Evli suosittaa Turkki-sijoituksien vähentämistä - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Evli suosittaa Turkki-sijoituksien vähentämistä

Evli-pankin mukaan Turkki saattaa olla yksi huonompia sijoituksia tänä vuonna. Pankin strategi Valtteri Ahti suosittaakin Turkki-omistusten myymistä.

30.1.2014 16:26 | Päivitetty 30.1.2014 16:26

Ahdin mukaan Turkki on pahassa paikassa maata koettelevan valuuttakriisin, huippukorkeiden korkojen, kestämättömän vaihtotaseen vajeen ja poliittisen epävarmuuden keskellä.

– Turkki saattaa olla hyvä sijoitus, jos haluaa odottaa 20 vuotta, mutta se on myös johtava kilpailija huonoimman sijoituksen tittelistä vuonna 2014, Valtteri Ahti ja analyytikko Kaisa Parkkila kirjoittavat Evlin raportissa.

Turkin liira on heikentynyt muiden kehittyvien talouksien valuuttojen tavoin. Heikkenemistä ovat osaltaan vauhdittaneet Yhdysvaltain keskuspankin Fedin viimeaikaiset elvytyksen jäähdytystoimet.

Turkin keskuspankki nosti tällä viikolla rajusti ohjauskorkojaan pysäyttääkseen liiran heikentymisen. Muun muassa yhden viikon repokorko nostettiin 10 prosenttiin aiemmasta 4,5 prosentista.

Toimi vahvistikin Turkin valuuttaa. Evli kuitenkin varoittaa, että valuuttataistelun voittaminen saattaa olla vain viimeinen oljenkorsi. Häviö "talouden sodassa" saattaa silti olla edessä.

Evlin Ahti varoittaa myös vakavien poliittisten levottomuuksien mahdollisuudesta Turkissa, jossa islamistien AKP-puolue on pitänyt valtaa jo vuodesta 2002 lähtien.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?