Demari: Kuntaliiton Reijo Vuorento kutsuu pakkoliitoksia farssiksi - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Vuorento Demarille: "Kuntien pakkoliitoksista on tullut farssi"

Kuntaliiton apulaisjohtaja Reijo Vuorento ei usko, että kuntien pakkoliitokset toteutuvat nykyisen hallituksen aikana. Hän pitää esitystä farssina.

Reijo Vuorennon mukaan kuntien pakkoliitokset eivät toteudu tämän hallituksen aikana.­

20.1.2014 8:14 | Päivitetty 20.1.2014 8:13

Reijo Vuorento (sd.) ei usko, että joku kunta voidaan jonkun toisen kunnan äänillä liittää samaan nippuun.

– Kuntien pakkoliitoksista on tullut farssi, hän sanoo Demokraatti-lehden haastattelussa tänään maanantaina.

Vuorennon mielestä on epätodennäköistä, että esitys menisi läpi perustuslakivaliokunnassa. Hänestä olisikin reilua sanoa, että mitään pakkoliitoksia ei tule.

Kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) ajaman uudistuksen tavoitteena on tiivistää Turun, Tampereen, Lahden, Jyväskylän, Kuopion, Seinäjoen, Vaasan, Oulun, Joensuun ja Porin kaupunkiseutuja.

Esimerkiksi Tampereeseen liitettäviksi kaavailluista kunnista Pirkkala, Nokia ja Ylöjärvi ovat Vuorennon mukaan hoitaneet perusterveydenhoitonsa erinomaisesti: ne eivät missään nimessä ole kriisikuntia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?