Logitechin ohjain auttaa iPhone-peleissä, mutta mihin hintaan

Julkaistu:

Laitetesti
Logitechin PowerShell -peliohjaimesta voi olla iso helpotus yhteensopivien iPhone- ja iPod-pelien kanssa. Pelimenestyksellä on kuitenkin hintansa.


Pelinsä vakavasti ottavalle iPhonen kosketusnäyttö ei voi joissakin peleissä tuntua epätarkalta. Niinpä Logitech on tuonut markkinoille erillisen peliohjaimen, joka sopii iPhone 5- ja 5s sekä viidennen sukupolven iPod-laitteisiin.

Rakenteeltaan Logitech Powershell on jämäkän oloinen. Oikealla puolella on liitteä ohjain, vasemmassa laidassa XYAB-näppäimet ja yläkulmissa liipaisimet. Lisäksi laitteessa on 1500 mAh:n akku, jopa lupaa lisää peliaikaa puhelimelle.

Takaosa on hieman pyöristetty ja karhennettu, ja laitteesta saikin pelatessa mukavan otteen.

Varsin erikoinen ratkaisu on kuulokeliitäntä. Koska ohjain ympäröi iPhonen tai iPodin, niin myös kuulokkeen aukko jää piiloon. Ratkaisuna Logitech on pakannut mukaan L-muotoisen liittimen, joka yltää iPhonen tai iPodin kuulokeliitäntään. Ratkaisu vaikuttaa erikoiselta hätäratkaisulta. Lisäliitin vaikuttaa osalta, jonka voi hukata melko pian.

Lisäohjain lisää tuntuvasti myös kokoa iPhonen ympärille, sillä sen pituus on parikymmentä senttiä ja se on perin sentin paksuinen. Ohjaimen takana on aukko kameran kohdalla, joten periaatteessa sitä voisi pitää jatkuvasti kytkettynä iPhoneen.

Käytännössä puhelimesta tulee ohjaimen paksuuden ja pituuden takia aika kömpelö puhelimena käytettäväksi, joten todennäköisesti harva haluaa ottaa valokuvia samalla kun pitää ohjainta kiinni IPhonen tai iPodin saa kuitenkin helposti irti ohjaimesta.

Powershell ei toimi kaikkien laitteille saatavien pelien kanssa, eikä Applen App Storen valikoista löydy helppoa tapaa löytää peliohjaimelle sopivia pelejä. Logitechin verkkosivuilta löytyy lyhyeltä vaikuttava lista ohjainta tukevista peleistä.

Ohjainta testattiin Asphalt 8-, CHAOS sekä Oceanhorn -peleillä, jota voi käyttää ohjaimella, vaikka sitä ei Logitechin listalta löydykään. Kaikkia pelejä voi pelata myös ilman ohjainta, mutta en tunnistavat ohjaimen automaattisesti, kun se liitetään iPhoneen tai iPodiin.

Asphalt 8 -autokaahailussa autoa ohjaillaan ilman ohjainta kallistamalla iPhonea vasemmalle tai oikealle. Powershellin vasemman laidan ohjain helpottaa ajamista kuitenkin huomattavasti, ja auttaa takuulla pääsemään parempiin tuloksiin. Ohjausnäppäinten tuntuma on jämäkkä, mutta sopivan herkkä ainakin hervottomaan kaahailuun.

CHAOS-helikopteripeli vaikutti lähes mahdottomalta ilman ohjainta, ainakin sen jälkeen, kun sitä oli ensin kokeillut ohjaimen kanssa. Helikopterin ohjaaminen koskettamalla näytölle ilmestynyttä pientä ohjausikonia oli erittäin epätarkkaa verrattuna Powershell-ohjaimen käyttöön. Tosin myös ohjaimen kanssa helikopterin ohjailuun käytettiin myös koko laitteen kallistelua.

Oceanhorn on hieman esimerkiksi Nintendon Legend of Zeldaa muistuttava seikkailupeli, jossa päähenkilöä ohjaillaan yläviistosta näkyvässä maisemassa. Pelin puuttuminen Logitechin listalta johtuu ehkä siitä, että peliä oli huomattavasti hankalampi ohjata ohjaimella kuin suoraan kosketusnäytöllä

Pian nimittäin käy selväksi, ettei ohjaimella ainakaan Oceanhorn pelissä voi liikkua viistoon, vaan vain eteen, taakse ja sivuille. Sinänsä ikävää, kun koko pelimaiseman näkökulma on yläviistosta, joten pelihahmolla joutuu toikkaroimaan jatkuvasti sivulle ja ylös, jotta pääsisi viistosuunnassa eteenpäin. Kosketusnäytöllä liikkeen ohjailu on sen sijaan helppoa.

Logitech Powershell on toistaiseksi hieman haastava paketti. Rakenne ja tuntuma on luja, ja se voi auttaa huomattavasti edistystä pelissä, joka on sen kanssa yhteensopiva. Yhteensopivien pelien määrä on kuitenkin rajallinen.

Myös peliohjaimen hinta vaikuttaa kovalta. Yhteensopivien pelien joukosta on parasta löytyä todellinen suosikki, jotta noin satasen hintainen ohjain vaikuttaa tarpeelliselta hankinnalta. Logitech epäilemättä pyrkii kasvattamaan yhteensopivien pelien määrää, joten ehkä sellainen hitti vielä löytyy. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      140 työntekijää marssi ulos näkki­leipä­tehtaalla Kotkassa

    2. 2

      Wärtsilän tytär­yhtiön tiloihin tehtiin ratsia – media: FSB:n ”naamio­show” sulki koko rakennuksen

    3. 3

      Asunto ei käy kaupaksi – kannattaisiko se panna vuokralle? Asiantuntijat: Toimi näin, jos yksi ehto täyttyy

    4. 4

      Asiantuntijan vinkit: Näin yli 50-vuotiaan työnhaku helpottuu

    5. 5

      Viisikymppiset työnhakijat purkavat ahdistustaan: ”Annettiin ymmärtää, että en pärjää enää hektisessä työssä”

    6. 6

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    7. 7

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    8. 8

      VM: Rakentamisen hyvä suhdanne on päättymässä – uusien kerrostalojen rakentaminen vähenee nopeasti

    9. 9

      Talouden Nobel-palkinnon saavat köyhyystutkijat

    10. 10

      Viking Linen työntekijöiltä rajuja syytöksiä Ylen dokumentissa – häirintää, rangaistuksia ja liian vähän lepoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    2. 2

      Asunto ei käy kaupaksi – kannattaisiko se panna vuokralle? Asiantuntijat: Toimi näin, jos yksi ehto täyttyy

    3. 3

      Wärtsilän tytär­yhtiön tiloihin tehtiin ratsia – media: FSB:n ”naamio­show” sulki koko rakennuksen

    4. 4

      Viisikymppiset työnhakijat purkavat ahdistustaan: ”Annettiin ymmärtää, että en pärjää enää hektisessä työssä”

    5. 5

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    6. 6

      Asiantuntijan vinkit: Näin yli 50-vuotiaan työnhaku helpottuu

    7. 7

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    8. 8

      Talouden Nobel-palkinnon saavat köyhyystutkijat

    9. 9

      140 työntekijää marssi ulos näkki­leipä­tehtaalla Kotkassa

    10. 10

      Marimekolta positiivinen tulosvaroitus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

    2. 2

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    3. 3

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    4. 4

      Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

    5. 5

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    6. 6

      Sara Blakely teki mullistavan alusvaatekeksinnön ja on nyt miljardööri – idea lähti valkoisista housuista

    7. 7

      Makia joutui taas uuden kopiointikohun silmään: logo kuin suoraan shampoopullosta? ”Lakimiehet ottavat yhteyttä”

    8. 8

      Essin, 28, asunnon arvo laskee, mutta osakesalkku paisuu – ”Rahaa jää hyvin säästöön”

    9. 9

      Historiallinen linna myynnissä Varkaudessa – hintapyyntö 60 000 euroa: ”Ollaan valmiina myymään myös kodiksi”

    10. 10

      Liikemies Kyösti Kakkonen osti huutokauppaan joutuneen tsaarinajan pitsilinnan – kauppahinta 600 000 euroa

    11. Näytä lisää