Duunarit vaativat 30 % korotusta, tehdas aloitti yt:t

Soijayhtiö Finnprotein käynnistää yhteistoimintaneuvottelut. Yhtiö perustelee säästösuunnitelmia tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä.

Soijapapuja

24.3.2014 15:31 | Päivitetty 24.3.2014 15:31

Neuvotteluiden tuloksena työt voivat kadota 10 työntekijältä, yhtiö arvioi. Lisäksi Finnprotein saattaa lomauttaa henkilöstöään ja osa-aikaistaa työtehtäviä.

– Liiketoimintasuunnitelmaamme nähden tilanne on heikentynyt selvästi ja harkitsemme toiminnan sopeuttamista, toimitusjohtaja Esa Mäki sanoo yhtiön tiedotteessa.

Vain puoli vuotta vanhassa soijanjalostustehtaassa on lakkoiltu useaan otteeseen lähiviikkoina. Tuorein lakko käynnistyi tänään maanantaina.

Työntekijät ovat vaatineet 30 prosentin korotuksen tuntipalkkaansa, koska vastaavaa työtä tekevät saavat heidän mielestään 40 prosenttia suurempaa palkkaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?