Kannattiko luottaa Wikipedian tietoihin yrityksistä?

Julkaistu: , Päivitetty:

Yksitoista suurta viestintäyhtiötä Yhdysvalloissa on ilmoittanut, että ne aikovat noudattaa Wikipedian muokkauskäytäntöjä. Tylsyydessään tiedote on paljastava, Business Insider kirjoittaa.
Kertomalla, että viestintäyhtiöt aikovat noudattaa verkkotietosanakirja Wikipedian sääntöjä, ne käytännössä tunnustavat, ettei Wikipedian yrityksistä kertoviin artikkeleihin ole tähän asti ollut luottamista, Business Insider kirjoittaa.

Tiedotteen on allekirjoittanut 11 suurta viestintäyhtiötä Yhdysvalloissa. Joukossa ovat muun muassa Ogilvy & Mather, Edelman ja FleishmanHillard. 

Osa yhtiöistä on julkaissut asiasta omia tiedotteitaan samaan aikaan. Eräässä tiedotteessa Ogilvy & Matherin aluejohtaja Marshall Mason myöntää, että ala on käyttänyt Wikipediaa väärin. Se on johtanut "syvään epäluottamukseen" ilmaisen verkkotietosanakirjan ja viestintäyhtiöiden välillä.

Business Insider kertoo, että Wikipedia on jo vuosien ajan yrittänyt puuttua yrityksistä kertovien artikkelien muokkaukseen. Niihin on lisätty kaunistelevia osia ja ikäviä tietoja on poistettu. Viestintäyhtiöt eivät yleisessä tiedotteessaan myöntäneet väitteitä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    2. 2

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    3. 3

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    4. 4

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    5. 5

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    6. 6

      Marimekon toimitusjohtaja listaa, miksi japanilaiset fanittavat yhtiötä: ”Leikkisyys, omaperäisyys, pilke..”

    7. 7

      Finnairista tehtyjen valitusten määrä räjähti: tältä vuodelta kasassa jo 587 riitaa

    8. 8

      Tuhat rekkaa päivässä  –  S-ryhmän valtavan logistiikkakeskuksen käyttöönotto etenee

    9. 9

      Kommentti: Norjalaiset, sankareita vai suuria hurskastelijoita?

    10. 10

      Sanoma myy entisen päämajansa ulkomaalaiselle sijoittajalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    2. 2

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    3. 3

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    4. 4

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    5. 5

      Tesla julkisti sähkökuorma-auton

    6. 6

      Finnairista tehtyjen valitusten määrä räjähti: tältä vuodelta kasassa jo 587 riitaa

    7. 7

      Marimekon toimitusjohtaja listaa, miksi japanilaiset fanittavat yhtiötä: ”Leikkisyys, omaperäisyys, pilke..”

    8. 8

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    9. 9

      Tuhat rekkaa päivässä  –  S-ryhmän valtavan logistiikkakeskuksen käyttöönotto etenee

    10. 10

      Kuusi kuntaa laskee, 52 nostaa kunnallisveroaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    5. 5

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    6. 6

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    7. 7

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    8. 8

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    9. 9

      Cheekin firmalla miljoonien kassa – ura loppuu, mutta rahaa riittää

    10. 10

      Uusi Hehku-kauppaketju aloittaa tammikuussa – palkkaa jopa tuhat työntekijää

    11. Näytä lisää