Väyrynen: Eurojäsenyyden gallupin tuloksia manipuloitiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Vaalikampanjaansa käyvä Paavo Väyrynen (kesk.) väittää, että Elinkeinoelämän keskusliitto manipuloi uskomaan, että enemmistö Suomen yrityksistä kannatti Suomen liittymistä euroalueeseen, vaikka todellisuudessa näin ei ollut. "Talouselämän eliitti johti Suomen harhaan", hän toteaa.
Euroopan unionin parlamenttivaaleissa ehdokkaana oleva Paavo Väyrynen katsoo, että suuryritysten johtajilla ja elinkeinoelämän järjestöillä oli ratkaiseva rooli, kun Suomi liitettiin Euroopan unioniin ja euroalueeseen.

Eurokriittisen Väyrysen mukaan Suomen taloudelliset edut tulivat turvattua jo ETA-sopimuksella, eikä koko EU-jäsenyyttä ja EMU-jäsenyyttä olisi tarvittu.

– Suomi olisi säilyttänyt oman ulko- ja turvallisuuspolitiikkansa, kauppapolitiikkansa ja alue- ja maatalouspolitiikkansa, emmekä olisi joutuneet osaksi unionin ylikansallista päätöksentekoa, Väyrynen kertoo Taloussanomille lähettämässään mielipidetekstissään.

"EK manipuloi
tuloksia"


Väyrysen mukaan talouselämän eliitti ajoi Suomea mukaan ensimmäisten joukossa talous- ja rahaliitto EMU:uun, vaikka muut Pohjoismaat olivat jäämässä ulkopuolelle.

– Monien ekonomistien varoituksia ei kuunneltu, hän huomauttaa.

Esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) perusteli EMU-jäsenyyttä Väyrysen mukaan sillä, että enemmistö Suomen yrityksistä kannattaa Suomen liittymistä euroalueeseen.

Väyrynen väittää kuitenkin, että tueksi esitetyn gallup-kyselyn tuloksia oli manipuloitu painottamalla vastauksia yritysten koon mukaan.

– Tosiasiassa enemmistö yrityksistä oli vastaan, hän kertoo.

Jäsenyys on
tuonut kärsimystä


Väyrysen mielestä Suomi on kärsinyt jäsenyydestään euroalueessa. Hän puhuu euron ja dollarin jyrkistä kurssivaihteluista, jotka ovat haitanneet talouskehitystä.

– Ulkopuolelle jääneen Ruotsin talouskehitys on ollut suotuisampaa, eikä se ole joutunut tukemaan euroalueen kriisimaita.

Väyrynen ottaa esille myös Ukrainan kriisin, joka kertoo hänen mukaansa siitä, millaisiin tilanteisiin Suomi saattaa joutua EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan takia.

– Jos talouspakotteet käynnistyvät, Suomi kärsii niistä enemmän kuin yksikään muu jäsenmaa. Tähän on tultu, kun Suomi liitettiin talouseliitin tuella unioniin ja euroalueeseen. 

(Oikaisu 27.3.2014: Toisin kuin jutun ingressissä aiemmin virheellisesti kirjoitettiin, Paavo Väyrynen ei ole kansanedustaja.)

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Bensakauppias kertoo, miksi Suomessa tankataan nyt Euroopan viidenneksi kalleinta polttoainetta: ”Tankkereita kaapattu ja muuta”

    2. 2

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    3. 3

      Eläkkeellekö varhain? USA:sta lähtenyt ilmiö innostaa Suomessa: Jopa alle 30-vuotiaat ”firettävät”

    4. 4

      Alko myy viiniä, joka on peräisin mystisestä ”muusta alkuperämaasta” – taustalla järeä kansainvälinen konflikti

    5. 5

      Eurooppaa piinaava helleaalto iskee rajusti Ranskan viinintuotantoon

    6. 6

      Jan Hurrin kommentti: Velkojen määrästä ja velkarajoista on syntynyt myrkyllinen yhdistelmä

    7. 7

      Superhelle tyhjentää taas kaupat tuulettimista – toimi näin, jos jäit ilman

    8. 8

      Tässä voi olla seuraava kaivostuska: Kanadan kaivosjättien miljardien korvausvaateet saattavat rysähtää Suomen niskaan

    9. 9

      Luottokorttien kuluissa huimat erot – katso 15 kortin vertailu

    10. 10

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    2. 2

      Alko myy viiniä, joka on peräisin mystisestä ”muusta alkuperämaasta” – taustalla järeä kansainvälinen konflikti

    3. 3

      Eläkkeellekö varhain? USA:sta lähtenyt ilmiö innostaa Suomessa: Jopa alle 30-vuotiaat ”firettävät”

    4. 4

      Bensakauppias kertoo, miksi Suomessa tankataan nyt Euroopan viidenneksi kalleinta polttoainetta: ”Tankkereita kaapattu ja muuta”

    5. 5

      Eurooppaa piinaava helleaalto iskee rajusti Ranskan viinintuotantoon

    6. 6

      Jan Hurrin kommentti: Velkojen määrästä ja velkarajoista on syntynyt myrkyllinen yhdistelmä

    7. 7

      Superhelle tyhjentää taas kaupat tuulettimista – toimi näin, jos jäit ilman

    8. 8

      Huoli vanhustenhoivasta on poikinut yli 40 selvityspyyntöä kuolemista

    9. 9

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    10. 10

      Kannattavuutta tehostavan Stora Enson tulos heikkeni – selvittää investointeja Tšekkiin ja Itävaltaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    2. 2

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    3. 3

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    4. 4

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    5. 5

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    6. 6

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    7. 7

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    8. 8

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    9. 9

      Näin asennetaan paskalain vaatima jätevesi­järjestelmä – katso kuvat urakasta vaihe vaiheelta

    10. 10

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    11. Näytä lisää