Yle: Valtion hallintouudistus vähentää satoja työpaikkoja - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Yle: Itsenäisyysajan suurin hallintouudistus vähentämässä satoja työpaikkoja

Parhaillaan valmisteltava hallintouudistus lakkauttaisi ministeriöt ja keskittäisi keskushallinnon valtioneuvoston alle, kertoo Yle.

30.3.2014 11:04 | Päivitetty 30.3.2014 11:20

Lähivuosina valtiolta on katoamassa satoja työpaikkoja osana valtionhallinnon mittavinta uudistusta Suomen itsenäistymisen jälkeen, kertoo Yle. Osana hallituksen kehysriiheä valtionhallinnon tuottavuutta pyritään kasvattamaan 0,5 prosenttia. Tämän vaalikauden aikana valmisteltavan uudistuksen on määrä keskittää keskushallinto valtioneuvoston alaisuuteen muiden muassa lakkauttamalla ministeriöt. 

– Tässä nyt odotellaan, mitä se 0,5 prosenttia tarkoittaa, mutta selvää on, että kyllä se tarkoittaa paljoa ihmisiä. Mutta onhan meillä myös muita kuluja, joita samaan aikaan tarkastellaan, sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg arvioi tuottavuustavoitteen henkilöstövaikutuksia Ylelle

Valtionhallinnossa työskentelee tällä hetkellä 85 000 henkilöä. Ruotsin mallia noudatteleva uudistus karsisi voimakkaasti myös aluehallintoa. Nergin mukaan Suomessa voi tulevaisuudessa olla kuudesta yhdeksään aluevirastoa, joiden alaisuudessa toimivat kaikki nykyiset aluevirastot. Toinen vaihtoehto on keskusvirasto, jolla olisi toimipisteitä eri puolilla maata. 

Ylen mukaan kiireellä valmisteltavan uudistuksen vaikutukset ovat jääneet tuottavuustavoitteiden täyttämisen varjoon. 

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?