen sijaan taantuvalla muuttotappiopaikkakunnalla asuva työttömyysuhan alainen henkilö, jolla on epälikvidit vakuudet, voi joutua tyytymään jopa yli kahden prosentin marginaaliin.

Marginaalilla tarkoitetaan pankin lainan viitekoron päälle asettamaa katetta. Tästä muodostuu lainan kokonaiskorko. Parinkymmenen vuoden lainassa pienikin muutos voi merkitä loppulaskun heittoa tuhansilla euroilla puoleen taikka toiseen.

Kustannuksissaheittoa

Suomen Rahatiedon Taloussanomille tekemän selvityksen mukaan uusien asuntolainatarjousten keskimarginaali oli kesäkuussa 1,48 prosenttia. Toukokuussa se oli 1,50 prosenttia. Vuodentakaisista lukemista on tultu alas selvästi. Silloin oltiin 1,61 prosentissa.

Markkinakorkoihin sidottujen asuntolainojen todellinen kokonaiskorko oli puolestaan kesäkuussa 2,09 prosenttia. Uusien asuntolainojen kokonaiskorko on pysynyt kahden prosentin tienoilla jo viimeisen vuoden ajan.

Suomen Rahatiedon mukaan pääkaupunkiseudun pankeista alinta marginaalia 85 000 euron asuntolainalle tarjoaa Nooa Säästöpankki. Sen veloitus oli 1,35 prosenttia.

Seuraavana ovat Hypo ja Helsingin OP, joilla marginaali oli molemmilla 1,40 prosenttia.

Kun katsotaan 15 vuoden lainan kokonaiskustannuksia, tilanne muuttuu hieman. Tällöin mukaan lasketaan pankin lainalle suosittelema viitekorko ja perityt välityspalkkiot.

Alimmat kustannukset olivat Helsingin OP:llä, jonka jälkeen tulevat Handelsbanken ja Ålandsbanken. Kaikilla on pohjana kuuden kuukauden euribor.

Tampereen seudulla sekä alinta marginaalia että kokonaiskorkoa tarjoaa Handelsbanken, jonka lainan kokonaiskustannukset jäivät myös alhaisimmiksi. Viitekorkona on tällöin kolmen kuukauden euribor.

Markkinakorotlaskussa

Yleisin asuntolainan viitekorko on edelleen 12 kuukauden euribor, joka kävi kuluvan vuosikymmenen pohjalukemissa viime vuoden toukokuussa. Tämän jälkeen alkoi loiva nousu, joka tänä keväänä on kuitenkin taittunut.

Uutta nousua ei ole lähiaikoina näkyvissä. Euroopan keskuspankki päätti kesäkuun alussa pumpata lisää rahaa pankkijärjestelmään.

Lisäksi maksuvalmiusluoton korkoa alennettiin ja talletuskorko pudotettiin negatiiviseksi, mikä tarkoittaa sitä että pankit joutuvat käytännössä maksamaan talletuksistaan keskuspankkiin.

Päätösten on ennakoitu pitävän euriborit jopa entistä alemmalla tasolla.

Yleensä euriborien laskiessa pankit ovat hilanneet marginaalejaan ylöspäin, sillä markkinakorkojen lasku rokottaa niiden korkokatetta.

Matalan korkotason aikana korkokate kutistuu, kun pankkien vanhoille talletuksille maksamien ja annetuista lainoista veloittamien korkojen välinen ero supistuu.

Nyt näyttää siltä, että kilpailu asiakkaista on kuitenkin jarruttanut asuntolainojen marginaalien nostoa, kun asuntomarkkinoilla on ollut hiljaista.

Asuntolainatarjoukset pääkaupunkiseudulla

Lähde: Suomen Rahatieto SRT Oy

Asuntolainatarjoukset Tampereen seudulla

Lähde: Suomen Rahatieto SRT Oy

Tuoreimmat osastosta