Euroopan johtajat ovat puun ja kuoren välissä. Hyvät vaihtoehdot ovat vähissä, kun Brysselissä pohditaan kuka nousee komission johtoon ensi vuonna.
Neuvottelut ovat solmussa, jonka avaaminen saattaa virkamieslähteiden mukaan kestää jopa syyskuulle, kesälomien yli.
Hankalan tilanteen aiheuttaa eurovaalien tulos, joka palvelee argumenttina täysin vastakkaisille ratkaisuille. Toisaalta eurooppamyönteinen EPP voitti vaalit, toisaalta voiton veivät kansallismieliset ja EU-vastaiset puolueet äänivyöryllään.
Valintamenettelyä mutkistavat lisäksi uudet säännöt, joiden mukaan komission puheenjohtajan on saatava taakseen parlamentin tuki ja jäsenmaiden enemmistö.
Koska yhdelläkään ehdokkaalla ei vielä ole jäsenmaiden enemmistön tukea, lähiviikkojen asialistalla on lähinnä se, mitä komissiolta odotetaan seuraavan viisivuotiskauden aikana.
Kun tavoitteet ovat toivon mukaan näkyvissä kesäkuun lopulla, on ehkä helpompi valita kapteeni.
Puheenjohtaja-arvonta sai hetkessä vauhtia
Ehdokkaita puheenjohtajan pallille on ilmaantunut useita, vaikka ennen vaaleja niitä uskoteltiin olevan vain muutama. Vaalimainokset toitottivat, että kansa pääsisi päättämään, kuka nousee komission johtoon.
Huhuja eri puheenjohtajakandidaattien mahdollisuuksista on pyörinyt jo kauan, mutta kun Saksan liittokansleri Angela Merkel ilmoitti olevansa avoin ehdotuksille, ruletti pyörähti kunnolla käyntiin.
Virallisesti Saksa toki tukee keskustaoikeistolaisen EPP:n kärkiehdokasta, Luxemburgin Jean-Claude Junckeria, mutta ei ehdottomasti.
Britannia on kovin luu Junckeria vastaan. Myös Unkari, Ruotsi ja Hollanti suhtautuvat Junckeriin ja koko kärkiehdokasasetelmaan epäillen.
Merkelin on määrä keskustella eri vaihtoehdoista epäilijöiden kanssa ensi viikolla. Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt isännöi iloista seuruetta Tukholmassa.
Kompromissiehdokkaiden spekulaatiolistalla on kuluvalla viikolla pyörinyt IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde, joka ilmeisesti sopisi sekä Saksalle että Britannialle. Perjantaina Lagarde kuitenkin ilmoitti, ettei ole ehdolla tehtävään.
Muita nimiä ovat muun muassa Irlannin pääministeri Enda Kenny, Italian entinen pääministeri Enrico Letta, Puolan pääministeri Donald Tusk ja pääministeri Jyrki Katainen.
Keskeisin kysymys kuitenkin on: Juncker vai ei-Juncker?
Kansalla ratsastetaan molempiin suuntiin
Eurooppaa järisyttänyt vaalitulos on vahva lyömäase vanhan liiton federalistina pidettyä Junckeria vastaan. Vaalien kärkiehdokkaan sivuuttaminen olisi toisaalta kova isku eurovaalien viimeisillekin uskottavuuden rippeille.
Vaalitulos vetää jäsenmaita vastakkaisiin suuntiin, joiden välistä on vaikea löytää tyydyttävää kompromissia.
Jos Juncker nousee komission johtoon ja kansallismielisten puolueiden eurojytky sivuutetaan, tyytymättömyys ja epäluottamus EU:ta kohtaan voi saada lisäpontta. Euroskeptisten voimien myllyyn ei yksikään valtionpäämies haluaisi heittää lisää vettä.
Rohkeimmat tulkinnat ovat lisäksi ehdottaneet, että Britannia sanoisi todennäköisesti hyvästit unionille jos Junckerin komissio näkee päivänvalon. Jäsenmaan eroaminen EU:sta olisi kolaus unionin yhtenäisyydelle, sekä ei-toivottu ennakkotapaus.
Jos Juncker taas sivuutetaan ja seuraavaa puheenjohtaja arvotaan Brysselissä vanhaan tapaan kuin paavia Roomassa, seuraavissa eurovaaleissa 43 prosentin äänestysvilkkaus saattaa jäädä haaveeksi.
Junckerin tai sosiaalidemokraattien kärkiehdokas Martin Schulzin puskeminen pois komission puheenjohtajan pallilta olisi tappio vaalien parlamentin arvovallalle ja alleviivaisi EU:n demokratiavajetta.
Mikä tahansa ratkaisu on siten rankka Euroopan johtajille ja saa epäilemättä aikaan närkästystä. Näkökulmasta riippuen, vaalitulokselle ei tulla antamaan tarpeeksi painoarvoa.
"Kenenkään ei voi enää olettaa äänestävän eurovaaleissa"
Euroopan äitihahmolla Merkelillä on vyyhdissä raskain taakka. Hän ei haluaisi suututtaa brittikollegaansa puskemalla Junckeria komission johtoon, mutta kuka tahansa muu kuin Juncker olisi eurovaaleissa äänestäneille saksalaisille puolestaan järkytys.
Arvostettu saksalainen filosofi ja yhteiskuntateoreetikko Jürgen Habermas tiivisti vaalien jälkeen saksalaislehti Frankfurter Allgemeine Zeitungissa kärkiehdokkaiden sivuuttamisen seuraukset.
Habermas totesi haastattelussa, että jos keskustelujen seurauksena kumpaakaan kärkiehdokkaista ei valita komission johtoon, seurauksena on kova isku koko eurooppalaisen projektin sydämeen.
Habermasin mukaan jatkossa kenenkään ei voida enää olettaa äänestävän eurovaaleissa, jos ennen vaaleja asetetut säännöt sivuutetaan.
Euroopan johtajien on siten pohdittava tarkkaan, pelätäänkö kansallismielisten ja eurokriittisten voimien nousua niin paljon, että toistaiseksi myönteisesti integraatioon suhtautuneiden äänestäjien ääni uskalletaan sivuuttaa.
Yksi mahdollinen kompromissi on tehdä Junckerista Herman van Rompuyn perillinen Eurooppa-neuvoston johdossa, ja nimittää sosiaalidemokraattien Martin Schulz komission johtoon. Näin johtajantuoliin saataisiin vaalien alla asetettu kärkiehdokas, ilman antipatiaa herättävää Junckeria. Saksalaislehti Der Spiegelin mukaan Schulz ei kuitenkaan kelpaisi Merkelille.
Komission johtoon kaivataan prestiisiä
Mautonta ja hajutonta kompromissia ei mielellään tehdä, sillä komission puheenjohtajan arvovaltaprofiilia on haluttu kohottaa.
Komission johtoon pitäisi saada tunnettu ja osaava henkilö, jotta EU otettaisiin entistä vakavammin kansainvälisillä areenoilla. Tähän muottiin sopisi muun muassa IMF:n Lagarde tai vaikkapa WTO entinen pääjohtaja Pascal Lamy, joka on toiminut aiemmin myös kauppakomissaarina.
Merkel on kuitenkin vihjannut, että henkilöä tärkeämpää on se, minkälaiseksi EU:ta halutaan kehittää tulevina vuosina. Yhteisymmärryksen löytyminen tässä on jo merkittävä haaste. EU:n asema muuttuvassa maailmassa on kysymysmerkki.
Henkilövalinta ei toki ole missään määrin merkityksetön. Kun haasteet ovat suuret, johtajien rooli korostuu.
Vaakalaudalla ovat tutut aiheet: työpaikat, kilpailukyky ja Euroopan kansainvälisesti nauttima arvostus ja luottamus.
Tulevan puheenjohtajan voi järkeillä olevan lopulta jonkinlainen kollektiivinen pienin paha. Vaikein pala valinnassa on se, että Euroopan kansainvälisen roolin ohella vaakalaudalla on myös kansalaisten ja jäsenmaiden luottamus unionia ja sen instituutioita kohtaan.
