Tämän vuoksi Nokia hylkäsi Androidin vuonna 2011

Julkaistu:

Yhtiö puntaroi vaihtoehtoja Androidin, Windows Phonen ja Meegon välillä.

Tänään ilmestynyt amerikkalaistoimittaja David J. Cordin kirja The Decline and Fall of Nokia valottaa, miksi Nokia päätyi Windows Phone -käyttöjärjestelmään.

Nokia teki valintansa Stephen Elopin aloitettua toimitusjohtajakautensa Nokiassa. Hän oli noussut yhtiön toimitusjohtajaksi Jorma Ollilan listan paikalta numero kolme. Ykkösehdokas oli Sun Microsystemsin entinen toimitusjohtaja Scott McNealy ja kakkosehdokas Nokian mobiiliratkaisut-yksikköä johtanut Anssi Vanjoki.

Meego putosi pois pelistä suurilta osin ekosysteemin rakentamisen hankaluuden vuoksi. Sovelluskehittäjät olivat jo Applen pauloissa ja Androidista kiinnostuneita. Nokian yhteistyökumppaneita pelotti, ettei järjestelmän ympärille syntyisi kunnollista kehittäjäyhteisöä.

Nokia kävi Googlen kanssa neuvotteluja, mutta amerikkalaisjätti ei suostunut antamaan Nokialle suosikkiasemaa muihin valmistajiin nähden. Nokia puolestaan ei halunnut luovuttaa puhelimen käyttökokemusta vieraisiin käsiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Microsoft lupasi Nokialle sekä suosikin aseman että mahdollisuuden vaikuttaa käyttöjärjestelmän keittämiseen.

Suurin este Androidiin siirtymälle oli kuitenkin Samsung. Se oli Nokiaa ketterämpi ja tehokkaampi, minkä lisäksi entinen markkinajohtaja koki Samsungin peesaajaksi siirtymisen psykologisesti vaikeaksi.

Päätöstä puitiin Nokian top 200:ssa, eli tärkeimpien johtajien tapaamisessa. Joukko jakautui kolmeen osaan. Yhtiön jo jättäneen Vanjoen leiri kannatti hallittua siirtymää Symbianista Meegoon, toiset kaksi ryhmää Androidia ja Windows Phonea.

Tuoreen toimitusjohtaja Stephen Elopin ehdotus Microsoft-yhteistyöstä sai taakseen johtajien enemmistön ja Nokian johtokunnan tuen.

Microsoft-yhteistyöstä huolimatta Nokia jatkoi Android-kehitystä sisäisesti. Yhtiö julkisti helmikuussa kolme Android-puhelinta. Niissä näkyy selvästi, miten Nokia pyrkii säilyttämään käyttökokemuksen hallinnan korvaamalla Googlen palvelut omillaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kommentti: Nuoret eivät tee lapsia – ja heitä aiotaan jo rangaista siitä

    2. 2

      Maria vuokraa asuntoaan Helsingissä Airbnb:n kautta – viettää lisätulojen avulla eläkepäiviä Floridassa

    3. 3

      Tältä taksien hinnoittelu voi näyttää heinäkuusta lähtien – Trafi julkisti 3 esimerkkiä

    4. 4

      S-bonuskortin käyttäjät luokitellaan ”ylätasolla” – tietosuojadirektiivi ei muuta oleellisesti toimintaa

    5. 5

      Kauri, 30, pyysi tiedot Plussa-kortistaan – oli luokiteltu ostostensa perusteella kuukauden ajan sinkuksi

    6. 6

      Mies välitti kaupungin vuokra-asuntoa Airbnb:ssä ja sai häädön – oikeus kallistui kaupungin kannalle

    7. 7

      Alatyylisessä rikkuriviestissä viittaus Jack Londoniin? ”Selkäranka yhdistelmä hyytelöä ja limaa”

    8. 8

      Ericssonin osake kovassa nousussa tulosjulkistuksen jälkeen

    9. 9

      Epävarmuus hillitsee korkojen nousupaineita

    10. 10

      Kuusamossa timantteja lapion ulottuvilla: maaperä laajalti samanlaista kuin Etelä-Afrikassa – ”Pienten tulivuorten juuria”

    11. Näytä lisää

      ”Saasta, joka haisee pahalta”, ”onneton limanuljaska” – näin Rakennusliiton päällikkö luonnehtii lakkorikkureita

    9. 9

      Alatyylisessä rikkuriviestissä viittaus Jack Londoniin? ”Selkäranka yhdistelmä hyytelöä ja limaa”

    10. 10

      Ericssonin osake kovassa nousussa tulosjulkistuksen jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muurari teki salaojaremontin ennen talonsa myyntiä – sai 330 000 euron laskun salaisen virheen takia

    2. 2

      6 vinkkiä: Näin vältät liiat perintöverot – yleinen harhakäsitys on, että leski perii puolet

    3. 3

      Tiina, 58, yritti tehdä puolisonsa firmassa osa-aikatyötä: ”Olin kuin klapil päähän lyöty”

    4. 4

      Kuusamossa timantteja lapion ulottuvilla: maaperä laajalti samanlaista kuin Etelä-Afrikassa – ”Pienten tulivuorten juuria”

    5. 5

      Tiina, 49, siirtyy palkattomasta työkokeilusta palkkatöihin – te-toimisto uhkasi heti karenssilla

    6. 6

      Kauri, 30, pyysi tiedot Plussa-kortistaan – oli luokiteltu ostostensa perusteella kuukauden ajan sinkuksi

    7. 7

      Vuokralainen remontoi rivitalo­asuntoa luvatta ja jätti vuokria maksamatta – venkoilun hinta 40 000 €

    8. 8

      Ruotsin posti pulassa – joutuu palauttamaan 400 000 Kiina-pakettia

    9. 9

      Hesburger avasi ravintolan Iraniin – tuotevalikoimassa yksi merkittävä ero Suomeen verrattuna

    10. 10

      Kommentti: Tämän takia Suomi velkaantuu lisää – ja asuntovelkaisten ruusuinen uni jatkuu pari vuotta

    11. Näytä lisää