Kauppakonserni Keskon myyntiluvut eivät alkuvuonna ole olleet iloista luettavaa käyttötavarakaupassa tai ruokakaupassa, mutta autokaupassa myynti on ollut kasvussa. Keskon auto- ja konekaupan myynti kasvoi tammi–maaliskuussa 9,6 prosenttia.
Keskon autokaupan eli VV-Auto Groupin toimitusjohtaja Pekka Lahti kertoo, että yhtiö on pärjännyt hyvin laskevilla markkinoilla ja toiminnan kannattavuus pysynyt hyvänä.
Lahti myöntää, että Suomen automarkkinoiden viime vuosien alakulo on toki näkynyt myös VV-Autossa. Kun vielä vuonna 2011 uusia henkilöautoja rekisteröitiin Suomessa 126 130, viime vuonna vastaava määrä oli 103 450, mikä oli seitsemän prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
VV-Auton myynti laski viime vuonna lähes kuusi prosenttia 745 miljoonaan euroon. VV-Auton liikevoittoa Kesko ei paljasta erikseen.
Iso osa VV-Auton tuloksesta tulee jälkimarkkinasta eli autojen huollosta, korjauksesta ja varaosakaupasta.
– Se on paljon tasaisempaa kuin uusien autojen myynti ja tasoittaa kannattavuusvaihteluita, Lahti sanoo Taloussanomille.
Markkinaosuus kasvanut
VV-Auto on sekä maahantuoja että autojen vähittäiskauppias. Yhtiöllä on autoliikkeitä pääkaupunkiseudulla ja Turussa.
– Vuodesta 2007 lähtien olemme pystyneet kasvattamaan markkinaosuuttamme noin viisi prosenttiyksikköä, sanoo Lahti.
VV-Auton markkinaosuus Suomessa oli viime vuonna 20,6 prosenttia. Sen maahantuomien Volkswagen-henkilöautojen markkinaosuus oli 12,4 prosenttia, Audin 5,5 prosenttia, Seatin 1,6 prosenttia ja Volkswagen-hyötyautojen 30,8 prosenttia.
Lahden mukaan Volkswagen oli viime vuonna suosituin henkilö- ja pakettiautomerkki. Audikin oli suurempi kuin pääkilpailijansa.
– Olemme pystyneet edelleen kasvattamaan markkinaosuuttamme alkuvuonna, Lahti sanoo.
Erityisen hyvin asemaansa on vahvistanut Audi, jonka markkinaosuus lähenteli alkuvuonna seitsemää prosenttia. Seuraavaksi katse on Seatissa, jonka markkinaosuus on vielä viime vuonna melko pieni.
– Seatin mallisto on vahvistunut viime ja tänä vuonna. Sillä on eniten potentiaalia kasvattaa markkinaosuuttaan, arvioi Lahti.
Markkinaosuuden kasvattaminen on myös tavoitteena VV-Auton päämiehellä eli saksalaisella autojätti Volkswagenilla. Volkswagen-konserni on kertonut pyrkivänsä maailman suurimmaksi autonvalmistajaksi japanilaisen Toyotan sijaan.