S- ja K-ketjujen bonuskortit saivat kilpailijan

Noin miljoona suomalaista saa tällä viikolla postia. Kuoresta löytyy etukortti, joka lupaa suuria. Sen on tarkoitus haastaa vanha ketjusidonnainen malli.

| Päivitetty

Tänään lanseerattiin käyttöön uusi PINS-etukorttijärjestelmä, joka eroaa vanhoista ketjusidonnaisista etuohjelmista.

Se on avoin, eli sen piiriin kuuluu Siwan ja Valintatalon lisäksi niin kotimaisia kuin kansainvälisiä verkkokauppoja, paikallisia pk-yrityksiä kuin ulkomaisia toimijoita Hertz-autovuokraamosta talouslehti The Economistiin.

Suomen Lähikaupan ykkösbonuksen korvaava kortti lähtee tällä viikolla noin miljoonalle suomalaiselle postissa. Siwa ja Valintatalo kuuluvat Lähikauppa-konserniin.

– Kanta-asiakasohjelma on tietyllä tavalla jäänyt ajastaan jälkeen, Lähikaupan toimitusjohtaja Ralf Holmlund sanoi lanseeraustilaisuudessa tänään.

Kaupallisen johtajan Anu Oran mukaan yhtiössä herättiin muutoksen tarpeeseen jo vuosia sitten.

– Tulemme haastamaan Suomeen juurtuneen ketjupainotteisen mallin. Tämä on tietysti uusi ja varmasti kummallinenkin tilanne kilpailijoille, ja he seuraavat epäilemättä tätä mielenkiinnolla, Ora sanoo Taloussanomille.

Ora ei halua spekuloida ohjelman vaikutuksia Suomen Lähikaupan markkinaosuuteen, mutta toivoo kuluttajien näkevän etujärjestelmän hyödyt.

Pisteillä voi maksaatai lunastaa palkintoja

Toisin kuin nykyisissä ohjelmissa, kerättyjä pisteitä voi käyttää reaaliaikaisesti. Pisteet on käytettävä kolmen vuoden kuluessa, ja niitä kertyy jokaisesta ostoksesta.

Maksuvälineenä pisteet toimivat toistaiseksi vain Siwassa ja Valintatalossa, mutta tulevaisuudessa ominaisuus on tarkoitus laajentaa ainakin Verkkokauppaan. Julkistustilaisuudessa paikalla olleen yrittäjän mukaan suoran maksujärjestelmän puutetta voidaan kiertää esimerkiksi myymällä lahjakortteja verkkokaupassa.

Pisteiden kertymä vaihtelee yrityksen mukaan. Verkkokauppa.comin toimitusjohtajan Samuli Seppälän mukaan jokaisesta nettikaupassa käytetystä neljästä eurosta saa yhden pinsin.

Niitä tulee myös aina, kun käyttää OP-Pohjolan tarjoamaa PINS-MasterCardia.

– Tämä tuo pisteiden kertymisen aivan uudelle tasolle. Jokaisesta kymmenen euron ostoksesta saa seitsemän ja puoli pinsiä, pankin rahoituspäällikkö Kasimir Hirn sanoi tilaisuudessa.

Pienyrittäjiä ohjelmassa ei ole tällä hetkellä mukana kuin parikymmentä. Kun vuoden loppuun asti kestävä pilotti on ohi, ohjelma avataan kaikille. Etujärjestelmän ja pienyrittäjien linkkinä toimii Fonecta.

– Kustannukset alkavat muutamasta kympistä, yhtiön toimitusjohtaja Timo Hiltunen lupaa. 

Ohjelmaa ylläpitää Coalition Rewards Finland, joka on kansainvälinen kanta-asiakasjärjestelmiin erikoistunut yritys.

Kaikkiaan ohjelmassa on mukana 300 yritystä ja yli 400 kotimaista ja ulkomaista verkkokauppaa. Ostospaikkoja ohjelmassa on yli 30 000.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?