Ukrainan äänestyspäivän jatkuessa levottomana, Putin vakuutti rauhanomaisia aikeitaan - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Putin tarjosi toimittajille Krimin kampelaa

Venäjän presidentti Vladimir Putin tarjosi eilen toimittajille provosoivaa herkkua, ja vakuutti rauhanomaisia aikeitaan. Ukrainassa äänestyspäivä sujui levottomissa merkeissä.

25.5.2014 17:55 | Päivitetty 26.5.2014 7:01

Vladimir Putinista voi olla montaa mieltä, mutta mustan huumorin hän ainakin taitaa. Uutistoimisto Reutersin mukaan Venäjän presidentti tarjoili eilen Pietarissa toimittajille illallisella Krimin kampelaa.

Tilaisuus oli loppusinetti kolme päivää kestäneelle kansainväliselle talousfoorumille. Sen aikana Putin vakuutti, että hän ei halua uutta kylmää sotaa, eikä Venäjän aikeissa ole uudelleenrakentaa Neuvostoliittoa.

Läpitunkevaa oli Putinin ärsyyntyminen lännen toimintaa kohtaan Ukrainassa. Hän kutsui vallankumouksen tukemista "töykeäksi, voimakkaaksi toiminnaksi Venäjän intressejä vastaan". Pelkona oli Ukrainan Nato-jäsenyys ja sen myötä ohjusjärjestelmien sijoitus lyhyen kantaman päähän Venäjästä.

– Lännen olisi pitänyt ottaa huomioon toimintansa seuraukset, Putin tokaisi.

Ukrainassa äänestysjatkuu levottomissa merkeissä

Putin lupasi myös kunnioittaa Ukrainan presidentinvaaleja. Länsimaat ovat varoittaneet Venäjää puuttumasta niihin millään tavalla, laajempien talouspakotteiden uhalla.

Ukrainassa äänestyspäivä on edennyt levottomissa merkeissä. Aseistautuneet separatistit ovat käytännössä kyenneet estämään äänestämisen maan venäjänkielisessä idässä, Luhanskin ja Donetskin alueilla. Venäjänmieliset taistelijat ovat julistaneet alueet itsenäisiksi "kansantasavalloiksi".

Myöskään Krimin niemimaalla ei äänestetty.

Viranomaisten mukaan vain viidennes äänestyspaikoista maan itäosissa oli auki. Donetskin yli kolmesta miljoonasta ihmisestä vain kuusitoista prosenttia kykenee äänestämään. Alueen miljoonapääkaupungissa kaikki äänestyspaikat olivat kiinni.

Donetskin esikaupungissa asuva eläkeläinen Grigory Nikitayich, 72, olisi halunnut äänestää suklaakeisarina tunnettua, länsimielistä Petro Porosenkoa.

– En edes tiedä missä voin äänestää. Kukaan ei ole sanonut mitään. Mitkä vaalit nämä oikein ovat? Asiat ovat huonosti, hän tuskaili Reutersille.

Vaikka avonainen äänestyspaikka löytyy, asemiehet saattavat karkottaa potentiaaliset äänestäjät pois. 

Monet pelkäävät, että Putinin tyynnyttelevistä sanoista huolimatta Venäjä aikoo vedota Ukrainan itäosien osallistumattomuuteen ja väittää sen nojalla vaaleja epälegitiimeiksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?