"Pinkki lima" palaa hampurilaispihveihin - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

"Pinkki lima" palaa hampurilaispihveihin

Nouseva lihan hinta on tuonut niin sanotun ”pinkin liman” jälleen osaksi lihavalmisteita, uutisoi talouslehti Wall Street Journal.

24.5.2014 10:47 | Päivitetty 24.5.2014 12:24

Wall Street Journalin mukaan taustalla on se, että kaupat ja ravintolat etsivät halvempia lihoja muun muassa hampurilaispihveihin. Samaan aikaan teknologia kehittyy, mikä mahdollistaa halvempien osien käytön.

Naudan ruhon jäämistä valmistetun lihatuotteen myynti romahti vuonna 2012, kun tiedotusvälineet kertoivat tuotteen valmistustavasta. Yksi valmistajista on haastanut oikeuteen muun muassa asiaa käsitelleen ABC-kanavan. 

Tuotteen kaksi suurinta valmistajaa puolustivat tuotetta ponnekkaasti sanoen, että Yhdysvaltain maatalousministeriö on todennut tuotteen turvalliseksi. Silti esimerkiksi moni ravintola lopetti tuotteen käytön, ja valmistajat joutuivat sulkemaan useita tehtaita ja vähentämään satoja työpaikkoja.

Nyt valmistajat kertovat, että tuotteen kysyntä nousee kovaa tahtia. Tuotetta valmistava Cargill kertoo, että myynnistä suli 80 prosenttia ”yhden yön aikana”. Nyt Cargill kertoo, että pohjasta on noustu lähes kokonaan.

Tuotteen valmistus alkaa teurastamolla, jossa lihan ylijäämäosat kerätään suureen astiaan. Liha lämmitetään ja laitetaan linkoon, joka linkoaa rasvan irti lihasta. Sen jälkeen tuotteeseen suihkutetaan ammoniakkia tai sitruunahappoa bakteerien tappamiseksi.

Jäljelle jäänyt liha pakastetaan kuutioina ja toimitetaan ruokavalmistajille, jotka käyttävät tuotetta muun muassa hampurilaispihveissä.  

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?