Kehittyvien maiden oma kehityspankki voi aloittaa toimintaansa jo 2016 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

IMF ja Maailmanpankki voivat saada kilpailijan jo 2016

Nopeasti kehittyvät maat suunnittelevat kehityspankkia, joka voi aloittaa toimintansa jo 2016.

30.5.2014 8:12 | Päivitetty 30.5.2014 8:13

Kehityspankkia suunnittelevat BRICS-maat, eli Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka. Lainottajan alkupääomaksi suunnitellaan 50 miljardia dollaria, jonka maat maksaisivat tasan.

Asiasta kertoi brasilialainen nimettömänä pysyttelevä virkamies uutistoimisto Reutersille.

Uusi kehityspankki rahoittaisi ainakin infrastruktuurihankkeita kehittyvissä maissa. Se voisi aloittaa toimintansa jo 2016.

Ennen kaikkea pankki kuvaa kuitenkin kehittyvien maiden merkityksen ja vallan lisääntymistä. Maailman rahoitusmarkkinat ovat pitkään olleet varsin keskittyneitä Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. Myös kehitysrahoituksessa ja esimerkiksi hätälainoissa tilanne on ollut sama, sillä Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Maailmanpankki ovat Yhdysvaltojen ja Euroopan käsissä.

– Pankki tutkii lainanottajien talouslukuja, mutta ei koskaan puutu näiden talousasioihin, virkamies sanoi.

IMF:a ja Maailmanpankkia on usein arvosteltu siitä, että ne puuttuvat liikaa lainanottajien politiikkaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?