Pankkikriisirahastosta ei syntynyt vieläkään sopua

Julkaistu: , Päivitetty:

Euroalueen valtiovarainministerit eivät päässeet eilen sopuun EU:n yhteisen pankkivalvojan yhteyteen perustettavan kriisinhallintamekanismin ja kriisirahaston yksityiskohdista. Kyproksen tukiohjelma sen sijaan etenee.


Euroalueen valtiovarainministerit vakuuttivat eilisten neuvottelujen jälkeen asian edistyvän. Kysymykset kriisinhallintamekanismin päätöksentekotavasta, kriisirahaston rahankeruun aikataulusta ja kriisirahaston pääsystä markkinoille ovat kuitenkin edelleen auki, Hollannin valtiovarainministeri, euroryhmän puheenjohtaja Jeroen Dijsselbloem sanoi uutistoimisto Bloombergin mukaan neuvottelujen jälkeen.

Hänen mukaansa erityisesti kysymyksiä kriisirahaston maksuvalmiudesta ja pääsystä markkinoille pitää tarkastella uudelleen. Neuvottelut jatkuvat tänään.

EU yrittää sorvata ratkaisun kriisinhallintamekanismista ennen toukokuun lopun eurovaaleja. Samalla on tarkoitus päättää pankkien alasajon kustannusten kattamiseen tarkoitetusta kriisirahastosta.

Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi varoitti viime viikolla vakavista seurauksista, jotka euroaluetta ja pankkiunionia kohtaavat, jos päätöstä ei saada ennen vaaleja aikaan. Pankkiunionin ensimmäisen osan, yhteisen pankkivalvojan, on määrä aloittaa toimintansa marraskuussa.

Kriisinhallintamekanismin tueksi on tarkoitus perustaa 55 miljardin euron rahasto pankeilta kerättävillä maksuilla. Erimielisyyttä on ollut siitä, miten nopeasti rahat on tarkoitus kerätä.

– Tämä viikko on kriittinen. Uskon, että kompromissi on saavutettavissa suurimmassa osassa kysymyksistä, rahoitusmarkkinoista vastaava komissaari Michel Barnier sanoi tiedotteessa eilisten neuvottelujen jälkeen.

Dijsselbloemin mukaan eilen löytyi sopu muun muassa kysymykseen kustannusten jakamisesta pankin kotimaan ja tytäryhtiömaiden välillä konkurssitilanteessa. Lisäksi ministerit keskustelivat kansallisista rahastoista ja lainaamisesta niiden välillä EU:n kriisirahaston perustamisen aikana.

Kyproksen lainaohjelma
etenee


Euroalueen valtiovarainministerit käsittelivät eilisessä kokouksessaan myös Kyproksen tukiohjelmaa.

Euroryhmän mukaan tukiohjelma etenee hyvin, ja ministerit periaatteessa hyväksyivät seuraavan tukilainaerän eli 150 miljoonan euron maksamisen. Lisäksi Kypros saa 86 miljoonaa euroa Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä.

Euroryhmän mukaan Kyproksella on edelleen suuria ongelmia. Budjettikuri ja yksityistämiset ovat ehtona tukilainalle. Seuraava lainaerä on tarkoitus maksaa huhtikuussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Wärtsilän tytär­yhtiön tiloihin tehtiin ratsia – media: FSB:n ”naamio­show” sulki koko rakennuksen

    2. 2

      Asiantuntijan vinkit: Näin yli 50-vuotiaan työnhaku helpottuu

    3. 3

      Asunto ei käy kaupaksi – kannattaisiko se panna vuokralle? Asiantuntijat: Toimi näin, jos yksi ehto täyttyy

    4. 4

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    5. 5

      Viisikymppiset työnhakijat purkavat ahdistustaan: ”Annettiin ymmärtää, että en pärjää enää hektisessä työssä”

    6. 6

      VM: Rakentamisen hyvä suhdanne on päättymässä – uusien kerrostalojen rakentaminen vähenee nopeasti

    7. 7

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    8. 8

      Talouden Nobel-palkinnon saavat köyhyystutkijat

    9. 9

      Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

    10. 10

      Marimekolta positiivinen tulosvaroitus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    2. 2

      Asunto ei käy kaupaksi – kannattaisiko se panna vuokralle? Asiantuntijat: Toimi näin, jos yksi ehto täyttyy

    3. 3

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    4. 4

      Viisikymppiset työnhakijat purkavat ahdistustaan: ”Annettiin ymmärtää, että en pärjää enää hektisessä työssä”

    5. 5

      Wärtsilän tytär­yhtiön tiloihin tehtiin ratsia – media: FSB:n ”naamio­show” sulki koko rakennuksen

    6. 6

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    7. 7

      Pia-Maria Nickström aloitti runsas vuosi sitten bloginsa – sitten homma karkasi käsistä

    8. 8

      Kommentti: Jos passiivinen lenkkeily olisi vaihtoehto, kaikki tekisivät sitä – tietenkin olen passiivinen sijoittaja

    9. 9

      Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

    10. 10

      Talouden Nobel-palkinnon saavat köyhyystutkijat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

    2. 2

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    3. 3

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    4. 4

      Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

    5. 5

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    6. 6

      Suomalaiset kertovat, mitä raha-asioita he salaavat puolisoiltaan – mies jätti, kun totuus selvisi neljän vuoden avioliiton jälkeen

    7. 7

      Sara Blakely teki mullistavan alusvaatekeksinnön ja on nyt miljardööri – idea lähti valkoisista housuista

    8. 8

      Makia joutui taas uuden kopiointikohun silmään: logo kuin suoraan shampoopullosta? ”Lakimiehet ottavat yhteyttä”

    9. 9

      Essin, 28, asunnon arvo laskee, mutta osakesalkku paisuu – ”Rahaa jää hyvin säästöön”

    10. 10

      Historiallinen linna myynnissä Varkaudessa – hintapyyntö 60 000 euroa: ”Ollaan valmiina myymään myös kodiksi”

    11. Näytä lisää