Voiko idänkauppa romahtaa uudelleen?

Julkaistu: , Päivitetty:

Jos Venäjälle asetetaan pakotteita, mitä tapahtuu Suomelle? Ei ainakaan samaa kuin 1990-luvun alussa.
Kyllä, Venäjälle asetettavat pakotteet iskisivät pahasti Suomen vientiin. Mutta vaikka näin kävisi, seuraukset eivät olisi niin pahoja kuin Neuvostoliiton hajotessa.

– Tämä ei ole millään lailla verrattavissa 1990-luvun tilanteeseen. Sellaista riippuvuutta ei ole enää olemassa, arvioi ekonomisti Jouko Rautava Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksesta Bofitista.

Venäjä ei ole enää yhtä tärkeä millekään toimialalle, vaikka onkin yhä tärkeä markkina esimerkiksi elintarvikkeille. Niiden viennistä kolmannes menee itänaapuriin, mutta myynti painottuu silti kotimarkkinoille.

Rautava ei tosin näe merkkejä siitä, että idänkauppa edes olisi romahtamassa.

Jos niin kävisi, se johtuisi todennäköisimmin juuri kansainvälisestä konfliktista ja sen aiheuttamista pakotteista. Näin uskoo ainakin tutkimuspäällikkö Markku Kotilainen Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksesta Etlasta.

Käyköhän Krimin kriisissä niin? Onhan se mahdollista, Kotilainen sanoo. Samaa arvelee Helsingin yliopiston historian professori Markku Kuisma, joka kuitenkin ilmoittautuu optimistiksi.

– On tässä jo saatu kalistella aseita. Veikkaan, että kulissien takana käy kova neuvottelusuhina. Että löytyisi ratkaisu, jonka kaikki osapuolet voisivat kokea pieneksi voitoksi ja pieneksi tappioksi.

Romahdus teki
lamasta kolmanneksen


Jos Venäjän-kauppa romahtaakin, ainakin se romahtaa eri syistä kuin viimeksi. Silloin syynä ei ollut politiikka, Neuvostoliiton sortuminen vain vei ostajat ja rahoituksen.

Kauppa alkoi vähetä jo 1980-luvun puolivälin jälkeen, kun öljyn hinnan lasku söi Neuvostoliiton maksukykyä. Suomen Pankin Rautava kuvaa kaupan supistumista silti ”melkoiseksi rysäykseksi”. Itänaapurin osuus Suomen viennistä kutistui alle 5 prosenttiin, kun suurimmillaan se oli ollut yli 20 prosenttia.

Idänkaupan romahtaminen lohkaisi kaksi prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta, kun se 1990-luvun lamassa laski yhteensä kuusi prosenttia.

Mutta kauppa Neuvostoliiton kanssa ei siis katkennut silloinkaan aivan kokonaan. Pienemmänkin vaihdon aikaa on nähty.

– Käytännössä täydellinen katkos oli maailmansotien välissä. Poliittinen vastakkainasettelu oli niin tiukka, ja Neuvostoliitto pyrki omavaraiseen talouteen, Rautava kuvaa.

Nykyään Venäjälle menee noin 10 prosenttia Suomen viennistä. Maa heiluttaa Suomen taloutta ennen kaikkea öljyn hinnan ja ruplan kurssin heikkenemisen kautta.

Esteitä asetettu
puolin jos toisin


Länsi-Euroopan maat rajoittivat idänkauppaansa myös kylmän sodan aikana. Neuvostoliittoon ei haluttu viedä ainakaan kehittynyttä teknologiaa, jotta ei tultaisi samalla edistäneeksi maan taloudellista ja sotilaallista kehitystä.

Kuisman mukaan Suomen laivanrakennusteollisuus kukoisti kylmän sodan vuosikymmeninä juuri siksi, että länsivallat eivät mielellään käyneet kauppaa Neuvostoliiton kanssa.

Hän leikkii ajatuksella, että Suomi valitsisi tälläkin kertaa saman tien.

– Jos Suomi irrottautuisi länsivaltain boikottihankkeesta, se pääsisi samalla tavalla hyötymään tilanteesta. Mutta mikä sen hinta muuten olisi Suomelle?

Myös Venäjä on asettanut kaupalle esteitä, eikä tarvitse mennä edes yhtä kauas. Maa on aivan viime vuosina yrittänyt tukea puunjalostusteollisuuttaan puun vientitulleilla ja rajoittanut silloin tällöin esimerkiksi elintarvikkeiden tuontia.

Etlan Kotilaisen mukaan puutullit ovat kyllä painaneet suomalaisten metsäyhtiöiden kannattavuutta, mutta Venäjän tultua Maailman kauppajärjestön WTO:n jäseneksi niitä on poistettu. Tuontikiellot taas ovat johtuneet lähinnä tautiepäilyistä ja jääneet lyhytaikaisiksi.

Onko pakotteista sitten hyötyä? Kuisman mukaan ei ainakaan laajoista.

– Eihän tässä tietenkään ole mitään järkeä, ei taloudellisesti eikä poliittisesti. Mutta maailmanhistoriassa on tapahtunut paljon sellaista, missä ei ole mitään järkeä, historian professori toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Seinäjoen Ideapark avautui ja Elina oli ensimmäisenä jonossa: ”Toivottavasti siellä olisi Teemu Selänne”

    2. 2

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    3. 3

      Ministeri Paatero syytti Postia rikkureiden käytöstä lakon aikana – työnantajan edustaja puolustautuu: ”Vuokratyön esteet poistuivat jo 2015!”

    4. 4

      Asukkaille valtavat taloudelliset vahingot: Rivitalo uppoaa Pälkäneellä, kulut juoksevat vaikka rakennus on asumiskelvoton

    5. 5

      Tästä postilakossa on kyse

    6. 6

      Osa ikäihmisistä nipistää ruuasta, koska ei saa käteistä – pankit eivät vastaa hätähuutoon: ”Emme pysty olemaan joka paikassa”

    7. 7

      Rautatiealan Unioni pysäyttää rautateiden tavaraliikenteen vuorokaudeksi – tukee postilakkoa

    8. 8

      Saksan pelättiin jo suistuneen taantumaan – yllätti repäisemällä talouden kasvuun

    9. 9

      Kommentti: Käytätkö rahaa kuten itse haluat vai toimitko kuten äitisi tai isäsi?

    10. 10

      Postin neuvotteluissa ei ratkaisua, lakko jatkuu – Pau:n Nieminen: ”Keskustelun sävy hieman muuttui”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    2. 2

      Asukkaille valtavat taloudelliset vahingot: Rivitalo uppoaa Pälkäneellä, kulut juoksevat vaikka rakennus on asumiskelvoton

    3. 3

      Postin neuvottelut käynnistyivät – tunnelma jääkylmä: ”Kun toinen haluaa 40 prosentin palkanalennuksia niin sellaista sopimusta ei tule”

    4. 4

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    5. 5

      Ministeri Paatero syytti Postia rikkureiden käytöstä lakon aikana – työnantajan edustaja puolustautuu: ”Vuokratyön esteet poistuivat jo 2015!”

    6. 6

      Postin neuvotteluissa ei ratkaisua, lakko jatkuu – Pau:n Nieminen: ”Keskustelun sävy hieman muuttui”

    7. 7

      Tästä postilakossa on kyse

    8. 8

      Osa ikäihmisistä nipistää ruuasta, koska ei saa käteistä – pankit eivät vastaa hätähuutoon: ”Emme pysty olemaan joka paikassa”

    9. 9

      Postisuma seisoo – Posti myöntää: Kirjeet saattavat maata päiväkaupalla maaseudun laatikoissa

    10. 10

      Valtio-omistaja syynää tänään Postin vuokra­työvoiman käyttöä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Erkki tilasi lämpöpumpun, sitten alkoi farssi: tutuksi tulivat perintätoimisto, juristit, haastemies ja käräjäoikeus

    2. 2

      Maksatko aina suoraan tililtä? Asiantuntija kertoo, missä tilanteissa kannattaisi hyödyntää luottoa

    3. 3

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    4. 4

      Laskut ja korvaukset, joulukortit, paketit, lehdet – näin kuukauden postilakko vaikuttaisi arkeen

    5. 5

      Nikosta, 29, tuli parissa vuodessa miljonääri tuurilla – ”Niitä jaettiin käytännössä ilmaiseksi kaikille”

    6. 6

      ”Japanin Ikeaksi” kuvattu Muji avaa jättimyymälän Suomeen – 500 lahjakassin tekstissä piilee yllättävä Suomi-vitsi

    7. 7

      Sipilä pesee hallituksen kädet laittomiksi todetuista kikyistä – SAK:n puheenjohtaja tyrmistyi

    8. 8

      Järvenpään K-Citymarket on valittu maailman parhaaksi ruokakaupaksi – ”Teimme sen!”

    9. 9

      PAU:lta kova väite: Tästä Postin aitaan leikatusta reiästä livahti töihin 20 vuokratyöntekijää – katso kuvat ja video

    10. 10

      Kaksi pakastinta hurisee Valton, 80, talossa auringon voimalla – mies otti hatkat sähköverkosta jo 80-luvulla

    11. Näytä lisää