Mercedes-Benzin valmistaja Daimler tiivistää yhteistyötään kiinalaisten kanssa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Mersu päästää kiinalaiset konepellin alle

Saksalaiskonserni Daimler haluaa epätoivoisesti suuremmaksi peluriksi Kiinan markkinoilla. Se aikoo tiivistää yhteistyötään paikallisten viranomaisten kanssa.

29.5.2014 12:23 | Päivitetty 29.5.2014 12:24

Kiina on maailman suurin automarkkina. Sinne pääsy on niin tärkeää, että pönkittääkseen asemiaan saksalaiskonserni Daimler on suostunut jakamaan tutkimus- ja kehitystietoaan yhä avokätisemmin kiinalaisten kanssa.

Daimler valmistaa maailmankuulua Mercedes-Benz -automallia. 

– Suoraan sanottuna, siirrämme tietotaitoamme, sanoo Beijing Benz Automotiven sunnittelu- ja tuotantopäällikkö Rene Reif uutistoimisto Reutersille.

Beijing Benz on Daimlerin ja kiinalaisyhtiön yhteisyritys. Se rakentaa tällä hetkellä uutta valmistuslinjaa Mersun GLA-mallille.

Tänä vuonna Daimler aloittaa myös uuden C-mallin valmistuksen Kiinassa. Aiemmin se odotti useita kuukausia, ennen kuin uusien autojen tuotanto alkoi paikallisesti. 

Käytännössä kaikki tämä tarkoittaa sitä, että Kiinan viranomaiset tulevat ottamaan tarkkoja mittaustuloksia uusista Mersuista ja näytteitä niiden osista. 

Daimler vastusti pitkään kiinalaisten päästämistä konepeltinsä alle näin suuressa määrin, mutta joutui lopulta taipumaan. Se on jäänyt Kiinan markkinoilla kilpailijoidensa Audin ja BMW:n taakse. Ne ovat jakaneet avoimesti tietotaitoaan paikallisten viranomaisten kanssa jo pitkään, vahvistaakseen omaa asemaansa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?