Euroopassa on 4 miljoonaa koditonta – ja 11 miljoonaa tyhjää asuntoa

Julkaistu: , Päivitetty:

Tyhjillään olevista asunnoista riittäisi kodit kaikille Euroopan kodittomille – kahdesti. Näin laski brittilehti Guardian. Iso osa tyhjistä asunnoista on seurausta viime vuosikymmenen rakennusbuumista, eikä niitä koskaan edes otettu käyttöön.
Yli kolme miljoonaa Espanjassa, reilut kaksi miljoonaa Ranskassa ja Italiassa, melkein kaksi Saksassa.

Euroopassa on tyhjillään yhteensä yli 11 miljoonaa asuntoa. Kodittomia taas on Euroopan unionin mukaan 4,1 miljoonaa, Guardian huomauttaa.

Moni tyhjistä asunnoista kuuluu sijoittajille, jotka pyrkivät hyötymään hintojen noususta. Hintojennousua on myös pyritty kiihdyttämään jättämällä kesken satoja tuhansia rakenteilla olevia koteja.

Espanjassa kesken on jätetty puoli miljoonaa asuntoa. Valmiita asuntoja on tyhjillään 3,4 miljoonaa, eli 14 prosenttia kaikista maan kiinteistöistä.

Espanjassa nähtiin 2000-luvun puolivälissä voimakas rakennusbuumi. Asuntojen hinnat nousivat neljässä vuodessa 44 prosenttia, ja maahan rakennettiin jopa yli 800 000 uutta asuntoa vuodessa. Buumia ruokkivat pitkälti britit ja saksalaiset, jotka halusivat loma-asuntoja auringosta.

Hallitusten pitäisi nyt tehdä kaikkensa, jotta tyhjät asunnot saataisiin käyttöön, asunnottomuuteen keskittyvien järjestöjen kattojärjestön FEANTSA:n johtaja Freek Spinnewijn patistaa.

– Asunnottomuusongelma pahenee koko EU:ssa. Paras tapa ratkaista se on saada tyhjät asunnot markkinoille, Spinnewijn sanoo Guardianissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    2. 2

      Huoli vanhustenhoivasta on poikinut yli 40 selvityspyyntöä kuolemista

    3. 3

      Kannattavuutta tehostavan Stora Enson tulos heikkeni – selvittää investointeja Tšekkiin ja Itävaltaan

    4. 4

      Attendon alkuvuosi on ollut ”varsin haastava”

    5. 5

      Uniperin osingot avittivat Fortumia tulosyllätykseen

    6. 6

      Esperi Care pestasi saattohoidon huipun kehittämään työnsä laatua

    7. 7

      Haisevien patjojen ongelmista lukuisia yhteydenottoja – Tukes: Terveysoireiden takia jopa lääkäriin

    8. 8

      SuPerin johtaja hoivakotien laiminlyönneistä: ”Pelkään, että vasta jäävuoren huippua on penkaistu”

    9. 9

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    10. 10

      Sirkan kortti meni rikki, ja käteistä varten olisi pitänyt ajaa 100 kilometriä – Nordean virkailija antoi erikoisen vinkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    2. 2

      Huoli vanhustenhoivasta on poikinut yli 40 selvityspyyntöä kuolemista

    3. 3

      Haisevien patjojen ongelmista lukuisia yhteydenottoja – Tukes: Terveysoireiden takia jopa lääkäriin

    4. 4

      Uniperin osingot avittivat Fortumia tulosyllätykseen

    5. 5

      Kannattavuutta tehostavan Stora Enson tulos heikkeni – selvittää investointeja Tšekkiin ja Itävaltaan

    6. 6

      Microsoftin tulos ylitti selvästi odotukset

    7. 7

      Attendon alkuvuosi on ollut ”varsin haastava”

    8. 8

      G7-maat: Teknojäteille veroja, Facebookin librasta ”vakava huoli”

    9. 9

      EU kiistelee omasta ehdokkaasta: ”Vakaa ja pätevä ja mahdollistaa IMF:n pysymisen eurooppalaisissa käsissä”

    10. 10

      WSJ: Olli Rehn on noussut IMF:n pääjohtajakisan kärkikaartiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    2. 2

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    3. 3

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    4. 4

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    5. 5

      Lukijat paljastivat omat nuukailu­menetelmänsä – Tiskitablettien pilkkomiselle rutkasti vastakaikua

    6. 6

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    7. 7

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    8. 8

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    9. 9

      Tiskitabletit puoliksi ja hernekeiton herneet uusiokäyttöön – Miksi säästävää nuukailua pidetään nolona?

    10. 10

      Näin asennetaan paskalain vaatima jätevesi­järjestelmä – katso kuvat urakasta vaihe vaiheelta

    11. Näytä lisää