Leipomoalan piina pahenee – Fazer aloittaa yt-kierroksen

Julkaistu:

Leipomo- ja makeistuotteita valmistava Fazer aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat yhteensä 146 henkilöä Hyvinkään ja Ulvilan leipomoissa.


Yhtiön mukaan leipomoverkoston toimintaa pitää tehostaa markkinatilanteen ja kuluttajien ostokäyttäytymisen muutoksen johdosta.

Fazer harkitsee leipomotuotteiden valmistuksen keskittämistä. Hyvinkään ja Ulvilan leipomot saatetaan kokonaan lakkauttaa. Yt-neuvotteluiden piirissä olevista 73 henkeä on Hyvinkäällä ja 73 Ulvilassa.

– Markkinatilanne on haastava ja kuluttajakäyttäytyminen on muuttunut merkittävästi. Meidän on kehitettävä oman toimintamme tehokkuutta tulevaisuuden kilpailukykymme turvaamiseksi, perusteli Fazer Leipomot Suomen toimitusjohtaja Markus Hellström tiedotteessa.

Fazerin mukaan leivän kulutus on laskussa Suomessa. Myymälöissä paistetun leivän osuus kulutuksesta kasvaa ja pakatun leivän pienenee.

Toiminnan tehostamista on jatkettava myös siksi, että palkka- ja energiakustannukset ovat nousseet, eikä kustannusvaikutuksia voi siirtää hintoihin täysimääräisesti.

Fazer sanoo tukevansa mahdollisesti irtisanottavia.

Fazerilla on leipomoita Hyvinkään ja Ulvilan lisäksi Vantaalla, Lahdessa, Lappeenrannassa ja Oulussa. Lisäksi sillä on 47 myymälöiden tiloissa sijaitsevaa lähileipomoa.

Yhtiö irtisanoi vastikään 29 työntekijää Lappeenrannan ja Oulun leipomoiden keräily- ja pakkaustöistä. Viime viikolla myös leipomoyhtiö Vaasan kertoi yt-neuvotteluista useissa kaupungeissa. Perustelu oli sama eli kuluttajien leipätottumusten muuttuminen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Taiteen Indiana Jones” teki valtavan löydön: mustasta jätesäkistä paljastui 25 miljoonan euron varastettu Picasso

    2. 2

      Brexit maksaa Britannialle 5 miljoonaa euroa tunnissa, vaikkei ole edes vielä tapahtunut

    3. 3

      Samsung antoi tulosvaroituksen – hinnat syöksyivät ennakoitua jyrkemmin

    4. 4

      Apple rynnisti odotetusti sisältöjen kimppuun – aloittaa video-, peli- ja uutispalvelut

    5. 5

      Työllisyysaste 72,5 prosenttia – ”Kovin vahvoina lukuja ei voi pitää”

    6. 6

      Finnwatch: Valion alihankkija peri työntekijöiltä laittoman korkeita maksuja ja leikkasi palkkoja

    7. 7

      ”Parempaa Mikkoa” etsinyt ohjelmistoyhtiö sai rajun arvosteluryöpyn –”Sovinisminne kuvottaa”

    8. 8

      Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni

    9. 9

      Ravintoloitsija myi keskiolutta kassan ohitse ja hyötyi 70 000 euroa – uusi järjestelmä salli pienemmän tuomion

    10. 10

      Alkon varapuheenjohtaja HS:ssä: Viinien vapauttaminen saattaisi lopettaa Alkon – ja tuoda viinat kaupan hyllylle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Brexit maksaa Britannialle 5 miljoonaa euroa tunnissa, vaikkei ole edes vielä tapahtunut

    2. 2

      ”Parempaa Mikkoa” etsinyt ohjelmistoyhtiö sai rajun arvosteluryöpyn –”Sovinisminne kuvottaa”

    3. 3

      Ravintoloitsija myi keskiolutta kassan ohitse ja hyötyi 70 000 euroa – uusi järjestelmä salli pienemmän tuomion

    4. 4

      Finnwatch: Valion alihankkija peri työntekijöiltä laittoman korkeita maksuja ja leikkasi palkkoja

    5. 5

      Alkon varapuheenjohtaja HS:ssä: Viinien vapauttaminen saattaisi lopettaa Alkon – ja tuoda viinat kaupan hyllylle

    6. 6

      Danske: Velat ja pikavipit tulleet nuorille erittäin tutuksi

    7. 7

      Riita helsinkiläisessä taloyhtiössä: parveke maksoi 44 000 euroa ja käräjöinti 40 000 euroa

    8. 8

      Apple rynnisti odotetusti sisältöjen kimppuun – aloittaa video-, peli- ja uutispalvelut

    9. 9

      Valtiovarainministeriön budjettipäällikön virkaan yhdeksän hakijaa

    10. 10

      Fedin Evans: Korkojen laskemista ei voi sulkea pois vaihtoehdoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      94-vuotias muistisairas rouva joutui pankin kanssa varsinaiseen umpisolmuun – ”Ihan kohtuuton tilanne”

    2. 2

      Caruna väläyttää korotuksia sähkön jakeluhintoihin: Meneillään poikkeuksellinen vaihe

    3. 3

      Synkkä arvio ekonomistilta: Eläkkeiden pienentäminen on hyvin todennäköistä

    4. 4

      Katso itse: Sekoitatko nämä autot toisiinsa? Taksi Helsinki hermostui katukuvaan ilmestyneistä takseista

    5. 5

      Kolmekymppisten eläketilanne näyttää surkealta – Ekonomistit vinkkaavat: Näin varaudut tulevaan rysäykseen

    6. 6

      Riita helsinkiläisessä taloyhtiössä: parveke maksoi 44 000 euroa ja käräjöinti 40 000 euroa

    7. 7

      Onko eläkkeitä pakko leikata? Näin asiantuntijat vastaavat: ”Minä en ymmärrä argumenttia ollenkaan”

    8. 8

      Autopomo julisti, että työntekijä pitäisi ampua – sen jälkeen alkoi helvetillinen simputus

    9. 9

      Taksien jättiselvitys paljastaa uudistuksen voittajat ja häviäjät: Hinnat nousseet ympäri Suomen, Kela-kyydeissä jopa vaaratilanteita

    10. 10

      Yksi luku näyttää, miksi eläkkeiden turvaaminen vaatii jättimäistä uudistusta – näin rajusti palkansaaja voi joutua maksamaan

    11. Näytä lisää