Venäläisten mökkibuumi tyssäsi – näistä syistä

Julkaistu: , Päivitetty:

Venäläiset ostivat viime vuonna selvästi vähemmän kiinteistöjä kuin parina aiempana vuonna. Kauppojen määrä on puolittunut vuodesta 2007. Asiantuntijat arvioivat, että ilmiöön löytyy ainakin kaksi selitystä.


Maanmittauslaitoksen mukaan venäläiset ostivat viime vuonna Suomesta 362 kiinteistöä, kun edellisenä vuonna kirjattiin 427 venäläisen tekemää kauppaa. Viime vuoden määrä oli pienin vuoden 2006 jälkeen.

Venäläisten osuus ulkomaalaisten kiinteistökaupoista painui selvästi alle 70 prosentin, jossa se on ollut viime vuodet. Viimeksi osuus oli yhtä alhainen vuonna 2009, jolloin määrällisesti tehtiin kuitenkin enemmän kauppoja kuin viime vuonna.

Erikoistutkija Juhani Väänänen Maanmittauslaitoksesta huomauttaa, että Suomessa asuva tai täällä yrityksen omistava venäläinen kiinteistönostaja ei kirjaudu ulkomaalaiseksi ostajaksi.

Vajaalla 70 ostajalla oli suomalainen osoite, mutta hän osoitti henkilöllisyytensä venäläisellä asiakirjalla kuten passilla.

– Silti venäläisten ostajien määrä on kokonaisuudessaan ilman muuta vähentynyt, hän lisää.

Esimerkiksi vuonna 2011 Suomessa asuvat venäläiset ostivat 150 kiinteistöä.

Taloustilanne
jarruttaa ostajia


Väänänen arvioi, että venäläisten ostajien väheneminen on ensisijaisesti  taloustilanteen syytä. Heidän määränsä romahti finanssikriisin jälkeen, eikä ole elpynyt.

Viime vuonna Venäjän talous ja ruplan eurokurssi heikkenivät, mikä vaikuttaa kiinteistökauppoihin.

Kiinteistöjä venäläisille välittävän AV-Group Russianin myyntijohtaja Antti Vainio arvioi, että lakialoite, jolla halutaan rajoittaa kiinteistöjen myyntiä venäläisille, on vaikuttanut monella tapaa.

Eduskunta keskusteli helmikuussa kansanedustaja Suna Kymäläisen (sd.) aloitteesta, joka etenee lakivaliokuntaan. Aloitteessa esitetään rajoituksia Euroopan talousalueen ulkopuolelta tulevien mahdollisuuksiin hankkia kiinteistöjä.

Vainion mukaan asia on ollut esillä venäläisissä tiedotusvälineissä.

– Monet kiinteistön ostoa Suomesta harkinneet ovat panneet homman jäihin, hän sanoo.

"Venäläiset vievät
parhaat rantatontit"


Antti Vainion mielestä lakialoitteen takana on suomalaisten katkeroituminen. On pieniä kuntia, joissa venäläisten tekemien kauppojen osuus on ollut merkittävä. Niissä valitetaan, että venäläiset ostavat parhaat rantatontit.

Venäläiset ovat ostaneet kiinteistöjä etenkin Etelä-Karjalasta, Etelä-Savosta, Kymenlaaksosta ja Pohjois-Karjalasta.

– Jos harpin kärki laitetaan Imatran kohdalle ja piirretään ympyrä, joka säde on sata kilometriä, 80 prosenttia kaupoista jää sen sisälle,  Väänänen kuvaa.

Ulkomaalaisten kaupat ovat Suna Kymäläisen mukaan nostaneet hintoja.

– Kun yhdeksän vuotta sitten Ruokolahden valtuuston seminaarissa pohdimme Saimaan rantatonttien myyntiä, puhuimme 30 000–40 000 euron hinnoista. Nyt rantatonttia ei saa alle 100 000–120 000 euron, hän sanoi eduskunnassa.

Itä-Suomen yliopisto kyseli vuonna 2012 Savonlinnan seudulla asukkaiden ja mökkiläisen mielipiteitä. Kyselyssä asukkaat suhtautuivat venäläisiin hieman positiivisemmin kuin vapaa-ajan asukkaat.

Molempien mielestä suomalaiset myyvät kiinteistöjä venäläisille parempien hintojen toivossa ja hinnat ovat nousseet venäläisten vuoksi.

Venäläiset haluavat
hulppean lomapaikan


Vainion mukaan venäläiset ovat maksaneet keskimäärin vähän korkeampia neliöhintoja kuin suomalaiset. Mitään tupla- tai triplahintoja he eivät ole maksaneet.

– Eivät he tyhmiä ole.

Toisaalta venäläiset ovat suomalaisia useammin valmiita maksamaan kovankin hinnan, jos he todella haluavat kohteen. Paitsi tapa käyttää rahaa, myös heidän makunsa on erilainen.

– Todennäköisesti venäläisten ostamat tontit ja mökit ovat hulppeampia, Väänänen sanoo.

Hän arvioi, että kun suomalainen laittaa tuon alueen tonttiin 50 000 ja mökkiin 100 000 euroa, venäläinen voi sijoittaa 65 000 tai 200 000 euroa. Koska kiinteistöt ovat keskenään erilaisia, mahdollisen ylihinnan selvittäminen on hankalaa.

Suomalaisia on ärsyttänyt myös vastavuoroisuuden puute. Venäjän maalain vuoksi suomalaiset eivät voi ostaa maata rajavyöhykkeeltä, joka kattaa pääosan luovutettua Karjalaa.

Ostajat ovat koulutettuja
ja käyttävät paljon rahaa


Antti Vainio ei näe venäläisten hankinnoissa mitään pahaa ja oudoksuu lakialoitetta. Hänestä on luonnollista, että naapurimaiden kansalaiset ostavat kiinteistöjä.

– Elämme vapaassa maailmassa markkinataloudessa, hän huomauttaa.

Suomessa käyvät venäläiset arvostavat Suomen lakeja ja tapaamme toimia ja ottavat oppia siitä, Vainio sanoo.

Työ- ja elinkeinoministeriön viime keväänä julkistaman Venäläiset vapaa-ajan asukkaina Suomessa 2030 -raportin mukaan täällä lomailevat tulevat pääasiassa Pietarista tai Leningradin alueelta.

Yli puolet heistä on alle 45-vuotiaita. Heillä on yleensä yliopistokoulutus ja he ovat johtavassa asemassa ja he käyttävät reilusti rahaa.

Raportissa arvioidaan, että vuonna 2012 venäläiset vapaa-ajan asukkaat käyttivät Suomessa yli 151 miljoonaa euroa kiinteistöjen hankintaan, rakentamiseen, tavaroihin ja palveluihin.

Jos venäläisten loma-asukkaiden määrä Suomessa kasvaa noin 25 000 kiinteistöön vuoteen 2030 mennessä, venäläisten käyttämä rahamäärä suurenee raportin perusteella yli 650 miljoonaan euroon.

Ostorajoituksia
olisi helppo kiertää



Erikoistutkija Juhani Väänänen ei lähde arvioimaan, miten ulkomaalaisten ostoja rajoittavan lakialoitteen käy. Hän huomauttaa, että lakia olisi helppo kiertää pienellä järjestelyllä.

– Jos vaikkapa perustaa Suomeen yrityksen, se voi ilman mitään estettä ostaa kiinteistön, hän huomauttaa.

EU-kansalaisten ostoja ei pystytä mitenkään rajoittamaan. Esimerkiksi Virossa asuva venäläinen voi ostaa mökin Suomesta, vaikka ulkomaalaisten ostoja rajoittava laki tulisi voimaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

    2. 2

      Google kertoi suursatsauksista Suomeen: 600 miljoonaa Haminaan, 255 megawattia uusiutuvaa energiaa

    3. 3

      Kiukku sähkön siirtohinnoista jatkuu: ”Onko kaikki kivet käännetty?” – Nyt puhuvat Carunaakin kalliimmat sähköyhtiöt

    4. 4

      Monet energiayhtiöt hilaavat nyt hintoja ylöspäin – katso vertailu: täällä maksat sähkönsiirrosta eniten

    5. 5

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    6. 6

      Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

    7. 7

      Google-diili työllistää 200 tuulipuiston rakentajaa – myös Haminaan palkataan lisää väkeä

    8. 8

      USA:n keskuspankki jatkaa markkinoiden rauhoittelua rahaa pumppaamalla

    9. 9

      Google kouluttaa SAK:n kanssa digitaitoja työntekijöille – ”Tämä ei ole mikään perinteinen ATK-koulutus”

    10. 10

      Työntekijä mokasi johdannaiskaupassa karmivin seurauksin – FT: Mitsubishi menetti 320 miljoonaa dollaria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Monet energiayhtiöt hilaavat nyt hintoja ylöspäin – katso vertailu: täällä maksat sähkönsiirrosta eniten

    2. 2

      Google kertoi suursatsauksista Suomeen: 600 miljoonaa Haminaan, 255 megawattia uusiutuvaa energiaa

    3. 3

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    4. 4

      Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

    5. 5

      Diesel menetti tukensa, maksajina kuljetusala ja syrjäkylien autoilijat – Professori: ”Siinä mielessä ympäristöteko, että hinta nousee”

    6. 6

      Uhkaako verokorttisi tuloraja ylittyä – toimi näin!

    7. 7

      Asumisen kulut nousevat kohisten: Rovaniemi 3 400, Kempele 2 300 euroa – katso 59 kunnan lista

    8. 8

      Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

    9. 9

      Kiukku sähkön siirtohinnoista jatkuu: ”Onko kaikki kivet käännetty?” – Nyt puhuvat Carunaakin kalliimmat sähköyhtiöt

    10. 10

      Merivoimien neljä uutta laivaa rakennetaan turvallisuussyistä Raumalla – luvassa satoja uusia työpaikkoja: ”laidasta laitaan väkeä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukulaiset kärkkyivät puolen miljoonan euron perintöä – terävä vanhus jätti heidät nuolemaan näppejään

    2. 2

      Maksamisen muutos yllätti OP:n asiakkaat – Tertulta meni kerralla lukkoon koko perheen tilit

    3. 3

      Näin maksaminen korteilla ja verkossa muuttuu lauantaina – ”Minkään ei tulisi viikonlopun aikana räjähtää”

    4. 4

      Näin paljon suomalaisilla on rahaa tilillään – ekonomisti kertoo, mikä on järkevä määrä

    5. 5

      Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

    6. 6

      Osuuspankin asiakaspalvelu meni tukkoon – asiakkaat ihmettelivät pankin lähettämää tekstiviestiä

    7. 7

      Kohua herättänyt sähköyhtiö Caruna nostaa jälleen siirtomaksua – Omakotiliitto parahti: ”Pöyristyttävää”

    8. 8

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    9. 9

      Yksinhuoltajan lompakko lihoo, keskituloinen perhe kaivaa kuvetta – katso tästä budjettiehdotuksen voittajat ja häviäjät

    10. 10

      Autoalan yrittäjä lähti koeajolle ja ”hakemaan rahoja” – runneltu Mersu löytyi viikon päästä, takakontissa inhottava yllätys

    11. Näytä lisää