Robotti ajaa, kuski valvoo – mietipä uudestaan - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Robotti ajaa, kuski valvoo – mietipä uudestaan

Robottiautojen ratin takana istuu nykyisellään vielä ihminen. Viranomaisia ja autoilijoita tuntuu rauhoittavan tieto siitä, että ihminen voi tarvittaessa ottaa ohjat. Tämän ajatuksen ongelmista kertoo Technology Review.

4.6.2014 13:33 | Päivitetty 4.6.2014 13:39

Google on testannut itsestään ajavia autoja yli miljoona kilometriä. Testien aikana se on huomannut ikävän tosiasian robottiautojen toiminnasta.

Nykyisin viranomaiset ovat useimmissa testipaikoissa vaatineet, että robottiautoissa on oltava ihminen, joka voi tarvittaessa ottaa ajoneuvon hallinnan. Kun robottiauto toimii oikein, ihmisten tarkkaavaisuus herpaantuu kuitenkin nopeasti. Googlen mukaan he eivät käytännössä pystyisi reagoimaan tilanteessa, jossa robottiauton toiminta pettäisi.

– Ihmiset ovat laiskoja, Googlen robottiautoprojektin tekninen johtaja Nathaniel Fairfield sanoi Embedded Vision Summit -konferenssissa Technology Review'n mukaan. 

Aluksi ihmiset ovat terveen epäluuloisia itsestään ajavaa autoa kohtaan. Ajan kuluessa epäluulo muuttuu kuitenkin luottamukseksi ja lopulta välinpitämättömyydeksi liikenteestä. Silloin valvovasta kuljettajasta tulee aidosti pelkkä matkustaja. 

Ihmisten laiskuus on myös syy siihen, että Googlen tuoreimmassa robottiautossa ei ole rattia. Yhtiö kehittää robottiautoa nyt sillä ajatuksella, että ihmisen ei todella tarvitse osata lainkaan ajaa.  

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?