"Tulella leikkiminen" nosti Britannian vauhdilla suosta

Julkaistu: , Päivitetty:

Britannia on tehnyt rajuja leikkauksia, joiden povattiin vievän maan syvään taloudelliseen ahdinkoon. Sitä ei koskaan tullut, vaan maalla menee nyt hyvin.


Britannian talouden kenties yllättävän hyvä tila rajujen leikkauksien jälkeen selittyy monella osatekijällä, suomalaisasiantuntijat sanovat. Britannian rahapolitiikka on ollut voimakkaan elvyttävää jo pitkään, ja talous saa tukea Yhdysvalloista.

Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde myönsi sunnuntaina yleisradioyhtiö BBC:n haastattelussa, että järjestö erehtyi varoittaessaan Britanniaa leikkauspolitiikasta.

– Selvästi monet meistä ovat yllättyneet hallituksen talouspolitiikan aikaan saamasta luottamuksen rakentumisesta, Lagarde sanoi BBC:lle uutistoimisto Bloombergin mukaan.

Vuosi sitten IMF:n pääekonomisti Oliver Blanchard kutsui leikkauksia "tulella leikkimiseksi". Nyt valuuttarahasto arvioi Britannian talouden kasvavan tänä vuonna 2,9 prosenttia, nopeammin kuin muissa G7-maissa.

Britannian rahapolitiikka on ollut elvyttävää jo pitkään. Ohjauskorko on ollut ennätyksellisen alhaalla jo yli viisi vuotta, ja Britannia aloitti määrällisen elvytyksen arvopaperiostoilla pian Yhdysvaltojen jälkeen.

– On totta, että IMF:n arvio Britanniasta oli vähän pessimistinen. Pääsääntöisesti valuuttarahasto on liian optimistinen eri talouksien näkymistä, LähiTapiolan pääekonomisti Jari Järvinen sanoo Taloussanomille.

Vaje kääntymässä
positiiviseksi


Järvisen mukaan Britannian talous on saanut tukea asuntomarkkinoistaan. Hinnat ovat nousseet, mutta asunnot käyvät yhä kaupaksi. Myös erittäin kalliille asunnoille on kysyntää, kun etenkin kehittyviltä markkinoilta hajautetaan mielellään varoja saarivaltion asuntomarkkinoille.

Talouden sykli on myös Britanniassa muutaman vuosineljänneksen edellä muuta Eurooppaa, osittain talouden tuotantorakenteen vuoksi.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkija Paavo Suni nostaa tärkeimmäksi tekijäksi Yhdysvaltain vetoavun.

– Se on Britannialle tärkeä markkina, ja Yhdysvaltain taloudella menee vielä paremmin kuin on ajateltu.

Lisäksi oma valuutta on auttanut maan taloutta sopeutumaan, Suni lisää.

Ainakin toistaiseksi leikkauksien vaikutukset ovat siis jääneet pelättyjä pienemmiksi, ja moni asia kertoo edelleen luottamuksesta. Pitkät korot ovat pysyneet alhaalla ja punnan kurssi on vahvistumaan päin, Järvinen toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kolmekymppisten eläketilanne näyttää surkealta – Ekonomistit vinkkaavat: Näin varaudut tulevaan rysäykseen

    2. 2

      Katso itse: Sekoitatko nämä autot toisiinsa? Taksi Helsinki hermostui katukuvaan ilmestyneistä takseista

    3. 3

      Nyt se on selvitetty: näin karkkivero vaikutti kulutukseen – S-ryhmältä massiivinen aineisto

    4. 4

      Maatalousministeri sai 116 000 euroa maa­taloustukia – yhteensä tukia maksettiin noin 2 miljardia

    5. 5

      Yksi luku näyttää, miksi eläkkeiden turvaaminen vaatii jättimäistä uudistusta – näin rajusti palkansaaja voi joutua maksamaan

    6. 6

      94-vuotias muistisairas rouva joutui pankin kanssa varsinaiseen umpisolmuun – ”Ihan kohtuuton tilanne”

    7. 7

      Caruna väläyttää korotuksia sähkön jakeluhintoihin: Meneillään poikkeuksellinen vaihe

    8. 8

      Osaisitko ratkaista tämän yksinkertaiselta näyttävän yhtälön? Matemaatikot etsivät vastausta satoja vuosia, ja nyt se on löytynyt

    9. 9

      Kalojen vienti lisääntyi  –  norjalaiset lohet uivat Suomen kautta

    10. 10

      Norwegian-pomo: ”Iso osa organisaatiostamme tekee töitä päivät ja yöt ratkaistakseen ongelmat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      94-vuotias muistisairas rouva joutui pankin kanssa varsinaiseen umpisolmuun – ”Ihan kohtuuton tilanne”

    2. 2

      Caruna väläyttää korotuksia sähkön jakeluhintoihin: Meneillään poikkeuksellinen vaihe

    3. 3

      Katso itse: Sekoitatko nämä autot toisiinsa? Taksi Helsinki hermostui katukuvaan ilmestyneistä takseista

    4. 4

      Osaisitko ratkaista tämän yksinkertaiselta näyttävän yhtälön? Matemaatikot etsivät vastausta satoja vuosia, ja nyt se on löytynyt

    5. 5

      Yksi luku näyttää, miksi eläkkeiden turvaaminen vaatii jättimäistä uudistusta – näin rajusti palkansaaja voi joutua maksamaan

    6. 6

      Kolmekymppisten eläketilanne näyttää surkealta – Ekonomistit vinkkaavat: Näin varaudut tulevaan rysäykseen

    7. 7

      Osakas raivosi, häiritsi työmiehiä ja huuteli vuosien ajan – iäkkäät naapurit eivät uskaltaneet viettää aikaa pihalla

    8. 8

      Norwegian-pomo: ”Iso osa organisaatiostamme tekee töitä päivät ja yöt ratkaistakseen ongelmat”

    9. 9

      Nyt se on selvitetty: näin karkkivero vaikutti kulutukseen – S-ryhmältä massiivinen aineisto

    10. 10

      Sähkön siirtohinnat nousivat taas – katso, miten 77 yhtiötä laskuttaa eri puolilla Suomea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Noora Fagerström, 33, hoksasi 7. luokalla, mitä täytyy tehdä – johtaa nyt miljoonabisnestä: ”Enää ei tarvitse miettiä kaupassa, mitä ostaa”

    2. 2

      Rintamamiestalon rakenteista löytyi kosteuspommi – pariskunta vaati 60 000 euron hyvitystä, mutta toisin kävi

    3. 3

      94-vuotias muistisairas rouva joutui pankin kanssa varsinaiseen umpisolmuun – ”Ihan kohtuuton tilanne”

    4. 4

      HS: Kotipizzan uusi pomo maistoi suomalaisten suosikkipizzaa: ”Norjassa sellaista ei söisi kukaan”

    5. 5

      Caruna väläyttää korotuksia sähkön jakeluhintoihin: Meneillään poikkeuksellinen vaihe

    6. 6

      Tuoreet laskelmat kertovat kolmekymppisten koruttoman kohtalon – näin vauvojen vähyys syö tulevat eläkkeet

    7. 7

      Hesburgerin perustaja Heikki Salmela paljastaa karun taustansa – ”Kyllä minun ja vaimoni tarinaa voi jonkinlaisena ihmeenä pitää”

    8. 8

      Uusi ohjeistus: Ilmanvaihdon sulkeminen yöksi tuo miljoonasäästöt – asiantuntijat kertovat, kuinka ongelmat väistetään

    9. 9

      Takseilla ja välityskeskuksella lihava riita – savolaiskuski arvioi maksavansa 19 000 euron lisäkulut 3 vuodessa: ”Kuin torppareita”

    10. 10

      Kiinteistöliiton uudet linjaukset: Hajulukon avaaminen kuuluu taloyhtiölle, lattiakaivon putsaaminen asukkaalle

    11. Näytä lisää